lauantai 20. helmikuuta 2016

Jonas Hassen Khemiri: Allt jag inte minns



Läheltä piti, ettei keskeytyneiden kirjojeni pino kasvanut yhdellä. Työlästä oli kahlata läpi Samuelin, Vandadin ja Laiden tarinaa.

                                                            *

Hän on Samuel, sai uuden nimensä myöhemmin, kun isä ei halunnut hänelle Ruotsissa huonoa kohtelua nimensä takia. Koulussa häntä kutsuttiin myös naurulokiksi, koska on sekä ruskea että valkoinen. Nuorimies, parikymppinen, kohta rakastuva mies joka metsästää Tukholman baareissa rakkauden määritelmää, tekee töitä maahanmuuttovirastossa. Puhuu ruotsia, englantia ja arabiaa. Hän asuu Vandadin kanssa ja joutuu maksamaan enemmän vuokrasta kuin pitäisi. Hän chillailee ja hengailee Vandadin kanssa, täydentää kokemuspankkiaan.

                                                           *

Mä olen Vandad. Kaapinkokoinen kaveri, joka bunkkaan Samuelin kanssa. Me asutaan yhdessä, mä maksan enemmän kuin Samuel. Mä vannon. Samuel lupaa, muttei maksa. Mulla on velkaa ja duunia muuttofirmassa. Kun Samuel rakastuu, en enää näe häntä.

                                                           *

Mä olen Laide, pidemmin Adelaide. Palasin Brysselistä takaisin Tukholmaan, vaikka Tukholma on yks perseenreikä. Det är den enda staden i världen där spädbarn lär sig hur man undviker blickar. (Mitä ihmettä! Ruotsissakin. Tämä alkoi kyllä suomalaista naurattaa, kun kuvaus oli sitä miten meitä kuvataan.)  Olen tulkki. Töitä piisaa koska maahanmuuttajiakin. Tapaan Samuelin - ja sen mukana myös Vandadin vaikka en haluaisi. Me, Samuel ja mä, rakastutaan.

                                                          *

Mä olen Pantteri, Samuelin ja Vandadin kamu, Berliiniin muuttanut taiteilija. Me tavataan bailataan täällä Berliinis, otetaan kuppii ja kaikkee.

                                                          *

Minäkin, tunisialais-ruotsalainen kirjailija, tämän tarinan kertoja, asun Berliinissä, samassa talossa kuin Pantteri. Minä yritän tässä rekonstruoida Samuelin viimeisen päivän tapahtumat.

                                                          *

Tarinan sirpaleet, parista rivistä parin sivun mittaisiin erotellaan tämmöisillä tähdillä *

On kyse tämän kaksi-kolmikymppisten porukan touhuista Tukholmassa. Samuel on kaikkien tarinanpalasten objekti, koska jo alussa on selvää että hän kuolee auto-onnettomuudessa ja sitä edeltänyttä aikaa sekä viimeistä päivää kootaan palasista. Ihan selvää ei heti ole kuka on äänessä milloinkin, mutta se ei ole ongelma. Mitä pidemmälle tarina kehittyy, sen helpompi on nähdä kuka nyt puhuu. Samuelin kuva rakentuu näiden kavereiden jutuista, jotka kirjailija on 'haastattelemalla' koonnut. Teemoina on samoja kuin Murakamin Norwegian Woodissa: nuoruus, rakkaudet, ystävyys. Elämisen ehdot, raha. Kommenteissa vilahtavat myös 'haastateltujen' vaatimukset maksusta kun kerran  suostuvat antamaan kirjailijalle tietoja tapauksesta. Kaikkien on elettävä ja kaikki keinot käytetään.

Maahanmuuttajataustainen yhteisö kasvaa Laiden ja Samuelin rakastuessa. Samuelin mummon mukana dementiakin astuu näyttämölle.  Mummo vastustaa dementiaosastoa ja ajokortin peruutusta. Mutta. Siinä missä Murakami tekee syvällisen ja herkän kuvan nuoruuden tienristeyksistä, Khemiri kirjoittaa samoista teemoista  kuivaa ja pitkästyttävää lätinää. Johtuuko se nuoruudesta, kirjailijan siis, en tiedä. Romaani on löysä ja lörpöttelevä. Tai ehkä tyypit ovat jotenkin tylsiä. En vain kiinnostu heistä. Monet ovat kliseisiä: puolirikollinen luuserikaveri, dementti mummu, maahanmuuttajanaisten touhut. Polttivat talonkin. Jopa rakkaus, sen alku ja sen loppu, on latteaa kuin tämä räntäsade. Olin lukenut romaanista kolmasosan, kun luin, vastoin periaatettani (eihän sitä yleensä kaipaa toisen kokemusta kesken omaa lukemista), Ompun arvion. Tuntui mukavalta lukea sentään vähän samantapaisesta kokemuksesta. Olinhan hieman hämmentynyt, kun romaani on sentään palkittu: 2015 August-priset. Minulle tämä oli oli aika yhdentekevä lukukokemus.

