Hollantilaisen Herman Kochin pitkä Illallinen aperitiivista digestiiviin jättää karvaan jälkimaun ja jopa pienen yökötyksen tunteen. Illallisesta, päähenkilön monologista ja dialogistakin tulee mieleen Ingmar Bergmanin raatelevat sukupäivälliset, hetkittäin myös Lars von Trierin Melancholia; pahaenteinen uhka, päähenkilön arvaamaton käytös, kasvavat jännitteet pöydän ympärillä ja trillerin suuntaan kiertyvä juoni, jossa panokset kovenevat. Valkoisen liinan ja karhunvatukkaparfaitin alta alkaa paljastua mädän moraalin haiseva hetteikkö.
Viiden tähden ravintolassa tapaavat veljekset Paul ja Serge Lohman vaimoineen, Claire ja Babette. Paulin suonissa virtaa isoja annoksia myrkkyä. Veli Serge on merkittävä poliitikko, pääministeriehdokas ja ravintolan omistajan tuttu sekä yleisön ihailusta nauttiva julkkis. Paul on vailla kaikkea sitä menestystä, mutta täynnä sen, veljen onnistumisen, nostattamia häijyjä tunteita. Aluksi Paulin päänsisäinen monologi piiskaa kaikkea mikä liittyy 'fine diningiin', ravintolan mikrokokoisia maksihintaisia annoksia, joita hovimestari esittelee pikkurilli ojossa. Koko se teeskentely on veljen maailmaa, sen eleganssia, joka on pelkästään naurettavaa, mutta Paul on päättänyt voittaa veljensä tämän ehdoilla, ainakin tällä illallisella.
Niin sanotuissa huippuravintoloissa tapahtui turhankin usein niin että ajatus hukkui täysin kaikenlaisiin keskeytyksiin, kuten aivan liian seikkaperäisiin selityksiin jokaisesta lautasella olevasta pinjansiemenestä, loputtomaan viinipullojen korkkailuun sekä lasien täyttämiseen joka välissä ilman että kukaan olisi pyytänyt sitä.
Ateria etenee kiristyvissä tunnelmissa. Paulin pidätelty raivo veljeä ja hollantilaista moukkamaista ravintolaelämää kohtaan - joka yrittää olla ranskalaista mutta ei osaa - purskahtelee terävinä kommentteina. Pariskuntia yhdistävät samanikäiset pojat, kolmantena poikana poliitikon perheeseen Burkina Fasosta adoptoitu Beau, jota pojat kutsuvat Fasoksi. Tämäkin on Paulin mielestä poliitikkoveljen imagon kirkastamiseksi keksitty hanke. Hiljalleen paljastuu Paulin säröinen historia entisenä opettajana, ja lopulta illallisen suuri teema: kuinka menestyneen, 'onnellisen' perheen vanhemmat suhtautuvat lapsukaistensa tekoihin, kun nämä poikkeavat kaidalta tieltä. Onko pankin tuulikaapissa yöpyvän hylkiön ihmisarvo sama kuin heidän? Voiko sellaisesta ihmisestä olla estettä heille ja heidän tulevaisuuden lupaustensa menestyksen tielle? Nuoret, Michel ja Rick tekevät asian vanhemmille vielä astetta hankalammaksi, uroteko on tallennettu youtubeen. Sergen nousukiidossa olevalle poliitikon uralle haitta näyttää suuremmalta, mutta kuka tarttuukaan järeimpiin aseisiin...
Herman Koch kirjoittaa vetävästi mustaa satiiriaan pintakiiltoisesta elämästä ja tyypittelee hahmonsa uskottaviksi mutta vastenmielisiksi, jokaisen vuorollaan. Nämä 'onnelliset' perheet eivät ole toistensa kaltaisia, mutta sitähän ne eivät selvästikään ole, onnellisia. Aterian edetessä Paulin sellaisena pitämä oma perhe ja parisuhde alkaa näyttäytyä pahenevana sairaskertomuksena. Moraalinen valintatilanne, joka pöydälle katetaan, valaisee hyvin nykyistä länsimaista yhteiskuntaa. Illallisella on myrkyllisiä aineksia.
