Ei tule enää tällä ikäonvainnumero-lukemalla ajelehdittua kaupungin yössä niinkuin joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Muistan joskus työpaikan juhlista, baarista tai jostain matkalla kotiin ajatelleeni, että parasta tänä iltana on nyt kun tulen yöllä kävelleeksi täällä, reittiä mitä en yleensä kulje. Kuinka ihana Helsinki oli silloin, alkukesän valaistuksessa, yöhön hiljenneenä; puiston puut nukkumassa, vain kopina katukiveyksessä. Oli hienoa päästä palaamaan niihin tunnelmiin ja maisemiin, niille kaduille, oivallisen oppaan, Matias Riikosen Iltavahtimestarin kierroksilla.
Topeliusskolan on iltavahtimestarin lähtöpaikka Taka-Töölössä, josta yöllinen kävely suuntautuu Soutustadionin ja Hietaniemen kautta Eiran halki Kaivopuistoon. Vuodenajatkin vaihtuvat. Yöllinen seikkailija kohtaa monenlaista kulkijaa ja näkyä matkallaan, lintuja, puita, pilviä, juhlivia nuoria, rakastuneita pareja, humalaisia ja yön duunareita. Meteorisateita, utuista maisemaa, jossa Espoo on kadonnut. Muutama mustavalkoinen pieni valokuva, yön hämärtämä ja utuinen, elävöittää tekstiä. Siitä tuli mieleen W.G. Sebaldin Austerlitz, vaelluskertomusta sekin.
Onneksi Matias Riikonen on nuori mies ja muutenkin toinen. Siinä missä Sebald on jotenkin kävelyssään etäinen ja omissa maailmoissaan, Riikonen on kaikkea muuta, hän on kadun elämässä mukana, utelias, ja hiljaisella nokturnaalisella tavallaan - yllättäen pääsee naurunpurskahdus, useammankin kerran - hauska. Kuten siinä ajatuskulussa, missä yön kosteuden tuhrimat numerot lapussa liittyvät mahdollisen, tulevan musteläikkätestin vastaukseen. Toinen kaupunkiflaneeraaja, joka Iltavahtimestarista tulee mieleen on Patrick Modiano ja hänen Pariisinsa. Tosin se tuli mieleen vasta kun Aina joku kesken -blogi muistutti siitä. Mutta Modiano on enemmän sukua Sebaldille, sama täydellinen huumorin puute: enemmän melankoliaa, mennyttä ja kadonnutta. Riikonen katsoo eteenpäin, maisema yllättää ja virkistää, vaikka yössä kuljetaankin. Täältä katsottuna se on myös haikeaa, vain nuorena voi kokea noin tuoreesti, ennakkoluulottomasti. Tai sitten se on hänen ainutlaatuista kykyään, iästä riippumatonta. Toivon niin.
Alkuperäinen Ruotsalainen teatteri oli jo aikaa sitten purettu ja koottu uudelleen jossain Espoossa asuinrakennukseksi. Aivan kuten Ruusulan- ja Ruusankadun tietämillä sijainnut Rosavillan huvila, josta kotikulmieni kadut ovat saaneet nimensä, on purettu ja koottu uudelleen Espoossa Golf-klubin tiloiksi. Tai kuten Lauttasaaren vesitorni, joka hajotettiin pieniksi betoninmurikoiksi ja rahdattiin pois. Pikkuhiljaa kaikki puretaan ja kuljetetaan Espooseen, se on väistämätöntä.
Kirjallinen sivistys ilmenee monina assosiaatioina; Thomas Bernhard ja sairaalan haju, Juhani Ahon teos Yksin yöpöydällä unen takaajana, Peter Paniin kulkee polku Eläinmuseon menneestä namusedästä. Kieli sädehtii ja oivallukset innostavat poimimaan sitaatteja, liian monia - siitä tässä tulee ongelma. Kauneuden keskeltä putoaa myös arjen konkreettisia ilmiöitä, kuten toiselle kilpailutettu homma, josta ei tälle vahtimestarille vaivauduttu ilmoittamaan. Eikä häneltä asiasta kysytä. Ei täällä ole tapana kysyä ihmisiltä, jotka asiasta kokemuksen kautta tietävät.
Jatkoin hautuumaata kohti, ja vaikka missään ei ollut ketään, maisema oli täynnä elämää. Mäntyjen heiluvilta oksilta alas suhahtavaa lumipuuteria, oksien varjoja kirmailemassa hangilla, pöllyävää lunta kulkemassa aukean yli kuin henkisaattue, roskiksen päälle nostettu huivi heilumassa kuin kutsuen luokseen.
Näitä yöllisiä katuja oli inspiroivaa kulkea tämän innostuneen kokijan seurassa ilman omiakin muistoja, mutta ne vielä syvensivät kokemusta. Kuten näkymä Helsingfors Segelsällskapin paviljonkiin, joka nyt, joulukuussa 2016, oli tyhjä mutta jossa on tapahtunut sisäkertomuksia, tanssiaisia, naamiaisia. Miellyttävää ajatella, että on ollut osa sitä traditiota, työpaikan kesäjuhlissa joskus.
Myös Mestaritallilla oli juhlat, ja sieltä käveli tuhiseva siili kuin pois käännytetty kuokkavieras. Pikkuruisella ja kallioiden kupeeseen piiloon jäävällä hiekkarannalla nuori pariskunta suuteli.
Kirja on rakkaudentunnustus karhean kauniille yölliselle Helsingille.
Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset
Teos, 2019, 130 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti