perjantai 24. toukokuuta 2019

Rachel Cusk: Ääriviivat



Miljardööri oli hanakasti hahmotellut minulle elämäntarinaansa, joka oli alkanut vaatimattomasti ja päättynyt - luonnollisesti - siihen, että hänestä oli tullut se rento ja rikas mies, joka istui minua vastapäätä pöydässä. Mietin, oliko hänellä nyt tähtäimessä kirjailijanura ja oliko kirjallinen aikakauslehti ensi askel sitä kohti. Moni ihminen haluaa kirjailijaksi: mikä siis estää ajattelemasta, että ammattiin voi hankkiutua rahan avulla?

Rachel Cusk saapui Suomeen Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuman esiintyjäksi samoihin aikoihin kun minulle ilmaantui kirjaston varauslistaltani hänen maineikkaan trilogiansa - josta viimeinen osa vielä suomentamatta - ensimmäinen osa, paljon luettu ja kehuttu Ääriviivat

Ääriviivoissa monen kohdatun henkilön tarinat suodattuvat minäkertojan, kirjailija Fayen kautta kuin sarjaksi novelleja. Henkilöt tulevat vastaan Fayen matkalla Englannista Ateenaan, jonne hän matkustaa opettamaan luovan kirjoittamisen 'Kuinka kirjoittaa' -kurssille. Ensimmäinen heistä kohdataan jo ennen matkaa ja seuraava lentokoneessa, häntä kutsutaan loppuun asti vain vierustoveriksi. Faye on kokenut avioeron kuten myös vierustoveri, kreikkalaisen laivanvarustajasuvun jäsen.  Myös Ryan, opettajakollega, kertoo menneistä parisuhteistaan ja sitä seuraa runsas tarinoiden vuo, kun Faye antaa oppilailleen kurssiin liittyviä tehtäviä, jotka purkautuvat kuvaelmina.

Kertoja on mykkä todistaja kaikelle näkemälleen ja kuulemalleen, kuin taustalle häivytetty. Hänen nimensäkin paljastuu ohimennen vasta loppupuolella. Kuitenkin hiljainen nainen lähtee vierustoverin kyydissä veneretkelle, kulkee Ateenan katuja, käy ravintolassa kustannustoimittajan kanssa, kohtaa ateenalaisessa, kurssin opettajille vuokratussa asunnossa kollegansa - ja kuuntelee kurssin oppilaiden tarinoita. Päivittäiset tapaamiset, Ateenan kuumuus ja välimerellinen tunnelma lomittuvat kohdattujen henkilöiden puheeseen omista kokemuksistaan, unistaan ja rakkauksistaan, lapsistaan ja vanhemmistaan, eroistaan ja peloistaan, identiteetistään ja sen murroksista, toisten valheista ja itsepetoksesta.

Tajusin, että joku saattaisi pitää minua tyhmänä, koska lähdin veneilemään vieraan miehen kanssa. Mutta toisten ihmisten ajatuksista ei ollut enää minulle apua. Nuo ajatukset olivat olemassa vain tietyissä rakenteissa, ja nuo rakenteet olin ehdottomasti jättänyt taakseni.

Romaanin etuliepeessä Cuskia verrataan mm Virginia Woolfiin ja W.G. Sebaldiin. Minusta varsinkin viimemainittu tulee mieleen tästä matkaamisen ja kuljetun maiseman tuomasta ajatusvirrasta. Mutta siinä missä Sebaldin hieman kuivakiskoinen ja etäännytetty, jotenkin autistisen oloinen monologi tuntuu 'miehiseltä', Cuskin monia kohtaamisia sisältävä ja levottomasti suuntaa vaihtava havainnointi tuntuu läheiseltä, tutulta tavalta katsoa maailmaa. Cusk on myös kirjoittajana rennompi. Hänen tekstistään huokuu yllättävä yhdistelmä haavanlehden herkkyyttä ja komiikan tajua, hymyilyä. Siksi lukuhetket Ääriviivojen parissa tuovat välillä tuoksuja ja tunnelmia kuin istuisi merenrantatavernassa: pöydässä keskustellaan vilkkaasti ja sinne on katettu kreikkalaista salaattia, moussakaa ja jääkylmää valkoviiniä. Jätän Sofokleen väliin, vaikka Ateenan pitäisikin valittuna tapahtumapaikkana herättää vanhat kipsipäät eloon.

