 |
| Kansi: Vappu Eronen |
Laitetaan vähän Mihail Bulgakovia, hieman Charles Bukowskia ja ripaus Tshehovia. Sellaisen ravistelun tuloksena voisi syntyä kirjailija Sergei Dovlatov, humoristi ja satiirikko. Bulgakovilta neuvostoliittolainen absurdismi vaan ei surrealismi, Bukowskilta viinan marinoimat tuokiot, ei viskin vaan vodkan - ja naiset, Tshehovilta tragikoomiset venäläiset hahmot. Kustantamo Idiootti vastaa siitä, että suomenkielisetkin saavat nautiskella jo viidennessä teoksessa Dovlatovin säkenöivästä dialogista ja kuolemaa halveksuvasta elämäntavasta keskellä Neuvostoliiton brezhneviläistä maisemaa, missä pienistäkin lipsahduksista rangaistaan armotta. Siinä valossa Dovlatovin tapainen heppu näyttää kaivavan verta nenästään. Yhdysvaltoihin hän sitten päätyikin.
Vanginvartija kaatoi näppärästi oluen sisuksiinsa suoraan pullon suulta. - Jo helpotti, hän tunnusti. Sitten hän yritti jälleen kerran, nyt rynnäköllä, selvittää monimutkaista lausettaan: - Mitä olen velkaa sille, voi sanoa, suurelle ilolle, joka...Leningradissa syntynyt ja opiskellut (opiskeli mm suomea) kirjailija työskenteli 1970-luvulla lehtimiehenä Tallinnassa. Kompromissiksi voi luonnehtia todellisuuden ja siitä neuvostosensuurin alla julkaistun uutisen ristiriitaa. Faktaa ja fiktiota sekoittavia episodeja eli 1.-12. kompromissia, enemmän tai vähemmän rimaa hipoen toteutettuja lehtijuttuja ilmestyy Sovetskaja Estonija- ja Vetšerni Tallin -lehdissä. Faktaosuus on kunkin lehtijutun ingressi tai radio-ohjelman otsikko. Toimittaja, Dovlatov-niminen minäkertoja lähtee usein kollegansa kanssa liikenteeseen tavoite kirkkaana mielessä, mutta juttukeikat venyvät ja kirjoitustyö, se kompromissi syntyy mitenkuten. Tietty terve kyynisyys auttoi meitä välttämään suuria sanoja...
En tiedä, onko Kompromissi episodiromaani vai anekdoottikokoelma. Ainakin parhaimpiin kuuluvassa Kuudennessa kompromississa, on novellinomainen kaari. Siinä Lida Agapovan ja S. Dovlatovin on määrä tehdä radio-ohjelma otsikolla Tapaaminen mielenkiintoisen ihmisen kanssa. Episodi kerrotaan Lidan kokemuksena.
Tätä ennen on kohdattu moskovalainen tähtitoimittaja, jolta huoneeseen pujahtanut koira pilasi nauhoituksen ja kaikki epäilivät miehen itsensä haukkuneen kännipäissään. Koira jonka nenä kiilteli pikkuisena nyrkkeilyhansikkaana...Lida ei ole vielä virassaan kyynistynyt, vaan etsii vilpittömän oloisesti, positiivisuutta unohtamatta sopivaa kohdetta. Puolueen sankarityöläisen kuvaan sopivaa mielenkiintoista ihmistä on vain hyvin vaikea löytää, matto vedetään Lidan alta toistuvasti. Nerokkaaksi arkkitehdiksi luultu onkin sekopää - liikkuva talo osoittautuu tavalliseksi junavaunuksi. Ja teidän Le Corbusierinne täytyy välittömästi saada hoitoon... Arpi on raapimisesta syntynyt paise, filologi rapajuoppo. Ranskassa käynyt syöpätutkija on tuonut tuliaisina dildon. Vihdoin löytyy lähes täydellinen haastateltava, mutta Lidalle tulee sittenkin mitta täyteen kun mieheltä paljastuu Stalinin aikaisia raadollisuuksia. Mallikansalaisia ei vain löydy.
Muut episodit tapahtuvat Dovlatovin ja hänen viinaan menevien kollegoidensa retkillä. Toimituksessa hommii monenlaista hiihtäjää, kaikille paitsi yhdelle maistuu vodka, ja se yksi on ilmiantaja, vasikka. Vaikka päätoimittaja pitää Dovlatovia moraalisesti infantiilina ja poliittisesti likinäköisenä, hän sietää tätä hänen yleissivistyksensä ja kirjoitustaitonsa takia, mutta haistaa kuvaaja Zbankovissa ja Dovlatovissa vaarallisen yhdistelmän. Poliittinen likinäköisyys on sitä, että listaa Tallinnan tieteellisen konferenssin osallistujamaat aakkosjärjestyksessä, kun oikea järjestys on ensin kansandemokraattiset, sitten neutraalit ja länsiblokki.
