Ylistävät arviot ja tähtisade pohjustivat Charlotte Wellsin elokuvaa. Joten ilmiselvä vaara oli, että odotukset olivat nousseet liian korkealle ja lässähdys tapahtuisi. Kaava ei kuitenkaan toteutunut, elokuvan lumo vei mukanaan omaan erityiseen maailmaansa.
Brittiläisen (skotlantilaisen) isän, Calumin ja tyttären Sophien lomamatka Turkkiin noin 90-luvulla tuo kuviin nostalgiaa ajalta ennen kännyköitä. Sophien vanhemmat ovat eronneet, isä ja tytär asuvat erillään. Yhteisellä lomamatkalla päivitetään puhelinkioskista äidille kuulumisia. Isä ja tytär vuorottelevat kuvatessaan toisiaan videokameralla, tytär selostaa 3-kymppisen isänsä lähestyvää synttäripäivää hotellihuoneessa. Huoneesta siirrytään hengailemaan altaalle muiden brittituristien sekaan. Välillä syödään illallista hotellissa ja muualla. Tyttö tutustuu muihin nuoriin baarin ja pelihallin tienoilla. On sukellusretkiä, mutakylpyä maaseudulla Turkin mahtavien maisemien ja turkoosin veden kimalteessa. Eikä missään näy kännykkään tuijottavia tai selfieihin asettautuneita poseeraajia. Aikaa ennen orjuuttavia pakkotoimintoja.
Öisin kuviin syöksyy mustempia kuvia isän mielen maisemasta. Ne herättävät uteliaisuutta ja uhkaa, niistä ei saa selvää, mutta taianomaisella tavalla ne imevät sisälle kaikkeen siihen ahdistukseen ja pelkoihin mitä mieli syöttää, vaikka keskellä auringon välkkeistä lomaa. Ne muuttavat tunnelmaa, vaikka hotellissa tanssitaan macarenaa ja karaokeillassa tyttö laulaa REMin Losing my religion - isän mielikappaletta. Kohtauksella on elokuvassa valtava lataus, se kertoo myös isän ja tyttären suhteen tilasta, kaikki näyttää äkkiä liikkuvan veitsenterällä.
Hienot näyttelijät (Paul Mescal ja Frankie Corio) ja heidän luonnollisen helpon oloinen tapansa olla yhdessä tekevät elokuvasta vahvatunnelmaisen. Yksitoistavuotias Sophie ilmentää täydellisesti esi-teini-ikäisen tytön ikävaihetta, lapsenomaisuutta ja toisaalta suuren uteliaisuuden leimaamaa valppautta vähän vanhemman nuorison flirttikuvioita altaalla seuratessaan. Isän hahmo on monivivahteinen. Hän on turvallisen ja rakastavan oloinen, toisaalta yö tuo muutakin pimeää lähelle kuin vain tyhjentyneen rannan ja taustalla yöhön sulautuvan meren kuohun. Taitavasti näyttelijä ilmaisee hetkiä, jolloin ilo katoaa ja isä näyttää tytärtään hauraammalta.
Kuvaus tulvii väläyksiä, jotka ovat kuin taidenäyttelyn videoruudulta, arvoituksellisia, houkuttelevia, äkkiä katoavia. Kadonnut on tuo aika, ja elokuvassa onkin kehyskertomus aikuisesta Sophiesta, joka katsoo videota lomamatkasta. Elokuvassa toimii sama mikä kirjoissakin: kaikkea ei selvitetä, kaikkea et saa katsojana tietää. Sepä herättääkin mielenkiinnon ja saa vaipumaan syvemmälle elokuvan maailmaan. Kiitän tyylikkäästä äänimaailmastakin, hienovireisestä musiikin käytöstä.
Loistava elokuvahetki tämä oli ja kuinka ihanaa nähdä nimessä suomenkielinen lisäys, Päivämme auringossa. Sopivasti osviittaa suomenkielisille. Tulisipa edes tällaisesta osasuomennoksesta käytäntö.
Aftersun - päivämme auringossaOhjaus Charlotte Wells, Britannia, 2022
Onpa kiva kuulla, että elokuva on kehujen veroinen.
VastaaPoistaKehut ovat useinkin huono merkki :) mutta tässä minusta osuivat kohdilleen. Tietenkin tuosta ohjaajasta, maasta ym voi jo päätellä paljon.
PoistaOdotan kovasti tämän näkemistä, ihan lähipäivinä menen katsomaan.
VastaaPoistaKirjoituksesi luettuasi odotan vielä enemmän.
Briteiltä voi odottaa laatua.
Tuntuu varmaan myös nostalgiselta katsoa tämä. Lomailu oli ennen digiaikaa rauhallisempaa ja eksoottisrmpaa, enemmän lomaa, kun ei samalla oltu koko ajan yhteyksissä kotiväkeen ja vaihdettu viestejä omalla kielellä tuttujen kanssa.
Nimenomaan briteiltä odottaa ja enimmäkseen saa laatua, niin nytkin. Se on ihan valtava tuo ero esim entiseen uimaranta- tai muuhun näkymään missä hyvänsä, missä paljon ihmisiä on. Ja se miten kännykkäkätisyys näkyy pohjoisnavalta etelänavalle, siltä vaikuttaa. Kaikkialla kaiken aikaa. Järisyttävä muutos! Haikeaa.
PoistaKiva lukea kehua elokuvasta! Kiinnostuin tästä heti, kun näin trailerin. Varmasti samaistun moneen asiaan elokuvassa, kun olin ensimmäisen kerran ulkomailla (siis etelässä, en laske Ruotsia ulkomaaksi) juuri 90-luvulla vanhempien kanssa. Maailma ja matkustelu olivat silloin ihan eri asioita. Ruotsinlaivakin tarjosi sellaista gloriaa, mitä ei nykyisin edes rahalla saa.
VastaaPoistaMoni pystyy samaistumaan aiheeseen, omat muistot palautuvat. Matkustaminen tuntui niin paljon jännittävämmältä ennen. Sekin vaikuttaa, että tuntuu kuin kaikkialla kaupungeissa olisi nyt enemmän samanlaista, samat kauppa- ja ravintolaketjut etc. - Hieno elokuva, hienot näyttelijät!
Poista