Sergei Dovlatov: Meikäläiset

Nashi, suom. Pauli Tapio
Kustantaja Idiootti,  154 s
Kansi Varpu Eronen

Kun asiat osaa kiteyttää niin sivuja ei tarvita tämän enempää. Ja kun riviväleihin ja letkauksiin sisältyy monimerkityksisiä viestejä, joiden käytössä diktatuurissa elävät ihmiset kehittyvät niin taitaviksi. Tämä romaaniksi sidottu sukualbumi sisältää Dovlatovin värikkään  lähisuvun tarinoita, joka luvussa uusi päähenkilö tarkemmassa fokuksessa. Lause on lasinkirkas. Lasissa on usein votkaa. Siksi se meneekin tehokkaasti päähän. Ajallisesti kuljetaan 1900-lukua vallankumousajoista 80-luvulle, paikallisesti Vladivostokista New Yorkiin. Suvussa on väriä, intohimoa ja miehistä komeutta Neuvostoliiton/Venäjän kaukoidän alueilta.

Musta huumori helpottaa näidenkin ihmisten elämää niin kuin se kaikkina aikoina kaikkialla on tehnyt. On setä joka yrittää rakastaa Stalinia, sitten Leniniä, rakastaa lopulta Saharovia.

Kiinnostavaa lukea kuvauksia jostain sellaisesta kaupungista kuin Vladivostok Neuvostoliiton aikana, ja yllättäviä sellaisia: 'Vladivostok oli teatraalinen kaupunki hieman samaan tapaan  kuin Odessa. Ulkomaiset merimiehet häiriköivät satamaravintoloissa. Puistoissa soi afrikkalainen musiikki. Pääkadulla, Svetlankalla, vetelehti keikareita myrkynvihreissä housuissa. Kahviloissa puitiin viimeisintä epätoivoisesta rakkaudesta johtuvaa itsemurhaa.'

Erikoisen erikoinen tapaus oli Dovlatovin serkku Borja, jolta kaikki onnistuu, mutta joka lopulta kuin menestykseensä kyllästyneenä sortuu ensin karkeisiin piloihin ja sitten rikoksiin, kuin väistämättömänä geeneihin kirjoitettuna kaavana, toistuvana mallina. 'Tajusin lopulta serkkuni tärkeimmän luonteenpiirteen. Hän oli tiedostamaton, alkuvoimainen eksistentialisti. Hän kykeni toimimaan vain äärimmäisissä tilanteissa. Luomaan uraa vain vankilassa. Taistelemaan elämästään vain seistessään kuilun partaalla.'

Aviovaimo Lena on aina yhtä arvoituksellinen loppumattomassa rauhallisuudessaan. Vaimo ilmestyi kirjailijan elämään juhlien jälkeisenä aamuna sohvalle unohtuneena ja palasi siitä lähtien kuin kotiinsa ilman erillistä ilmoitusta. 'Saavuin Amerikkaan unelmoiden avioerosta. Ainoa syy erolle olisi ollut vaimoni äärimmäinen mielenmaltti. Hänen rauhallisuutensa ei tunne rajoja.' Vaimo ei ole niinkään suuri rakkaus kuin kohtalo, kuin Venäjä.

Sergei Dovlatov ei saanut tekstejään julkaistua Neuvostoliitossa, vaan niitä julkaistiin ensin ulkomailla. Ystäväpiirikin koostui samanlaisista iskeväsanaisista pilkkakirveistä, kaikki epäsuosiossa ja välillä vangittuina. 'Ryhdyin jopa kirjoittamaan novelleja. Niitä ei tietenkään julkaistu. Join yhä enemmän. Tunnustamattoman neron rooli jotenkin helpotti olemassaoloa.' Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen hänen anekdoottinsa riemastuttivat venäläisiä ja hän sai modernin venäläisen klassikon aseman, jäljittelijöitäkin. Dovlatov oli emigroitunut Yhdysvaltoihin vuonna 1979.

Suomentajalle kiitos paitsi hienosta kielestä myös viimeisestä osiosta 'Suomentajan huomautuksia'. Siis siitä, että ne eivät ilmesty häiritsevinä alaviitteinä tekstin lomassa, vaan ne voi lukea erikseen jälkeenpäin. Huomatukset selventävät kirjassa käytettyjä sanontoja ja antavat lisätietoja vastaan tulevista historiallisista henkilöistä ja kirjailijoista.

Elämä absurdistanissa ei ollut helppoa, mutta onneksi antoi runsaasti aiheita terävälle havainnoitsijalle, armottomalle humoristille ja totuudentorvelle. Tai totuudesta ei kai ole takuuta, mutta kaikki tuli kyllä liukkaasti nielaistua.

Sergei Dovlatov opiskeli ja asui Leningradissa m.m.