lauantai 1. elokuuta 2015

Akram Ailisli: Kiviset unet





Lyyrinen mestariteos kansanmurhan tabuista


kirjoitti Ville Ropponen Hesarissa tästä romaanista.

Armenian kansanmurha on viime aikoina -  sata vuotta kulunut tapahtumasta - ollut esillä lehdissä ja muualla mediassa. Sillä tarkoitetaan Turkin vuonna 1915 suorittamaa etnistä puhdistusta, jossa pahimpien arvioiden mukaan kuoli yli miljoona armenialaista. Armenialaiset elävät nykyisin monissa maissa vähemmistönä. Turkissa vainon syynä oli mm toinen uskonto. Armenialaiset ovat kristittyjä ja juutalaisia.

Kiviset unet tapahtuu Neuvostoliiton perestroikan aikana ja liittyy lähemmin Vuoristo-Karabahin sotaan 1988-94, jolloin alueen enemmistönä olevat armenialaiset äänestivät kuulumisesta Armeniaan. Alue oli silloin osa Azerbaidžanin neuvostotasavaltaa. Molemmissa maissa harjoitettiin vainoa ja etnisiä puhdistuksia vähemmistöä kohtaan. Sodan voitti Armenia ja alue on käytännössä osa Armeniaa, mutta puhutaan ns jäätyneestä konfliktista eli yksikään ulkopuolinen valtio ei ole tunnustanut tilannetta.

Romaani kertoo rauhantahtoisen ihmisen vaikeudesta elää, kun korruptio vauhdittaa lynkkaustunnelmaa ja hallinto ummistaa silmänsä väkivaltaisten ryhmien toiminnalta, mutta ei anna turvaa tavalliselle ihmiselle, jos tämä kuuluu demonisoituun kansanosaan. Päähenkilö on tällainen ihminen, azerbaidžanilainen näyttelijä, Sadai Sadygly vastustaa armenilaisten vainoa ja sortoa. Hänet tuodaan Kivisten unien alussa sairaalaan Bakussa, henkihieveriin hakattuna hänen puututtuaan kadulla näkemäänsä armenialaisen pahoinpitelyyn.

Kertomuksessa vuorottelevat Sadain unet ja muistot kotikylästä Armenian Ailisista - alueen kartta löytyy kirjan etuliepeestä - ja lähipiirin, vaimon Azidan, tämän isän tohtori Abasalijevin ja hoitavan lääkärin, Moskovan juutalaisen Farid Farzanin tarinat. Myös niissä sivutaan samoja erilaisten kulttuurien ja tapojen törmäyksiä, jotka kansojen välillä kärjistyvät sotiin, avioparin kohdalla avioeroonkin. Ympärileikkaus tulee esille kahdessakin yhteydessä.

Armenialaisilla oli Egise Tsarents-niminen rohkea runoilija, joka teloitettiin 1937. Kerrotaan, että tuo lannistumaton humoristi ja vahvan boysenmarjavodkan ystävä pilaili kerran terävästi: me emme antaneet heidän leikata tietystä paikasta pientä palasta tarpeetonta ihoa, ja se antoi heille tekosyyn tappaa koko meidän kansakuntamme.

Akram Ailisli on Azerbaidžanissa - ja varmasti Venäjälläkin, alkuteos on venäjänkielinen - tunnettu kirjailija. Romaani on rohkea puheenvuoro nationalismia vastaan, kriittinen oman kansan ja valtion toimille. Se nostatti raivoa hänen kotimaassaan, presidentti riisti Ailislilta kansalliskirjailijan arvonimen ja peruutti eläkkeen. Se kertoo kaiken valtaapitävistä. Islaminuskoisista maista tulee mieleen nyky-Turkki. Samanlaisia häikäilemättömiä keinoja on käytössä nyt, kurdeja vastaan. Azerit loukkaantuivat omasta mielestään puolueellisesta käsittelystä, kirjailijan kirjoja ja kuvia poltettiin. Muiden pahoilla teoilla ei voi selittää omia rikoksia, sanoo kirjailija (Ville Ropposen jutussa).

Kivisten unien lyyrisyydestä en tiedä. Ymmärrän kirjan rohkeana tekona. Kuvatut henkilöt ja tapahtumat ovat uskottavia, Ailislin puutarhat kauniita. Sadain unet ja muistot, ihana hopeaketunpoikanen, jota hän lapsena seurasi ja joka sekin kohtasi väkivaltaisen kuoleman, kertovat kuvina pahan kierteestä yhdessä maailman kolkassa, yhdessä monista. Viha jää kytemään, ja mustat savut jatkavat savuamistaan.

Silti tämä kertomistapa, osittain kuin Tuhannen ja yhden yön tarinoissa tai siis sadussa, ei minua innostanut niin paljon kuin olin odottanut. Päähenkilö oli vähän liiankin rusoposkinen sankari - vaikka hakattuna sairaalassa. Tiiviistä ja lyhyestä kertomuksesta huolimatta armenialaisia ja azerbaidžanilaisia nimiä vilisi. Oli niitä jotka olivat muuttaneet nimensä toisen kielen muotoon kelvatakseen paremmin. Niin iso määrä lyhyessä romaanissa jättää heidät kuitenkin hieman ohuiksi hahmoiksi. Oli vähän ulkopuolinen olo näissä kaukasialaisissa melskeissä. Jonkinnäköinen mustavalkoinen osoittelevuus häiritsi. Lukukokemuksesta muodostui eksoottinen, mutta ei pelkästään hyvässä mielessä. Teemat ovat tietenkin inhottavan ajankohtaisia.

Akram Ailisli: Kiviset unet
Venäjänkielinen alkuteos: Kamennye sny, julkaistu teoksessa Ne ko vremeni vesna (2013)
Suomentanut Liisa Viitanen
Into 2015, 150 s

2 kommenttia:

  1. Aloitin tätä, mutta en jaksanut lukea kuin viitisenkymmentä sivua. Siihen mennessä en ollut päässyt oikein ollenkaan jyvälle henkilöistä ja tarinasta, joten luovutin. Eksotiikka olisi kyllä maistunut, ja uusi maa maailmanvalloitukseen, mutta mukavuudenhalu ajoi ohi. Aihe on tosiaan valitettavan ajankohtainen.

    VastaaPoista
  2. Sepä se, henkilöt maistuvat vähän puulta ja pahvilta, sittenkin. Olisin kovasti halunnut innostua, mutta tässä oli jotain pysähtynytttä, vanhahtavaa. Ei sen tapaista iholle tulevaa koskettavuutta, jota romaanilta odottaa.

    VastaaPoista