Sininen saari ja muita aarteita

Nykyinen kirjahyllymme  mummuni 1930-luvulla rakennuttamassa kesämökissä on kuin vanha puu vuosirenkaineen; siellä nojaavat toisiinsa muutaman sukupolven lukemiset, monet jäljet. Siellä on isäni monet historialliset ja kansainvälisen politiikan tietokirjat, agenttitarinoita ja Chandler-dekkareita, äitini tuomisina Solveig von Schoultzin, Bo Carpelanin ja Claes Anderssonin ruotsinkieliset teokset, Oscar Parlandin ja Göran Schildtin romaanit. Viimeisten vuosikymmenten aikana paikkaansa ovat sujahtaneet siskoni ja minun Kjell Westö, Hannu Raittila, Pirkko Saisio ja monia muita nykykirjailijoita. Siellä on myös rantaveteen pudonnut, kirjastosta lainaamani Pirjo Hassisen Kuninkaanpuisto, pulleaksi paisuneena. Sen jouduin sittemmin lunastamaan itselleni, mikä onkin oikein jos kirjaston kirjaa yrittää kajakkiin tunkea - hyi! Helsingin kirjamessuilta ostin kerran Caj Bremerin Mämmikoiran muistelmat, sekin siellä nyt.

Kirjojen aatelia edustaa Arvid Lydeckenin Sininen saari, joka on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 1914. Siinä on isoäitini omistuskirjoitus, mutta sen ovat lukeneet omassa lapsuudessaan/nuoruudessaan isäni, minä ja siskoni ja minun tyttäreni - aina mökillä. Jossain ikävaiheessa mökilletulo-rituaaliini kuului lukea alkajaisiksi Sininen saari uudelleen, ennen kuin siirryin penkomaan lomakirjojen kassiani.

Se on eloisasti ja humoristisesti kirjoitettu seikkailukertomus Harakkalan tilan isäntäväen matkasta nelimastoparkki Eljenillä ympäri Afrikan aina itärannikolla sijaitsevalle Siniselle saarelle. Mukana matkalla ovat patruuna Mutikaisen ja Liisa-vaimon lisäksi näiden pojat Kille ja Kalle, Mutikaisen isotäti, tiukka Nella-täti eli Petronella Mutikander sekä matkalle terveydellisistä syistä lähtevä salaneuvos, kielitieteilijä Kraka. Matka on täynnä seikkailuja ja päätyy haaksirikkoon luonnonkauniille saarelle.  En nyt lähde paljastamaan juonta, jos vaikka joku vielä innostuu tämän kaivamaan arkistojen kätköistä. Sanonpa vaan, että tämä on edelleen hyvin luettavaa lasten ja nuorten kirjallisutta, jossa leijuu ihana vanhan ja hitaan matkustamisen tunnelma. Sieltä palataan onnellisesti takaisin, mutta siinä vaiheessa palaa sekä Eljen että koko maailma - Eljenkin syttyy palamaan miinaan osuessaan. Mutikaiset palaavat kuitenkin onnellisesti kotiin, jossa pehtori ja Aukusti ja Konttinen ja Heerpertti ja kaikki Killen ja Kallen ystävät ovat koolla Harakkalan suuressa salissa. Kertomusta kuvittavat F.G. Ålanderin taitavat piirrokset.

Toinen muistini mukaan 'aina' mökin kirjahyllyssä ollut kirja on Heikki Seppälän Kalifi myy mustaa valoa vuodelta 1945. Sitä en muistaakseni saanut koskaan luettua, mutta kansikuva kertoo kaiken. Kansikuvan ja nimen yhdistelmä on niin tyrmäävä, etten pikkutyttönä oikein uskaltanut siihen tarttuakaan, näin siitä painajaisia jo etukäteen. Mökki on pieni ja välillä on yövyttävä vinnillä, jossa nurkat häipyvät pimeään, peltikatto rämisee, pihakoivut suhisevat tuulessa ja vanhat hirret natisevat.

Myöhemmin en sitten vaan innostunut - onhan se 'Poikien sinistä sarjaa'. Olin varmaan siinä vaiheessa jo siirtynyt tyttöjen vaaleanpunaiseen vastaavaan. Mutta Sininen saari ja Kalifi myy mustaa valoa kuuluvat mökin kalustukseen yhtä lailla kuin vanha simapullo korissaan, viilikulho ja maitokannu, johon nyt poimitaan mustikoita.