Lukijalle herkut tarttuvat kurkkuun ja kädet tuntuvat tahmaisilta tällä makaaberilla illallisella, gourmetherkuista ja Chablista huolimatta. Romaani on hiljalleen kasvavasta inhottavuudestaan huolimatta terävä ajankuva, sen henkilöt on tarkasti kuvattu. Kaikessa illuusiottomuudessaan se jättää myös tyhjän olon, yökötyksen lisäksi. Hyvin elokuvallinen kertomus, joka epäilemättä vielä nähdään.
Hermann Koch: Illallinen
Het diner. Suomentanut Sanna van Leeuwen
Siltala 2009, 340 s
Illallinen teki minusta kerrasta Kochin lukijan. Nyt kun Kochn romaaneja on luettu jo kolme, Illallinen ei ehkä vieläkään häviä edes uusimmalle, vaikka Naapuri onkin taidokkain ja vaativin. Lääkäri on dekkarimaisin. Illallinen on niin psykologinen ja ns. paremman väen ihon alle menevä, että värisyttää. Pidän myös suuresti pienen näyttämän tunnelmasta, jonka kirja luo. Tapahtuu kuin Viettelysten vaunussa eli mitä pienempi tila, sen julmimat tunnot.
VastaaPoistaTodellakin taitavaa tämä hiljalleen kasvava kammottava tunnelma ja ihmisten kuoriutuminen toinen toistaan hirveämmiksi, kaikki hyvin ns. sivistyneen keskustelun aikana.
PoistaTämä oli melkoinen lukukokemus, juuri tuo pahaenteisyys ja koko ajan kasvava inhotus vaikuttivat syvästi. Ihailen Kochin kykyä rakentaa jännitettä, vaikka mitenkään miellyttäviä tarinoita hän ei totisesti kerro.
VastaaPoistaSiltä näyttää. Sen verran taitava hän on, että voi olla että tartun noihin uudempiinkin. Kunhan olen vähän tervehtynyt tästä :)
PoistaOli tosiaan karsea illallinen.
VastaaPoistaLuultavasti nykyisessä yhteiskunnassa Paulin kaltaisen riehujan toimintaedellytyksiä olisi jo rajoitettu tai sitten hän olisi niin syrjäytynyt, että ei olisi voinut omata moisia toimintaedellytyksiä.
Niin, noin olisi kyllä kiva uskoa. En ole kuitenkaan ihan vakuuttunut siitä. Aina silloin tällöin kuitenkin ilmenee, että monenlaisia psykopaatteja heiluu yhteiskunnassa ihan arvostetuilla paikoilla. Kun se äly ja 'menestyminen' voi peittää niin paljon.
PoistaNo joo, tarkemmin ajateltuna olihan se Paulin koululla riehuminen kyllä sitä luokkaa, että kai siitä olisi seurannut rajoituksia toimintaedellytyksiin. Ehkä siinä kohdassa on jotain epäuskottavuutta.
PoistaTähän minäkin viittasin, eli jos aggressiivisuutensa pystyy salaamaan oikeissa paikoissa voi pitää toimintaedellytykset.
PoistaLuin tämän aiemmin, mutta muistaakseni Paul oli ollut vuosia sairaslomalla / eläkkeellä, eli tällaiset yleensä saadaan kuriin, ei välttämättä niitä, joilla on asemaa tai rahaa, koska tällöin toimintaedellytyksiin ei päästä helposti käsiksi.
Oi joi joi, kuulostaapa lupaavalta pidäteltyine raivoineen kaikkineen. Luulen, että nauttisin myös fine dining -kritiikistä. Miten ruoasta onkaan tehty monimutkainen yhteiskuntaeroja korostava juttu ja oman aseman näyttämisen väline. Katselen tätä jo kerran kirjastossa, saatanpa seuraavalla kohtaamisella napata mukaani. Erinomaisen kiinnostava bloggaus.
VastaaPoistaFine dining -kritiikki tässä on osuva ja hauskin osio, se johtaa ehkä aluksi vähän harhaan. Mutta sehän on myös pelkästään mielenkiintoista, se että johdetaan harhaan siis. Voi kuvitella, että kirjailija on sananmukaisesti herkutellut noilla pilkkaamillaan yksityiskohdilla. Kyllä vaan: oman aseman näyttämisen väline.
VastaaPoista