lauantai 2. maaliskuuta 2019
Sabine Forsblom: Betinka
Holecheckille meneminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Hän on nuori ja hyvännäköinen, ja se siinä onkin pahinta. Onneksi hänellä sentään on huvittava nimi, mikä tekee hänen ajattelemisestaan hieman helpompaa. Tšekkoslovakian jääkiekkomaajoukkueen maalivahdin nimi nimittäin on Holeček, ja tämä gynekologi, joka kyllä oikeastaan on nimeltään Holmberg, vahtii hänkin eräänlaista maalia ja on siitä hyvästä saanut varsin osuvan lempinimen.
Ajauduin aluksi Betinkan kanssa väärille seuduille. En tuntenut kirjailijaa enkä tullut nimeä tutkineeksi, vaan kuvittelin että ollaan Ruotsissa, 1970-luvulla. Kun puhuttiin Elannon kasseista, päättelin närkästyksen ja omahyväisen oivalluksen välitilassa, että suomentaja on kääntänyt sikäläisen osuusliike Konsumin Elannoksi. Olin jo niin pitkällä omissa nuoruusmuisteluissa, että ihmettelin Marlboron polttamista. Ei, kyllä Ruotsissa silloin poltettiin Princeä. No joo, piti sittemmin tuulettaa nuo jutut päästä: Betinka sijoittuu ruotsinkieliseen Porvooseen ja Sabine Forsblom on suomenruotsalainen esikoiskirjailija. Mutta 70-luvun nuoruus- ja yhteiskuntakuvauksesta on puhe.
Päähenkilö on 15 v Betinka ja hänen on myös kertojan ääni ja tyyli, ronskin teinin. Kamppailu suosiosta ja Hänestä, joka sattuu olemaan parhaan kaverin ja sielun sisarenkin tähtäimessä, se vaatii kovuutta, tarvittaessa likaisia keinoja. Näkyä tai kuolla tänä iltana. Näillä markkinoilla duunariperheen tytär pääsee Luciaksi, jopa kovaa bailaava Guntta, kunhan kaverit ovat mukana juonessa. Muutoin ei, sillä hierarkia on selvä jo aikuiselämään tutustumisvaiheessa. Etusijalla ovat rikkaat ja kauniit, kuten Susanna, sitten tosi paheelliset Daltonin veljekset, kaiken kokeneet, ja pohjalla avustajat, kuljettajat, suosikkien liepeillä palveluksia tarjoavat.
Oli tyttöjä jotka olivat menneet sänkyyn parin tai korkeintaan kolmen pojan kanssa, mutta heitä nimitettiin koko loppuelämän ajan huoriksi, eikä heillä ollut toivoakaan päästä hyviin naimisiin. Ja samaan aikaan varsinaiset patjat seilasivat kesämökin pienvenesatamaan huulillaan leveä, valkoinen hymy.
Kun taas: Huora-Lolan. Että hän oli tullut takaisin lyötäväksi, niin kuin koirat ja väkivallan uhrit tekevät.
Kaikilla on kiire olla toista kokeneempi, coolimpi ja paheellisempi. Ykkösasia on seksikokemus, se on kaikilla mielessä, mutta tyttöjen on se tässä kamppailussa peitettävä. Ulos pitää näkyä vain välinpitämättömyyttä. Haaveet Marc Bolanin intohimoisesta syleilystä saattavat bileiden väsyneissä aamuyön tunnelmissa vaihtua väärän tyypin vastenmieliseen kähmintään, mutta tärkeintä on se mitä siitäkin jälkikäteen saa kerrottua. Että miten mahtavaa olikaan olla aikuisen miehen kanssa.
Betinka on työläisperheen tytär, joka jo tietää että hänestä ei köyhyys lähde pesemälläkään. Faija Stig on solidaarisuudesta irtisanoutunut sähkömies, joka piipahtaa välillä Norjan öljynporauskentällä, mutsi Anneli tekee töitä kalatehtaalla. Vanhemmat ovat asemoineet suhteensa jatkuvan jäkätyksen kanavalle ja molemmilla on syynsä katkeruudelle. Isälle se on Betinka, jonka tulo pakotti naimisiin.
Nyt he tanssivat uudenvuodenyönä. Faija on tullut takaisin. Siihen elämään, jonka he ovat sepittäneet yhdessä. He tanssivat, ja liiterin takana romukasa kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Kuin muistomerkki kaikkien niiden onnellisten päivien kunniaksi, jolloin kaatopaikalta etsittiin aarretta.
Mutta tässä kertomuksessa, näissä kertomuksissa vanhemmat ovat epäkiinnostava taustatapetti. Nuorissa palaa raivokas liekki, siinä edellisen yön häpeä palaa poroksi, uusi päivä, uudet kujeet, uudet bileet. Uuh I feel love, I feel love, I feel loove... Kaikessa kuuluu lupaus tulevasta, ihanasta vapaudesta. Ensin voi lähteä vaikka Helsinkiin.
Sabine Forsblom kertoo nuorten haaveista ja ystävyydestä, rohkeudesta ja sen puutteesta, kalvavasta häpeästä ja elämisen riemusta makeilematta, vimmaisesti ja täynnä myötätuntoa. Samalla hän sivuaa isompia yhteiskunnan rakenteita, työtä, köyhyyttä, kilpailua kovassa hierarkiassa ja jopa vanhustenhoitoa. Tässä romaani minusta hajosikin välillä liian moneen suuntaan ja kertojan ääni katkeili. Lopussa on hyvin elokuvallinen episodi viimeisistä tansseista ennen kesälomaa ja meikkaavasta Roffe-serkusta käynnistyvä tapahtumaketju.
Niin, ja suomennos on oivallinen. Elanto on ihan vaan Elanto. Mutta oma nuoruus tuli hyvinkin mieleen. Diskomusiikki tuttua. Kun soitin kotona sinkkua Je t'aime moi non plus, isä ei tykännyt.
Sabine Forsblom: Betinka, 2018
Betinkan, suomentaneet Helene Bützow ja Laura Kulmala
S&S 2018, 226 s
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä kuulostaa tosi hyvältä, elämänmakuiselta ja rosoiselta. Pitääpä ottaa kevään lukulistalle. Ajankuvat lähimenneisyydestä ovat parhaimmillaan tosi hyvää luettavaa, enkä nyt vähään aikaan ole lukenut mitään osuvaa nuorisokuvausta.
VastaaPoistaKirjailijaa ei pidättele mikään, hän antaa mennä täysillä. Eläytyvää kertomista, todella tunteikasta.
PoistaLukulistalle menee. Nuorisokuvaukset ei ole helppoja kirjoittaa, Sabine Forsblom on ilmeisesti onnistunut hyvin.
VastaaPoistaKävin kurkkaamassa googlesta, että hän on syntynyt 1961, on siis omakohtaista kokemusta tuosta vuosikymmenestä teininä.
Kyllä on onnistunut, just semmoinen rouhea tyyli joka sopii tuohon ikävaiheeseen loistavasti. Kirjailija on meitä kymmenisen vuotta nuorempi, mutta ainakin osan tuosta kirjassa paljon mainitusta musiikista muistan oikein hyvin, silloin tuli aika aktiivisesti kuunneltua. Onhan kaksvitonenkin vielä aika lähellä teini-ikää. Ainakin näiltä lukemilta katsottuna :)
VastaaPoista