Nick Cave: Bunny Munron kuolema

Charlotte ulvoo naurusta ja painaa kädet suulleen, osoittaa sitten Bunnya ja huudahtaa: 'Uskomaton tyyppi!'
'Niin kuulemma', Bunny sanoo.
'Mistä sinut on oikein kaivettu esiin?'
'Miten niin?'
'Sinut pitäisi palsamoida ja asettaa näytteille eläinmuseoon.'

Katsoin muutama ilta sitten tv:stä elokuvan Hesser. Siinä hevinuorukainen asettautuu asumaan kaaoksessa olevaan kotiin. Kaaos kodissa johtuu äidin kuolemasta. Isä on masentunut, mummu vanha ja väsynyt ja perheen noin 10-vuotias poika palaa aina koulusta hämärään, likaisten astioiden kotiin, jossa kotiväki on samassa asennossa kuin lähtiessä. Hesser saa aikaan paitsi lisää tuhoa myös liikettä.

Asetelma piittaamaton isä ja nuori poika toistuu Nick Caven romaanissa. Holtittomuus ja pojan yritykset sinnitellä kaikesta huolimatta ovat yhteisiä. Siihen ne yhtäläisyydet loppuvat. Bunny Munron kuoleman osat on nimetty Pelimies - Myyntimies - Kuollut mies. Bunny Munro, kauppamies on paitsi kanimainen tiheässä parittelun tarpeessaan myös sikamainen sikailussaan. 'Laadukkaita kauneustuotteita' ovelta ovelle kaupitteleva Bunny on nimittäin pahasti alkoholisoitunut, seksuaalisesti häiriintynyt, kävelevä paalutuskone, joka jos ei ole naimassa, niin runkkaamassa tai seuraavaan aktiin suunnistamassa. Kaikkialla, missä ajelee keltaisella Fiat Puntollaan hän näkee ihania vaginoita, sekä tuttuja että uusia tuttavuuksia, ja julkkisten ihanuuksia, kuten esim Kylie Minoguen tai kaikkein pyörryttävimmän Avril Lavignen.

Bunnyn vaimo Libby poistuu kuvioista oman käden kautta jo alkumetreillä. Se ei näytä seksillä ja alkoholilla käyvää pelimiestä sen enempää muuttavan kuin että pojan, Bunny Juniorin on seurattava kaupparatsua matkalle mukaan keltaisella Puntolla pitkin Englannin etelärannikkoa. Ja pakkomielle näyttää kasvavan entisestään. Isän kierrosten käydessä yhä hurjempaa vauhtia, sitä hiljaisempaa on pyörremyrskyn keskellä: keltaisessa Puntossa istuu hiljainen Bunny Junior tietokirjoineen, pieni ja kärsivällinen muistinero. Hän odottaa, ja rakastaa isää ehdoitta. Isä ei näyttäisi sellaista poikaa ansaitsevan. Poika on valmis tarvittaessa näyttelemään isänsä pelastaakseen. Koska, niin, 'isä pystyis myymään sun pyörän vaikka barrakudalle'. Ja juuri kun hänelle alkaa tosissaan suuttua, hän tekee taas jonkun tempun. Isä, olet ihan huippu! 

Vastenmielisen päähenkilön seurassa olo on kuin pakkosyötetyllä hanhella: onko tätä vielä kauan nieltävä? Mitä tällä yritetään sanoa? Onneksi Nick Cave on lahjakas. Hänen maalaamaansa onnettoman miehen sielun maisemaa jaksaa seurata kohti tuhoa, koska hän osaa kertoa miehensä kohisevasta päästä mielettömän koskettavasti. Miehen elämäntyylistä tulee mieleen William S. Burroughs tai Hunter S. Thomson. Mutta olisiko tämä sittenkin moraalisempi tarina?

Taustaporukoissa pyörivät Bunnyn työnantajayrityksessä häärivät kollegat, yhtä lailla sekopäisen oloiset mutta kaverilliset tyypit. Bunnyn elämän kiinnekohdat, jos niitä on koskaan ollut, huuhtoutuvat ränsistyneiden lähiöiden pubeissa, nukkavieruissa hotelleissa, kaatosateessa katuojaan. Se mitä hän vielä yrittää, löytää yhteyden kuolevaan ja häijyyn isäukkoonsa, voi ei, eihän siitä mitään tule. Antiikkikauppiaalle ovelta ovelle myyjä on roskasakkia. Näkeekö Bunny sen ainoan joka häntä arvostaa? Ei.

Nick Cave ei tarjoile helpotusta lukijan äimistelyyn, mutta pieniä tirkistysaukkoja sittenkin tuon käsittämättömän antisankarinsa, rivon ja vastuuttoman äijän pään sisälle. Hiljalleen ja palasista Bunnyn koko kuva, ainakin palaset siitä kertovat omaa selitystään. Samalla, äärimmäisyyksien kautta, tämä groteski farssi, 'kuolettavan hauska satiiri', alkaa minusta tuntua painavammalta.

'Mitä sinä oikein teet täällä?' muusikko kysyy.
'Yritän vain panna asioita kuntoon', Bunny sanoo.
'Aha. Selvä', muusikko sanoo. 'Meidän kaikkien on rakastettava toisiamme tai kuoltava.'
'Joo, niin kuulemma', Bunny sanoo, ja jälleen hänen sisällään nousee katumuksen hyöky ja hän painaa käden sydämelleen.
'Rakkaus on superliimaa', muusikko sanoo ja puhaltaa vaimeasti saksofoniin. 'Sen avulla maailman sydän jaksaa sykkiä.'

Viimeisellä lehdellä kirjailija kiittää myös Kylie Minoguea ja Avril Lavagnea ja pyytää heiltä samalla anteeksi. Paha sanoa, mutta oli myös pakko nauraa jonkun kerran, vaikka enemmän yökötti. Ja silloin nauroin räkäisten äijien kanssa aiheena seksi vankilassa. Huh ja hyi minua.

Muita lukijoita: Leena Lumi ja Ketjukolaaja.

Nick Cave: Bunny Munron Kuolema
The Death of Bunny Munro, 2009, suomentanut Jukka Jääskeläinen
Like, 2009, 238 s