Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Mutta sitten Willemin paluuseen on enää kaksi viikkoa aikaa, ja juuri kun muisto himmenee, sanoo näkemiin seuraavaan kertaan ja poistuu hänen mielensä motellista, hyeenat palaavat. Tai ehkei pitäisi puhua palaamisesta, sillä sen jälken kun Caleb toi ne hänen elämäänsä, ne eivät ole koskaan poistuneet. Nyt ne eivät kuitenkaan jahtaa häntä, koska ne tietävät, ettei niiden tarvitse: hänen elämänsä suunnattomalla savannilla ne ympäröivät hänet. Ne makaavat kintut ojossa keltaisessa heinikossa, löhöävät laiskoina apinanleipäpuun alimmilla, lonkeromaisina leviävillä oksilla, ja tuijottavat häntä pistävin keltaisin silmin. 

Pienen elämän jälkeen sydäntä särkee ja kurkussa on iso möykky. Niin paljon murhetta ja kärsimystä, epäinhimillistä julmuutta ja toistuvaa kidutusta on sullottu runsaaseen yhdeksäänsataan sivuun. Kolmannes vähempikin olisi tehonnut, mutta voi olla että tässä pituudessa tehoa on tullut vielä lisää. Varsinkin kun romaania ei oikeastaan voi syyttää tyhjäkäynnistä. Se vaan etenee lukijan ihon läpi yhä syvemmälle ja syvemmälle, samalla kun sen henkilöt tulevat entistä lähemmäs, entistä tutummiksi eikä heidän kohtaloonsa enää voi suhtautua välinpitämättömästi.

Jude, Willem, Malcolm ja JB ovat neljä New Yorkiin päätynyttä opiskelijatoveria, joiden elämää romaanissa seurataan noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Ulkoisesti ollaan alun pennittömyyden jälkeen - itse asiassa lähes epäuskottavasti - aina vain paremmissa piireissä, taidegallerioissa, akateemisilla illallisilla, lääkäreiden, arkkitehtien, toimittajien ja lakimiesten pöydissä, näyttelijän nousevan uran polulla. Maailmaa kierretään amerikkalaisista kartanoista Lontoon ja Rooman kujille, Hanoin ja Butanin metsiköihin. Menestyksen kiiltävät kulissit kätkevät sisäänsä yhden tyystin toisenlaisen todellisuuden: arvostetuksi lakimieheksi valmistunut Jude kantaa mukanaan traumaattisen lapsuuden muistoja. Hylätty lapsi on pelastettu munkkiluostariin, mutta veljet eivät ole mitään laupiaita herran palvelijoita. Lapsen luottamusta väärinkäyttävät sittemmin vielä monet eikä Juden huonolla tuurilla näytä olevan mitään kohtuutta, ennen kuin hän sittenkin pääsee opiskelemaan, saa tukea sosiaalivirkailijalta ja kohtaa tulevat, aikuisikänsä ystävät ja rakastetun.

Väkivallan ja hyväksikäytön mätä purskahtelee Juden muistoista eikä mikään uusi hyvä kokemus näytä pystyvän homeisten kellareiden muistoa häivyttämään, semminkin kun väkivalta on jättänyt näkyvät jälkensä myös terveyteen, jota mies itsekin edelleen heikentää. Lapsuudessa rakennettu arvottomuus rapisuttaa uudet menestyksen merkit.

Romaanissa pureudutaan huolellisesti neljän kaveruksen taustaan ja haaveisiin. Maalta tullut Willem haluaa näyttelijäksi, rikkaan perheen poika Malcolm arkkitehdiksi  ja hemmoteltu JB taiteilijaksi. Heillä on keskinäinen dynamiikkansa, kilpailunsa, mutta ystävyys kestää riidat ja addiktiot, monet rakkaudet. Kaikki tietävät toistensa jutut ja historian, vain Judea ja hänen menneisyyttään verhoaa salaisuus.Hän ei halua olla muuta kuin normaali, mutta kaikki pitävät häntä erityisenä. Häntä ympäröivät hyvää tarkoittavat ystävät, työkaverit, uudet adoptiovanhemmat mutta kukaan ei tiedä, miksi hänelle on tärkeää saada kaikki ovet ja ikkunat lukittua.

Heidän välilleen kehkeytyi ystävyys, jossa hänen elämän ensimmäiset viisitoista vuotta pysyivät sanomattomina, ääneen lausumattomina, ikään kuin niitä ei olisi koskaan tapahtunut, ikään kuin hänet olisi otettu collegessa tehtaan laatikosta, ikään kuin niskassa olevaa virtakytkintä  olisi napsautettu ja hän olisi hytkähtänyt eloon.

Lukija pääsee jyvälle menneisyyden haamuista samaa tahtia ystävien kanssa, tapahtumia annostellaan pieninä myrkkyannoksina. Jossain vaiheessa alkaa todella uskoa, että kun jollain on oikeasti huono tuuri elämässä niin se ei tarkoita, etteikö se voisi jatkua vieläkin. Niin vastaansanomattomasti Yanagihara kuvaa ihmistä, joka on runneltu uskomaan, että kaiken sen pahan, joka hänen osakseen tulee, hän on ansainnut, menneisyydessä, nyt ja tulevaisuudessa. Hän ei halunnut Haroldin tietävän, kuinka viallinen hän oli, millaisen romun tämä oli hankkinut. 

Romaani kertoo puistattavasti tuhotusta ihmisestä ja hänen ystäviensä yrityksistä pitää elossa ihmistä, joka ei halua pysyä elossa. Ystävien pyyteettömyys ja sietokyky hipoo osittain uskottavuuden rajoja sen lisäksi, että hahmot ovat jotenkin aneemisia verrattuna monenlaisissa syövereissä painivaan ystäväänsä. Tyyppikuvaus on vähän epätasapainossa.

Tutkielma muistin tyranniasta ja inhimillisen sietokyvyn rajoista, sanotaan takakannessa. Tällä voidaan kyllä viitata myös lukijan sietokykyyn.  Ei masentuneille! Ihmisen pitäisi todella saada syntyä tänne toivottuna, sekin ajatus tässä heräsi.

Naistenpäivän kunniaksi pieni lisäys 8.3.: Naisnäkökulma naisen kirjoittamassa romaanissa on mitätön, sitä ei ole. Romaanissa esiintyy muutama tapetinvärinen naishahmo, tyttöystävä, puoliso, joilla ei ole mitään merkitystä enempää kuin siinä, että naisia on maailmassa olemassa. Miehet rakastavat romaanissa miehiä, sekä seksuaalisesti että ystävinä. Myös hyväksikäyttäjät ovat miehiä.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä
A Little Life, 2015, suomentanut Arto Schroderus
Tammi 2017, 937 s