Jokin nostalginen tunne heräsi Minette Waltersin Ristiaallokkoa aloittaessani - ja nuuhkiessa. Julkaisuvuosi 1998 on jo sekin kaukana. Lisäksi seutu, Brittein saarten Dorsetin rannikko on aina yhtä kiehtova jylhine rantoineen, joiden poukamat voivat piiloutua näkyvistä ja vuorovesi huuhtoa pois rannalle jääneitä asioita. Jostain kirjablogista nappasin tällaisen kesädekkarin vinkin.
Kaksi poikaa on palaamassa onkireissulta, kun toinen näkee kiikarillaan rannalla alastoman naisen. Kiinnostus herää ja lähemmäs hiivittyään he huomaavat että nainen on kuollut. Nainen on sekä pahoinpidelty että raiskattu. Romaani alkaakin prologilla, joka on katkelma teoksesta Raiskaajan mieli. Siinä hahmotellaan raiskaajan psyykistä profiilia.
Tapausta alkavat selvittää paikallinen konstaapeli Nick Ingram, joka edustaa hahmovalikoimassa rehtiä ja pelotonta maalaispoliisia. Hänellä on lämpimiä tunteita paikallisen hevostilan Maggie Jenneriin, joka elää sotkuisessa talossa invalidisoituneen äitinsä kanssa. Maggiellä ja Nickillä on menneisyydessä kolmiodraaman tyyppistä kuohuntaa. Rikospoliisit saapuvat myöhemmin hätäkeskuksesta hälytettyinä tutkimaan rikosta.
Samanaikaisesti löytyy lähikaupungin kaduilta 3-vuotias tyttö kävelemästä yksin. Hän ei puhu ja tekee kaikin puolin oudon vaikutelman tuijotteluineen. Tytön isä, murhatun naisen mies on tapahtumien sattuessa muualla työmatkalla. Hänen saapumisensa ei ilahduta tyttöä, päin vastoin tyttö huutaa miehen lähestyessä.
Silminnäkijöitä ei tapahtumalla ole, mutta purjesataman lähistöllä on viipynyt ankkurissa ranskalainen purjevene, jonka kannella teini-ikäinen on seuraillut tapahtumia ja videoinut rinteessä liikkunutta nuorta miestä, komeaa mallia ja filmitähteä, jolla on vaikeuksia peitellä hyvää varustustaan. Muita henkilöitä on nuoren miehen kaveri, koulun opettaja, joka vapaa-aikanaan pössyttelee ahkerasti kannabista ja tuo rantavajalleen nuoria naisia bileisiinsä.
Enemmän tai vähemmän vastenmielisiä murhaajakandidaatteja toisin sanoen riittää. Poliisivastaavat kartoittavat heidän luonteenpiirteitään ja taipumuksiaan ystäviltä, naapureilta ja sukulaisilta. Samalla Nickin ja Maggien suhde kehittyy pikkuhiljaa romanttishenkisesti.
Minette Walters taitaa sujuvan kerronnan, paikallisvärin ja dialogin. Kävi vain niin, että näiden epäilyksen alaisten seksuaalielämä vai sanoisiko pornahtavat taipumukset ja toisaalta hyypiömäiset piirteet alkoivat pikku hiljaa olla liikaa. Samalla kiinnostus koko rikokseen ja siihen, kuka noista iljetyksistä lopulta oli syyllinen, katosi minulta vääjäämättä mitä pidemmälle poliisit pääsivät tutkimuksissaan. Sen vatvonta alkoi haukotuttaa ja loppu meni työn puolelle. Sata sivua vähemmän olisi ehkä pitänyt kiinnostuksen yllä. Toisaalta tässä oli myös liikaa vastenmielisiä tyyppejä, yksiselitteisesti sellaisia.
Minette Walters: RistiaallokkoThe Breaker, 1998, suomentanut Tiina Ohinmaa
WSOY, 1999, 356 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti