Antti Tuuri: Mies kuin pantteri. Wahlroosin elämä

Lääkäri oli suositellut, että lapsi annettaisiin suoraan synnytyslaitokselta kehitysvammalaitokseen, ettei hän pilaisi perheen elämää. Siihen Wahlroosin vanhemmat eivät suostuneet, lapsi otettiin kotiin ja ruvettiin selvittämään, mitä mongolismi oli, millainen ihminen oli mongoloidi, ja mitä kehitysvammaiseksi luokiteltu lapsi perheelle merkitsi.

Tässä sitaatissa näkyy pätkä suomalaista kehitysvammahistoriaa, tilanne vuodelta 1955. Sittemmin mongoloidi -nimitys on päivitetty Down-ihmiseksi ja kehitysvammaisten hoitoon on tullut ihmisen ja perheen tilanteen paremmin huomioivia vaihtoehtoja. Joita on. Ensimmäinen vaihtoehto on se yleisin eli sikiöseulonnat ja abortit, joiden seurauksena Down-ihmisiä syntyy entistä vähemmän.

Antti Tuurista tuli Jukka Jalmari Wahlroosin läheinen - ja myöhemmin edunvalvoja - jo aloittaessaan seurustelun entisen vaimonsa kanssa noin 50 vuotta sitten. Wahlroos on Pirkko-vaimon velipuoli, pikkuveli. Tuuri ja hänen poikansa Mika ovat olleet vuosikymmeniä Wahlroosin läheisiä ystäviä. Tuuri kertoo hänen elämänvaiheistaan ja tekee sen suurta ystävyyttä, arvostusta ja lämpöä osoittaen. Selväksi tulee myös se, että Down-ihmisen lähipiiri ei ole vain antavana osapuolena; hyväntuulisen, lähtökohdistaan huolimatta kehittyvän ja oppivan Wahlroosin ystävyys on rikastuttavaa ja ihmisyyden kaikkia puolia syvällisesti valottava kokemus.

Jotkut toivovat sitäkin, että seulontojen ansiosta Downin oireyhtymästä pian päästään kokonaan. Se tuskin koskaan toteutuu, koska maailma tarvitsee myös Down-ihmisiä.

Rinnan Wahlroosin elämänvaiheiden kanssa Tuuri käy läpi yhteiskunnan ja vammaisiin kohdistuvaa  lainsäädännöllistä kehitystä. Kehitysvammaisten abortointi tuo epämukavan lähelle natsien rotuhygienia-ajatukset, mutta lainsäädäntö Suomessa ei enää ota kantaa vammaisen synnyttämisen taloudellisiin tai muihin rasitteisiin, kuten aiemmin. Kaikissa Pohjoismaissa naiselle annetaan mahdollisuus päättää, ottaako vastaan vammaisen lapsen.

Down-syndrooma on lievimpiä kehitysvammoja ja Wahlrooskin oppi esimerkiksi lukemaan, vaikkei aina lukemaansa oikein ymmärtänyt. Tuurin kuvaus Wahlroosin tavasta kääntää kompastuskivensäkin myönteisiksi kokemuksiksi antaa hyvän mallin kenelle hyvänsä. Siinä on mukana annos ilkikurista huumoria. Aivan oikein, sanoo Wahlroos, kun hänen virheensä on oikaistu, kuin todeten että lopulta vastapuolikin on asian ymmärtänyt. Alzheimeriin kuolleen isänsä hautajaisissa Wahlroos toivotti tälle hauskaa vappua, koska oli vapun aatto.

Wahlroos harrasti monenlaista sekä omasta kiinnostuksestaan lähtien että kehitysvammaisille tarkoitetuissa yhteisöissä, kuten Eiran Aula-työkodissa. Hänen arkeologiseen kaivausharrastukseensa suhtauduttiin huvittuneesti, mutta hän löysi kuin löysikin mm hopeamarkan vuodelta 1868 sekä soljen 1700-luvulta.

Myös Wahlroosille kehittyi Alzheimerin tauti myöhempinä vuosina ja hän on nykyään 67-vuotiaana hoitolaitoksessa. Sitä ennen hänellä ja hänen läheisillään on ollut monia yhteisiä hyviä vuosia, vaikka hänelle ennakoitiin huomattavasti lyhyempää elämää. Tuuri ei peittele vaivalloisempiakaan tapahtumia, joita tietenkin kertyi etenkin myöhempinä vuosina. Miehellä on ollut haaveita, esimerkiksi olla kuten Antti Tuuri, jolla on oma auto ja nainen. Ne haaveet eivät toteutuneet, mutta hyvä elämä kuitenkin rakastavien läheisten kanssa.

Tämä on suloinen, koskettava ja hauskakin kirja ihmisten hyvyydestä.

Antti Tuuri: Mies kuin pantteri. Wahlroosin elämä
Otava, 2022, 158 s