Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Otava, 158 s

Kannen kuva: Georges Pierre Seurat 'Petit homme au parapet (ou L'Invalide)'

Tiedemies, lääkäri, kansainvälisesti tunnettu jäkälätutkija, Helsingin yliopiston kasvitieteen professori William Nylander muutti Suomesta Pariisiin tehdäkseen jäkälätutkimuksia vapaana tutkijana ja erosi myöhemmin yliopistovirastaan palaten loppuelämäkseen Pariisiin. Hän oli ilmeisesti jo silloin äksy ja äkkiväärä mies, eikä saanut virkaa, joka hänelle omasta mielestään olisi kuulunut, mukavine virka-asuntoineen. Pariisissa hän myös kuolee vuonna 1899, ei unohdettuna, mutta köyhänä ja sairaana ja yksin.

Kristina Carlson on asettunut tämän hankalan ja itsekeskeisen miehen mielen maisemaan ja kirjoittanut fiktiivisen päiväkirjan päähenkilön elämän kahdelta viimeiseltä vuodelta. Päiväkirjamerkinnöistä hahmottuu muihin ihmisiin etupäässä viileästi tai kiukkuisesti suhtautuva oman tien kulkija. Pieniä lämmön ailahduksia kohdistuu Constance -apulaiseen kun tämä on kiikuttanut viluiseen tiedemiehen koloon täydellisen aterian bourgognella ja jälkiruoalla. Tai siskoon Eliseen Suomessa, joka lähettelee kaulahuiveja mutta ei kaivattuja villasukkia palelevalle veljelleen.

Enimmäkseen ihmiset kuitenkin aiheuttavat Williamille hankalasti kätkettävää harmia ollessaan huolissaan omalaatuisen miehen arjesta, ehdottaessaan siihen lisää viihdykettä ja ihmiskontakteja, joita jäkäliä ja kasveja, eläimiä ja hyönteisiä ihmistä korkeammalle noteeraava tiedemies ei todellakaan kaipaa. Tarjoilija Yves Duvalin ravintolassakin yrittää tulla läheisemmäksi nimeämällä Williamin käyttämän pöydän hänen kantapöydäkseen. Tarjoilija paljastuukin opiskelijaksi joka aloittelee lakiopintojaan. William häpeää omia ennakkoluulojaan kun on päätellyt tämänkin 'oppimattomaksi' ja pohdiskelee oliko nuori mies pitänyt häntä pilkkanaan. Minä en itke koskaan, mutta kun söin jälkiruokaa (Îles flottantes) melkein vuodatin kyyneleen nöyryytyksestä, kiukusta ja pettymyksestä. - - -

'Monsieur X on erittäin miellyttävä.' Minua kiukutti, kun rouva toisteli aikamme avainsanaa, koska joka ikisen piccolopojasta ja hovimestarista professoriin täytyy menestyäkseen miellyttää, mikä menee totuudellisuuden ja suorapuheisuuden edelle, ja tämä kutyymi on sama niin Helsingissä kuin Upsalassa ja Pariisissakin. Minä en ymmärrä, miten tieteessä voitaisiin edetä muulla tavalla kuin puhumalla suoraan, sillä kiertotiet pidentävät matkaa totuuteen...

Miellyttämisen halu ei todellakaan vaivaa tätä miestä, hän tuntee oman tiensä jo nuorena:

Opiskelijana join iltaisin yhden oluen lukuhuoneessa, mutta en koskaan enempää. Jotkut riidat johtuivat vain siitä, että ylioppilaat olivat ympäripäissään, mutta minua se ei koske, vaan olen aina riidellyt selvin päin.

Päiväkirjamerkinnöissä on hieno menneen ajan tunnelma, kun äksy tiedemies kuvaa päivän menyytään, pitsipuodin hupsuja neitejä, havaintojaan omnibussissa tai puistokävelyään. Tiedemies pohdiskelee maailman ahneutta oman köyhyytensä keskellä. Itse hän liottaa vanhaa leipää vedellä jatketussa viinissä, mutta toisinaan myös nauttii – vaikka vastahakoisesti kutsuttuna – täydellisistä juhla-aterioista kalkkunoineen, hyytelöineen. Välillä hän purkaa harmiaan virkanimityksistä ja muista tiedemaailman ääliömäisyyksistä. Niin paljon ärtymyksen aihetta kuin ihmiset hänelle antavatkin, sitä enemmän hän iloitsee luonnosta ja odottaa kärsimättömästi kevään ensimmäisiä krookuksia, lumikelloja ja narsisseja. Vaikka hän toteaa tiedemiehen päätelmien ehkä vanhenevan tulevaisuudessa, hän ajattelee itseään taitelijana, joka köyhän elämän jälkeen voidaan löytää ja työn arvo ymmärtää.

Kieli on kaunista, kirkasta. Silti tämän vanhan äkäisen miehen seura alkoi puuduttaa, eikä sivumäärä ainakaan ole syynä. Huomasin mielenkiinnon herpaantuvan loppua kohden, vaikka tiedemiehen elämän kuvaus on uskottavaa, yksityiskohdat ja ajankuva huolellista ja mukana on itseironiankin sävyttämää huumoria. Voi olla että tässä on säästeliäällä tyylillä pakattu mukaan ajateltavaa, joka palkitsisi vielä toisella lukemisella.

Vanha rouva Apfelbaum istui nappikaupan edessä, mutta hän ei tervehtinyt minua, koska on nykyisin lähes sokea.