Kuuntelin sittemmin Yle Arenasta Rachel Cuskin ja Philip Teirin keskustelun. Keskustelu syvensi tuoreeltaan luetun romaanin jälkeä. Cusk mm kertoi, että päähenkilön hiljaisuus tässä on tilapäistä, se kuvaa menetyksen jälkeistä mielentilaa. Valitsemastaan autofiktiivisestä kertomisen tavasta hän sanoi, ettei koe omakseen tai ei osannut sanoa sanottavaansa sillä tavalla, joka tällä hetkellä on vallitseva kaunokirjallisuudessa eli näkökulman vaihdoksen kautta, toisen tietoisuuteen uppoutumalla. Että tämä ei ole fiktiota, ei mielikuvitusta, vaan totta. Totuudesta on niin monta versiota kuin on kertojiakin, tai muistelijoita, voisi tuohon sanoa.

Tasa-arvo ja naisen roolit perhe- tai parisuhteissa tulevat ennen pitkää esille monissa kirjan elämäntarinoissa, vaikka ensin olisikin kuvailtu laivanvarustajan suvun omituisuuksia ja erojen kautta kadonneita omaisuuksia. Luin myös rivien välissä aika pessimististä miesnäkemystä: kreikkalainen kolmasti eronnut, reippaasti kertojaa vanhempi mies, joka aikansa tarinoituaan ja oman roolinsa kauniiksi maalaten osoittautuu varsinaiseksi syvänmeren saalistajaksi. Kertoja suhtautuu ennakkoluulottomasti, vaikka lukijan tekisi mieli varoittaa moisesta. Kollega Ryan edustaa itsekeskeistä puhujaa, josta ei kuuntelijaksi ole. Eronneet naiset näkevät identiteettinsä olleen mieheen perustuvaa. Eron jälkeen se on tyhjentynyt pelkiksi ääriviivoiksi. Murroksen jälkeen sisältöä kerätään.

Eroteemat, tasa-arvo ja roolit, identiteetit ja itsen löytäminen ovat kantavia aiheita Ääriviivoissa.  Rachel Cusk kertoo ketjuuntuvissa kertomuksissaan tuoreita havaintoja, arkisia yksityiskohtia, mutta  varsinkin lumoaa tapa, jolla hiljainen kertoja lypsää keskustelukumppanistaan muistoja ensin pieninä puroina ja sitten vuolaina kuohuina - päästämättä irti omasta tarkkailuasemastaan.

Hän käy läpi naiseuden kriisiä, joka on samalla luovuuden kriisi, muta toisaalta hän on aina pyrkinyt pitämään nuo kaksi erossa toisistaan, koska on kuvitellut että ne kumoavat toisensa, sulkevat toisensa pois. Hän katsoo kotinsa ikkunasta puistossa juoksevia naisia, ainaisesti juoksevia naisia, ja kysyy itseltään, juoksevatko he jotain kohti vai jostakin pois. Jos hän katsoo kyllin kauan, hän näkee, että he juoksevat kehää.

Rachel Cusk: Ääriviivat
Outline, 2014, suomentanut Kaisa Kattelus
Kustantamo S&S, 2018, 207

2 kommenttia:

  1. En ole tätä (vielä) lukenut, mutta Cuskin uusin käännös Siirtymä on minulla juuri lukupinossa ja sitä hieman jo aloittelinkin. Tosi kiinnostavan oloinen kirjailija, ja nuo vertailut Woolfiin ja Sebaldiin ovat sikäli jänniä, että itse pidän Woolfista mutta Sebald taasen ei ole ollut minun juttuni, parin kokeilun perusteella. Eli saa nähdä kumpaan suuntaan Cusk sitten kallistuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minusta Woolf ei niinkään tule mieleen ainakaan tästä, mutta en nyt ole häntä kovin paljon lukenut. Sebald kyllä tuossa assosioivassa kulkemisessa. Cusk on kyllä virkistävä uusi tuttavuus.

      Poista