Olli Jalonen: Taivaanpallo

Tuhatkuusisataaluvun Saint Helenan saari Etelä-Atlantilla ja siellä romaanin alussa 8-vuotias poika, Kuolleenpuun Angus. Siinä Olli Jalosen Taivaanpallon eksoottinen ja omaperäinen asetelma. Tulee mieleen oma nostalginen mökkikirjani, Arvid Lydeckenin Sininen saari vuodelta 1914. Oikeastaan vain saaresta ja merestä ja pikkupojista, Killestä ja Kallesta, se yhteys tulee, ei muusta sisällöstä. Mutta ehkä vielä jonkinnäköinen yhteys löytyy tietystä pikkuvanhasta tyylistä. Angus on seikkailunhaluinen ja ikäisensä ihminen, mutta myös oppivainen ja kaiken rekisteröivä.  Hänen silmillään ja korvillaan koko tarina etenee.

Anguksen vanhemmat ovat lähteneet Englannista ja päätyneet Saint Helenaan uuden elämän toivossa. Isä on sittemmin kuollut ja köyhää taloa asuttavat Anguksen äiti Catherine ja 16-vuotias isosisko Ann, molemmilla pienet vauvat. Perhepiiriin saapuu suuremmitta seremonioitta myös protestanttipastori, joka ottaa äidin puolison paikan (äidin mielipidettä ei enempiä kysellä) ja opettaa Angusta lukemaan raamattua ja kirjoittamaan. Anguksen elämään on vaikuttanut eniten saarella käynyt tiedemies, tähtitieteilijä Edmond Halley, jonka kanssa Anguksella on edelleen kirjeyhteys Lontooseen. Hän kirjaa annetun tehtävän mukaan lintujen määriä ja tähtien asentoja. Angus haluaa kehittää näkönsä purjeneulanteräväksi, sillä häneen on syttynyt sammumaton tiedonjano.

Saint Helenalla käydään samaa kirkollista kamppailua kuin on samaan aikaan käynnissä isäntämaassa Englannissa, anglikaanien ja salakatolisten välillä. Häijy kuvernööri kurittaa paikallisia ja estää ketään pakenemasta; saaren väkiluku ei saa laskea, se on kuvernöörille kunnia-asia. Pikkupoika oppii nopeasti, mikä on köyhän ainoa tapa pysyä elämässä kiinni: olla nöyrä, huomaamaton, puhumaton, näkemätön. Perheen kohtaamien vaikeuksien jälkeen käy selväksi, että Angus on lähetettävä Jamestownin satamasta salamatkustajana Englantiin, saamaan apua tiedemies Halleyltä.

Angus matkustaa märssykorissa ja sittemmin ankarien laivapuosujen apuna kuukausia kestävän merimatkan. Laiva, romuttamoon valmis Berkeley Castle käy vielä Ghanaan rakentuvassa valtavassa linnoituksessa (jossa olen käynyt jo Matkalla kotiin), jonne myydään elossa ja terveinä pysyneet orjat ja jatkaa Englantiin. Englanti ja Edmond Halleyn koti Islingtonissa Lontoossa häämöttää, mutta Anguksella on matkassa mutkia ja vastuksia perille asti ja perillä.

Oveluudessa Angukselle vetää vertoja vain itse tiedemies Edmond Halley; aika ja tietäminen on kirkon miesten ja kuninkaan hallitsema. Tiedemies Halleyllä on Englannin Kauppakomppaniaan hyvät suhteet, hän on tuonut sille tähtikartallaan mainetta ja kunniaa. Ollaan valistuksen ajan kynnyksellä, mutta edelleen viimeinen sana siitä, mikä on oikein ja mitä saa opettaa, on kuninkaalla ja kirkolla. Usko ja taikausko ovat vahvasti vallassa, tieto ahdingossa. Tiedemies näyttää pojalle maailmoja, jotka avautuvat havaintojen, toistettujen kokeiden, mittausten ja oivallusten kautta. Ja poika oppii, lukemisen, ulkoluvun jälkeen myös ajattelemaan.

Taivaanpallo on pojan kautta nähtyä tieteen ja uskon filosofiaa ja samalla yli kolmensadan vuoden takaisilla fregateilla purjehtivaa seikkailua. Rivien välistä pilkisti Juha Hurmeen Niemikin, samasta vuosisataisesta valistuksen ja uskon välisestä kamppailusta hänkin kertoi omassa historiakertomuksessaan. Aika on pienelle ihmiselle eli alamaiselle, raaka ja julma, mutta jos onnistuu henkiriepunsa pitämään, voi tuurilla tavata ihmisen, joka näkee toisessa enemmän kuin jamssikepin: kyvyn oppia ajattelemaan ja halun kehittyä.

Luettuani romaanista useamman kehuvan arvion, odotukseni olivat korkealla. Se vei helposti Anguksen matkaan Sant Helenan araukaarian latvaan tähtiä tutkimaan, laivan märssykorin keinuntaan ja Walesin lumihuippuisille vuorille - kylmänä talvena, en tiennyt niitä siellä olevan! - tähtien ratoja tutkimaan. Lapsenkielinen teksti oli ensin outoa, sitten taitavaa ja kuori hyvin esille lapsen ajattelun, kuuliaisuudesta epäilyyn ja omaan ajatteluun kulkevan kaaren. Samalla Anguksen jotenkin liian kunnollinen partiopoikamaisuus ja pikkuvanha olemus alkoi lievästi sapettaa. Mutta se liittynee tämän lukijan omaan lyhytjänteisyyteen. Olihan tämä kohti omia kokeitaan sinnikkäästi etenevä pieni tiedemiehen alku liikuttava tuttavuus.

Sillä lailla lämmitettynä pallo lähti kohoamaan mutta karkasi minulta pihassa. Se oli se komeetta Lontoon päällä, sanon mutta lopun jo hiljaa koska herra Halley on kääntynyt katsomaan minuun ja ehdin pelästyä että hän sanoo että sellainen on ilkivaltaa ja ihmisten pelottelua mutta herra Halley ei ensin sano mitään vaan hieroo leukaansa ja kaulaansa pakkaskankaan alta. 
Että kohosi itsestään? hän kysyy.
Niin. Kuuman päällä kohosi, minä sanon. 

Olli Jalonen: Taivaanpallo
Otava, 2018, 461 s