lauantai 19. marraskuuta 2016

Marraskuun ihana valo

Tänään marraskuu taas näytti parhaat puolensa täällä Lounais-Suomessa. Aurinko ja mustat kuurosadepilvet vuorottelivat, valo valui matalalta hunajan värisenä, mustassa pilvessä näkyi sateenkaari, ruoho oli vielä vihreää, puissa viipyi menneen syksyn muisto.







Lukemiseni, sekä blogien että luettavana olevan romaanin, on keskeytynyt viikoksi. Syynä tänne maailmaan pinnistäneet suloiset vauvat, kaksin kappalein. En ole koskaan kokenut itseäni kovin äidilliseksi. Päin vastoin, silloin kun omista vauvoista olisi pitänyt nauttia, olin täynnä itseäni ja omia halujani. Halusin pois hiekkalaatikon reunalta, halusin lukea, halusin töihin, halusin aikuisten luo.

Vauva on ihmeellisen luottavainen. Vauvan kun laskee hoitopöydälle niin se näyttää siltä, että kaikki on hallinnassa, että ihminen joka sitä hoitaa, tietää mitä tehdä. Hoitajakin toivoo sitä, mutta ihan varma ei voi olla. Vauva nostaa pikku jalkojansa ja silmäilee kattoa, päästää kannustavan kähinän ja on sen näköinen, että kyllä sä nyt tämän hoidat. Kun rutiinit ja rutinat on toistettu muutaman kerran, hoitajakin kasvaa ihmisenä ja huomaa, että mikään muu ei ole niin tärkeää kuin että tämä nuppunen olisi tyytyväinen. Aina se ei onnistu, vaan vauvaa joutuu kääntelemään monenlaisiin asentoihin jotta saavutettaisiin sitä tyydyttävä optimaalinen rentous. Vauva roikkuu lopulta poikittain sylissä kädet suorina - ja kyllä, ei uskoisi mutta tämä asento on paras. Jonkin aikaa.

En ole haaveillut lapsenlapsista. Siksi, kun he tulivat, olin yllättynyt siitä kaikesta. Kuinka iloista ja onnellista on saada seurata pikkuisen ihmisnupun silmän liikkeitä, täydellistä pientä korvaa, nostaa pieni käärö vierelle tyynylle, kietoa kädet sen ympärille ja vain olla siinä, leikkiä karhuemoa - ja sitten taas antaa lopullinen vastuu vanhemmille.

8 kommenttia:

  1. Lähes epätodellisen kauniita kuvia olet ottanut... Oulussa on enimmäkseen harmaata ja juuri nyt erittäin loskaista, ja aurinkoa ei paljon ole näkynyt. Mukavaa katsella toisenlaisia maisemia. Ihania vauvahetkiä sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama harmaa täälläkin taas. Siksi nuo äkilliset valon tuikahdukset ovatkin niin vaikuttavia, kun niitä marraskuussa harvoin tulee. Onneksi on tuo puhelin aina mukana niin nekin hetket saa tallennettua. Kiitos Marika!

      Poista
  2. Onnittelut isoäidille!
    Vauvat ovat todella täynnä luottamusta hoitaviin henkilöihin, ja hyväntahtoisuutta sitten kun alkavat ilmeillä.
    Upeat värit kuvissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Se luottamus on jotenkin niin häkellyttävää, kun itse ei ainakaan aluksi ollut niin varma onko sen väärti.

      Poista
  3. Vauvat ovat ihania! Ja niistä putkahtavat puhuvat ja kävelevät ihmistaimet ovat täynnä iloa ja tarmoa. Ja jokaista vaihetta näin jälkeenpäin ajatellen on mukava seurata. aikuisikään saakka. Sitten ne on kai jätettävä seisomaan omilla jaloillaan, elämään omaa elämäänsä. Aina se ei ole ihan helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvojen hurma on vastustamatonta. Omituinen vastarakastunut olo tuli noista pikkuolioista. Elämä on todellakin vaarallista, on sotia, vihaa ja nälkää. Mutta on myös ruusunnuppuja ja vauvanuppuja.

      Poista