Kahdeksas kompromissi on hyvin varteenotettava kisassa mehukkaimmasta tai ainakin vodkapitoisimmasta episodista. Brezhneville kirjoittanut ennätyslypsäjä Linda Peips on valittu artikkelin aiheeksi ja parivaljakko matkustaa junalla tekemään juttua. Siitä kehittyy gonzo-journalistinen retki, jonka seurauksena varsinainen juttu myöhästyy, mutta Brezhnevin kiitoskirje on jo ehtinyt perille.
Sosialistista moraalia vastaan sai Dovlatovin mukaan rikkoa vain yhdessä asiassa, jos juopotteli ei saanut olla juutalainen jne. Dovlatov purjehtii kriisistä kriisiin, yhdessä kuvaajansa Zbankovin kanssa, edustaen hautajaisissa mm matkoilla olevaa kollegaansa, hautajaisissa joissa ruumista edustaa toinen. (11. Kompromissi. Tallinna jättää jäähyväisiä Hubert Ilvekselle)
Kustantajan sivuilta: Lukuisten Dovlatovin elämää käsittelevien kirjojen lisäksi hänestä on tehty myös elokuva (Netflix 2018). Dovlatovin kirjallisen elämän kolme tärkeää kaupunkia, Pietari (Leningrad), Tallinna ja New York, ovat jokainen muistaneet häntä omalla tavallaan. Pietarissa on Dovlatovin näköispatsas hänen vanhan kotitalonsa edessä Rubinštein-kadulla, Tallinnassa on juhlittu Dovlatov-päiviä vuodesta 2011 alkaen ja New Yorkissa hänen mukaansa on nimetty katu (Sergei Dovlatov Way).
Kylläpä sattui, viimeinen päivä Netflix-tilausta tänään... Romaani on omistettu N.Dovlatovalle - kaikista kärsimyksistä! Ilmeisesti kyseessä on kirjailijan äiti, Nora. Päivi Nenosen suomennos on nappisuoritus, se ei häviä Pauli Tapion edeltäville neljälle Dovlatov-suomennokselle, jotka ovat myös loistavia.
Oi, tuo elokuva pitää katsoa. Pidin taukoa Netflixistä, ja kun olivat maanitelleet kauan takaisin "juuri sinulle, Marjatta" -listoin, niin otin sen taas kokeeksi, kun aatelin, että siellä voisi olla Netflix-ehdokkuuksia saaneita. Katsoin lehdissä niin hurratun Don't Look Up, mutta minusta se oli liian simppeli. Kai usalaiselle suurelle yleisölle pitää tehdä tällaisia.
VastaaPoistaLuin tämän Dovlatovin, mutta en ehtinyt kirjoittaa, kun kirja piti palauttaa kirjastoon. Vielä on lainassa Haarakonttori ja Ulkomuseo. Dovlatovilla on kiva tyyli, just tuollainen sekoitus mitä kerrot.
Sama tilanne minulla Netflixin kanssa. Otin tuon Don't Look Upin takia, mutta ei nyt hirveästi sävähdyttänyt. Sen sijaan Oscar-ehdokas The Power of the Dog oli minusta aika hyvä, lähinnä näyttelijöiden takia. Sinullehan Janet Frame on läheinen kirjamaailmassa, niin Jane Campionin elokuva An Angel at my Bed oli mielenkiintoinen ja hyvä. Myös dokkari The Tinder Swindler on häkellyttävä. Olen katsonut myös Hesarin toimittajan kehumaa Emily in Paris. Olen yli-ikäinen, se on aika lapsellinen karkkisatu, mutta paikoitellen hauska kuvatessaan amerikkalaisuuden ja ranskalaisuuden törmäystä.
PoistaDovlatov -elokuva oli hyvin omanlaisensa, Pietarissa kuvattu, siltä ajalta jolloin hän seurusteli niissä kriittisissä taidepiireissä, Brodski mm ja muita nimiä siinä. Kirjan jälkeen tunnelma oli saatu suht aidon oloiseksi. Eikä hassumpi tuo pääosan esittäjäkään.
Katsottiin tuo The Power of the Dogs eilen. Hieno, salaperäinen tunnelma ja todella hyvät näyttelijät ja kuvaus. Jane Campion luo aina kiehtovia tarinoita ja luottaa katsojan kykyyn hoksata asioita kuvien takaa.
Poistaolen nähnyt Campionin elokuvan Janet Framesta, Pianon ja elokuvan Yön kirkas tähti. Kaikki voimakkaita ja hänen elokuvikseen tunnistettavia.
Joo, hienoja tiivistunnelmaisia elokuvia kaikki. Laitoin kirjastovaraukseen tuon Yön kirkkaan tähden, se on mulla näkemättä. Kiitos vinkistä! Niin näppärää tämä kirjastohomma nykyään...
Poista