Elokuvissa: Maps to the Stars

Turku klo 17.30, matkalla elokuviin

Satiiria, komediaa, sikailua, luonnehditaan tätä elokuvaa esittelyssä. Kanadalaisen David Cronenbergin Hollywood-kuvaus on kuin Sodoma ja Gomorra. Sekä vanhenevat tähdet että nousevat teinitähdet ovat yhtä lailla lääkkeiden ja huumeiden sekakäyttäjiä, vain omasta tähteydestään innostuneita, täysin moraalittomia sekopäitä.

 Julianne Moore esittää elokuvadiiva Havana Segrandia, joka on harhaisesti kiinni kuolleessa äidissään, joka oli myös aikanaan kuuluisa elokuvatähti. Äiti puhkeaa puhumaan kylpyammeessa tai milloin missäkin Hollywood-tähden upeassa lukaalissa. Havanaa hoitelee ateljeeasunnossa asuva rikkaitten puoskari-terapeutti ja TV-psykologi, joka höpöttää aamiaisella Dalai Lama-lauseita hermostuneelle vaimolleen ja jo 13-vuotiaana kolmekymppisen itsevarmuudella, ja äänellä puhuvalle Benjie pojalleen, jota ei voisi vähemmän kiinnostaa. Benjie on vieroituksessa mutta bileissä sortuu kuitenkin gamma-annokseen. Hän on parhaillaan tekemässä elokuvaa vielä nuoremman, alle 10-vuotiaan pisamanaamaisen pojan kanssa, joka uhkaa saada kaiken huomion ja jota hän ei siksi siedä. Harhat alkavat tunkea tämänkin tyypin nuoreen päähän, ja asiaa vauhdittaa mystisen palovammaisen Agathan saapuminen Hollywoodiin. Agatha pestautuu Havanan avustajaksi ja viekoittelee samalla limusiinin kuljettajaa. Limusiinin kuljettajallakin on unelmia Hollywoodin tehtaalla.

Julianne Moore näyttelee seuraavaa rooliaan - jossa hän esittäisi äitiään - metsästävää Havanaa loistavasti. Mutta myös hänen reisilihaksiaan antaumuksella hierova terapeutti, Dr Stafford Weiss (John Cusack), ja jo teini-iän kynnyksellä kaiken nähnyt Benjie (Evan Bird) ovat herkullisia tyyppejä.  Havana kohtelee avustajiaan tarpeen tullen sisarellisesti, mutta käskyttäminen ja nöyryyttäminen on kuitenkin luontevampaa. Niinpä hän istuskelee pytyllä ja käskee Agathaa ostamaan laksatiivia, koska hänen vatsansa on mennyt kovaksi, samalla reippaasti pieriskellen. Enpä ole moiseen vielä törmännyt. Hassua oikeastaan, että seksiosastolla on kaikki jo näytettävissä ei- pornofilmeiksi luokiteltavissa elokuvissakin, mutta vessassa istumista ei useinkaan näe.  David Cronenbergillä on ronski ja inhorealistinen ote, joten tämäkin otos istuu hyvin kokonaisuuteen.

Elokuva alkaa komediallisesti, kääntyy nopeasti mustan huumorin puolelle, ja saa loppupuolella kauhuelokuvan piirteitä - ja väkivalta roiskahtaa. Dialogi on nasevaa. Hollywoodin kulissien taakse saa tirkistellä ja voi sitä mädän perversion määrää mikä sieltä paljastuu. USA:ssa ei taideta näin kovasta kritiikistä Hollywoodin unelmatehdasta kohtaan tykätä.

Eihän tämä mikään mieltä ylentävä elokuva ole, mutta omassa lajissaan onnistunut. Kyllä neljä tähteä viidestä antaisin minäkin, kuten Pertti Avola Hesarissa.

Loistava elokuvasää, koko päivän satoi

Tästä tuli muuten mieleen viime kesänä lukemani Avioliitto L.A.:n tapaan eli alkukielellä Los Angeles without a map. Siinäkin alkukielisessä nimessä viitataan tuohon Hollywoodissa turisteille  tarjolla olevaan tapaan bongata kuuluisuuksien luksustaloja kartan avulla. Samantapaisia toinen toistaan hullumpia syttyviä ja sammuvia tähtiä ja onnenonkijoita kreiseissä bileissä uima-allasmaisemissa. Ei vain ole ihan niin mustaa huumori tässä kirjassa kuin Cronenbergin leffassa,  railakas reissu Hollywoodiin elämänjanoisen brittimiehen seurassa sopii erinomaisesti pakoon Suomen joulukuisesta pimeydestä.