tiistai 5. maaliskuuta 2019
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
Päässäni kajahti kansallislaulun lailla: I have a hard time missing you baby, with my pistol in your mouth. Just roll your pretty eyes if you intend to stay.
Yhdysvalloissa on takapajuloita lähellä äveriäitä lomaparatiiseja, kuten Floridassa, Sunshine Statessa. Sinne syrjäkylille, kaatopaikan katveeseen, pienen alligaattoreita kuhisevan joen lähettyville Jennifer Clement vie lukijan romaanissaan Rakkaudesta aseisiin. Asuntovaunualue kasvaa ja tyhjenee ihmisistä sattumanvaraisten tapahtumien seurauksena. Margotille ja hänen tyttärelleen Pearlille on riittänyt jo viisitoista vuotta paikoilleen ruohottunut Mercury Topaz, automaattivaihteinen auto. Pearl on romaanin näkijä ja kokija.
Balettitanssija Margot Fonteyniltä nimensä saanut nainen on teiniraskauden jälkeen karannut varakkaasta kodistaan mukanaan vain tarkoin valittu aarteisto Limoges-posliinilautasista isoäidin hääpukuun. Mutta siitä mistä ei tiedä, sitä ei osaa kaivata, kuten Pearl, joka on autossa aina asunut. Käynyt sieltä koulua parhaan kaverinsa April Mayn kanssa, totellut tämän yllytysleikkejä ja seurannut ase- ja muita bisneksiä sivusta. Äitiä ei tarvitse totella, hän ei komentele, hän unelmoi ja soittaa mielikuvituspianoaan. Ja kyllä hän pelkääkin, lapsen huostaanottoa.
Uneksiminen on halpaa. Se ei maksa mitään. Unissa ei tarvitse maksaa laskuja eikä vuokraa. Unissa voi ostaa talon ja saada vastarakkautta.
Äiti on hellä nainen, kuppi sokeria, joka vetää puoleensa mätiä miehiä. Heitä riittää. Pastori Rex keksii autokaistarukoukset, uukkarirukoukset ja lopulta Anna aseesi Jumalalle -hankkeen. Mutta vasta kun kirkkoon saapastelee laulavalla äänellä puhuva Eli - piru mieheksi - äiti putoaa polvilleen, eikä Pearlille jää enää useinkaan tilaa Mercuryn takapenkillä.
Lähes yhteiskunnan ulkopuolella elävän yhdyskunnan kuvauksesta tuli mieleen hieno elokuva Winter's Bone, joka sijoittuu Missourin syrjäseuduille. Tässäkin nuori tyttö joutuu tekemään isoja valintoja varhain, näkemään ja kuulemaan väkivaltaa, kun aseita on kodissa - eli joka vaunussa - enemmän kuin astioita. Aseet luetellaan merkkejä myöten, kun ne salakuljetetaan Greyhound-bussin matkatavaraosastoon. Laukauksen äänestä ei voi tietää, tapahtuiko murha, vai ampuiko joku alligaattorin. Mutta kuten USA:n aselaeista tiedetään, kaikilla on aseeseensa oikeus ja liipasinherkkyys kasvaa sitä myötä eikä koskaan vähene. Siitä kertoo Pearlin ja Margotinkin tarina.
Matkan varrelle kertyy ruumiita eikä motiiveista ole puutetta. En ollut kuullut Selena Quintanilla-Pérezistä, amerikkalaismeksikolaisesta laulajattaresta, jonka haudalle Pearl ja meksikolainen vaununaapuri Córazon tekevät pyhiinvaellusmatkan. (Selenan ampui rahasotkujen vuoksi hänen ihailijakerhonsa vetäjä, kertoi Wikipedia.)
Myöhemmin romaanissa kohdataan yksin jääneitä lapsia, ns ampumatapauksia, joita sosiaalityöntekijä käy työstään väsyneenä ja ylen kyllästyneenä heittämässä uusiin osoitteisiin, kuin postin lähetyksiä. Yhteiskunnan instituutiot irvistelevät liitoksissaan, mutta ihmisten kesken voi lämpöä löytyä yllättävien seinien takaa.
Kuulin Jennifer Clementiä Helsingin kirjamessuilla viime syksynä. Hän on sananvapausjärjestö PENin puheenjohtaja, sympaattinen esiintyjä ja tämän perusteella myös vaikuttava ja yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirjailijana. Toteavat lauseet istuvat nuoren tytön suuhun. Lapsi kasvaa karussa maaperässä, mutta osoittaa myös äidin ja ystävän rakkausrokotuksen voimaa pahaa vastaan. Clementin kerronta on harmonisen kaunista kuin kesäinen kukkaniitty, vaikka aihe on jotain ihan muuta.
Loppuratkaisusta voi aavistaa, ettei mikään tule muuttumaan näillä seuduilla. Aseet siirtyvät uusiin käsiin, veri ja ruoste haisee takakonteissa. Vaikka rajan takana siintää Meksiko ja auringonvalo. Rakkaus Meksikoon tuli esille Jennifer Clementin puheenvuorossa kirjamessuilla. Aserakkaus kukoistaa vahvana rajan molemmin puolin.
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
Gun Love, 2018, suomentanut Terhi Kuusisto
Like, 2018, 279 s
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Bongasin tämän Blogistania-äänestyksestä, sain e-kirjana ja luin parissa päivässä. Todella vaikuttava! Toi vähän mieleen Emma Donoghuen Huoneen; Pearl ja äitinsä ovat tietyllä tapaa vankina autossa, sidottuna siihen.
VastaaPoistaTuo Donoghuen Huone on minulle tuntematon. Googlasin sitä ja vaikuttaa, että niissä on sama erikoinen yhdistelmä kevyttä tunnelmaa aika ahdistavassa ympäristössä, joka lähtee ilmeisesti juuri tuosta lapsen/nuoren näkökulmasta.
Poista