Gun-Britt Sundström: Suhteista parhain

Tukholmalaisia mieltä osoittamassa 70-luvulla (Aftonbladet)

Kiitän Saara Turusen ja Petra Maisosen Suurteoksia vinkistä. On hienoa kohdata kirjallisuudessa erilaisuutta ja vieraita maailmoja, mutta on se vaan kivaa löytää myös hengenheimolaisia! Gun-Britt Sundströmin Suhteista parhain/Maken on lisäksi ajaton klassikko. Sellainen siitä on tähän päivään mennessä ainakin Ruotsissa kehkeytynyt. Suomennoksen nimi on minusta alkuperäistä parempi (suomentanut Marja Alopaeus), vaikka onhan tuo en förhållanderoman mainittu alaotsikossa ruotsinkielisessä nimessä. Suhteista parhain on sopivasti arvoituksellinen ja (itse)ironinen.

Romaani kertoo rakkaudesta, rakastumisesta, vapaudesta vs sitoutumisesta, kasvamisesta aikuiseksi, parikymppisen nuoren naisen näkökulmasta. Ajanjakso on noin 7 vuotta. Aika, 1960/70-luku on sen muutoksen seuraamiselle erityisen hedelmällinen, koska se oli suuren murroksen aikaa. Euroopan hulluna vuonna 1968 opiskelijat nousivat barrikadeille, järjestettiin sodan vastaisia mielenosoituksia, poliittiset keskustelut kuumenivat, eurooppalaista elokuvaa juhlittiin ja radikaalivasemmisto lateli tiukkenevia ohjeistuksiaan. Että romaani sijoittuu Tukholman yliopiston opiskelijamaailmaan, siitä tuli minulle vielä erityinen kultareunus. Noihin aikoihin vietin kaupungissa neljä kesää. Kesiä täynnä uusia kokemuksia ja ihmisiä, jännitystä, värejä, ihastuksia ja pettymyksiä.

Martina opiskelee englantia ja kuuntelee filosofian luentoja. Myöhemmin hän jatkaa väitöskirjaan asti. Opiskelukuvioissa hän tapaa Gustavin, joka oitis rakastuu tai paremminkin hurmioituu hänestä. Alku kuvaa jo hyvin heidän eroavaisuuksiin. Nainen on innostunut filosofisista ja kirjallisista keskusteluista, mies on valmis parisuhteen seuraavaan pykälään, avioliittoon, perheen perustamiseen. Martina ei osaa niin suuresta rakastumisesta innostua, vaan vastustelee ehtimiseen, vaikka tuntee heidän myös "kuuluvan yhteen". Tätä parisuhteen veto/työntövoimien tempoilua nuoressa rakkaudessa Sundström kuvaa monipuolisesti ja huumorilla.

Martina ei osaa itselleenkään oikein selittää nyreyttään. Gustavin varaukseton tulevaisuuden suunnittelu avioliittokuvioineen ja jatkuva kimpussa roikkuminen sammuttaa Martinassa halut vastaavaan. Mikään ei innosta minua yhtä vähän kuin naiminen. Jopa niin, että kun kokkaavan Gustavin jalat - vanhoissa kumipohjaisissa tohveleissa - Saari-mökillä äkillisesti herättävät hänessä innostusta minussa lainehtii synkeä halu vietellä hänet.

Kipakkoja yhteenottoja lieventääkseen nuori pari päätyy ajan hengessä vapaampaan suhteeseen; ollaan yhdessä mutta toisten tapaaminen sallitaan. Martinalle se sopii, hän tapaa yllättäen kadonneen suuren rakkautensa Aronin. Mustasukkaisuus herää kuitenkin, se minkä sallii itselleen, ei ole kuitenkaan helppoa niellä toisen tekemänä. Uskottomuus on inhottavaa, vaikka uskollisuutta ei ole vannottu.