Allt jag inte minns nimenä sopii konkreettisesti parhaiten kuvaamaan mummun katoavaa muistia, mutta yhtä hyvin kaikkien eri tavoin muistamaa Samuelia, herkkää, myötäilevää, yksinäistä, heikkoa, falskia (Laide), itseään tarkkailevaa nuorta miestä, joka pettyy sekä rakkauteen että ystävyyteen. Nuorimies inhoaa itsekontrolliaan mutta ei uskalla päästää irti. Kunnes tekee sen.


Jonas Hassen Khemiri: Allt jag inte minns
Albert Bonniers förlag 2015, 332 s

8 kommenttia:

  1. Ei minusta niin hieno, mutta kun kerran on palkittukin, niin ilmeisesti monen muun mielestä kyllä.

    VastaaPoista
  2. Piristävää lukea tällaista nihkeää arviota. Näinköhän palkintokin olisi myönnetty ihan vain säälistä? ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä kait se sirpaleisuus on ajan kuva, koska kaikki vahtivat koko ajan eri tuuteista feedejä, mutta silti tämmöinen palastelu ja jotenkin turhanpäiväinen pälättäminen ilman suurempia oivalluksia ärsytti.

    Kun mainitset tuon palkinnon, niin kävi kyllä mielessä Ruotsin kannustavampi ja rohkaisevampi suhtautuminen maahanmuuttajiin. Khemiri on syntyperäinen ruotsalainen, mutta ruotsalais-tunisialaisena tuntee ilmeisesti muualta muuttaneiden uusien ruotsalaisten tilanteen paremmin kuin keskiverto-Svensson.

    VastaaPoista
  4. Leena voi miten ilahduttaa kuulla, että kävit hakemassa henkistä lukutukea bloggauksestani. :) Olen edelleenkin sitä mieltä, että tässä on jonkunlaista temppuilua ja kirjailijan taidon osoittamista, joka tapahtuu lukijan kustannuksella. Sitten kun mulla oli vielä Christa Wolfin loistava Erään naisen elämä siinä alla, niin vaikea rasti oli tämän teoksen suorittaminen. Olisin varmaan luovuttanut, mutta kun ei ole kauaa siitä kun jätin Houellebecqin kesken, niin ajattelin, että vedän nyt sentään tämän loppuun asti ja tosiaan 200 sivun jälkeen alkoi kulkea paremmin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos siitä tuesta, se tuli tarpeeseen :-) Keskeyttämisen ajatus pyöri minulla päällä lähes loppuun asti, hohhoijaa. Semmoista tyhjäkäyntiä pyöri koko ajan mukana tekstissä ihan liian kanssa. Niihin nopeisiin näkökulman vaihdoksiin kyllä totuin.

    Khemirin edellinen 'Ett öga rött' (Ajatussulttaani) oli komediallisempi ja minusta hänen tyylinsä istui siihen paremmin.

    VastaaPoista
  6. Täällä Ruotsissa Khemiriä pidetään yhtenä parhaista nykykirjailijoista enkä muista lukeneeni yhtään poikkipuolista arvostelua. Tunnollisesti olen ostanut hänen kaksi aikaisempaa kirjaansa mutta tuolla ne nököttävät hyllyssä lukemattomina, muutama lukuyritys ei ole innostanut pidemmälle. Mutta kyllä kai nyt ainakin yksi Khemiri pitäisi lukea, ruotsalainen maahanmuuttajastatukseni soimaa...

    VastaaPoista
  7. Hej Mrs Karlsson,
    Olen lukenut tämän lisäksi häneltä vain 'Ett öga rött'. Pidin kyllä siitä, se oli omakohtaisempi nuoren miehen murroksen ja kahden kulttuurin välissä samalla heiluvan tyypin humoristissävyistä mutta teräväkatseista havainnointia.

    Tämä on minusta pikaisesti vaihtuvine näkökulmineen ja kuolema-asetelmineen jotenkin väkisin pinnistetty ja välillä suoraan sanottuna rasittava.

    VastaaPoista