Vanhempien sukupolvi on jo valmis naittamaan parin, he kun viettävät juhlapyhät ja kesälomat yhdessä ja Gustavin kesäpaikka, Saari, muodostuu Martinalle paratiisiksi - kunhan ei tarvitsisi purjehtia. Eikä hänen tarvitsekaan. Gustavin veli ja sovinnainen avioliitto, vaimo kotirouvana, herättää Martinassa kylmiä väreitä. Avioliitto näyttäytyy hänelle ansana naisen vapaudelle, vaikka Gustav kuoriikin perunoita ja kokkailee. Yhteiskunnan, vanhempien paine jatkuu ydinperheen suuntaan, mutta Martina ei saa omia ajatuksiaan sopimaan siihen.

Martinan ja Gustavin vaikeasti sovitettavien parisuhdetavoitteiden ohessa 70-luvun opiskelijaelämä ja työelämä saa hykerryttävän kuvauksensa. Tähän oli helppo samaistua. Muistan kuinka opiskeluajan jälkeen työelämä, toimistotyö oli ikävystyttävää ja ainakin ensimmäinen työpaikka pettymys. Tätäkö elämä on tästä lähtien, kysyy Martinakin. Gustav ja tämän ajatteleminen, kun toinen ei ole paikalla, tai välttely, kun hän on siinä, pitää nuoren naisen valppaana, mutta työelämä osoittautuu niin kuolettavaksi että opintojen jatkaminen ja väitöskirja on ainoa mahdollisuus. 

Voiko oikeistolaisen miehen sänkyyn mennä, Jan Myrdal on kirjannut tällaisen vaimonsa esittämän kysymyksen. Mikäli minä ymmärrän vastaus on ei.

Seitsemänkymmenluvun Tukholmassa opiskelijat käyvät poliittisissa tapahtumissa, keskustelevat filosofiasta ja kirjallisuudesta, käyvät elokuvissa, mielenosoituksissa; opiskelu ja valmistumisen paine taisi tosiaan siihen aikaan olla huomattavasti vähäisempää kuin nykyisin. Hihhulivasemmistolaiset latelevat kumouksellisia kaavamaisuuksia. Verrattuna siis meihin sopuvasemmistolaisiin. (Tämä toi elävästi mieleen tutun Tukholmassa, meitä oli siellä samaan aikaan enemmänkin  turkulaisnuoria. M kulki pyöreät rillit nenällä, pitkä villatakki yllään ja asusteena kainalossa Marxin Pääoma. - Olen iloinen jos voin olla dogmaattinen, sanoi M, kun kantamuksesta hieman piikittelin.) Asunnoista oli kuitenkin sama hätä kuin nykyäänkin, rahasta oli puutetta. Martina ja Gustav keskustelevat Kierkegaardista ja lähettelevät toisilleen raamatunjakeiden viitteitä kirjeissä. Merkitsevien sitaattien tulkitsemiseen piti avata raamattu. 

On-off -suhde jatkuu kauan ja dramaattisena. Neljänsadan sivun verran siinä alkaa olla liikaa Gustavia loppua kohden, vaikka Martinan pohdiskelu suhteistaan syvenee suorastaan akateemiseksi diskurssiksi.  Paikalliskuvaus - Skeppsbron, Humlegården, Åhlens, Lidingö, Jerum - vuodenaikojen vaihtelu, uusien tuttavuuksien nasevat kuvaukset kypsentävät kuitenkin kertomuksen niin monipuoliseksi ajankuvaksi, itseironisella huumorilla ja feministisellä asenteella, että en voinut kuin riemumielin kahlata läpi tätä raastavaa parisuhdetta. Romaani on harvinainen yhdistelmä vakavaa filosofista itsetutkiskelua, yhteiskunnallista ajankuvaa ja hykerryttävän hauskaa, tragikoomista rakkauskertomusta.

Kärsimättömyys tekee minusta pikkutarkan: mielestäni elämä on niin lyhyt ettei sitä saa tuhlata etsiskelemällä esineitä jotka itse on hukannut, eikä liioin uhraamalla pitempää kuin ehdottoman välttämättömän ajan rutiiniaskareille joita elämän jatkuminen vaatii. - Kaikki paikoillaan ja Gustav nojatuolissa, säästää paljon aikaa.

Gun-Britt Sundström: Suhteista parhain
Maken. En förhållanderoman, 1976, suomentanut Marja Alopaeus
Tammi, 1979, 399 s