Kolmen omaelämäkerrallisen romaanin jälkeen Etelä-Afrikassa syntynyt, Englannissa kasvanut Deborah Levy on siirtynyt enemmän fiktioon, kuten edellinen lukemani Kuumaa maitoa ja tämä uusin suomennos Mies joka näki kaiken. Toisaalta ensimmäinen häneltä lukemani Uiden kotiin oli myös hyvin elokuvallinen ja värikäs kertomus. Joten tässä vaiheessa näyttääkin, että elämäkerrallisuus on hänellä pikemminkin poikkeama kuin kekseliäästi rakennetut juonikuviot.
Mies joka näki kaiken seuraa minäkertojaa, juutalaista Saul Adleria kahdessa aikatasossa ja vielä sairaalapotilaana lääketokkuran unimaisemissa, joissa poukkoillaan vapaasti mistään rajoista välittämättä. Saul on vuonna 1988 nuori ja levoton historiantutkija, joka seurustelee Jenniferin, yhtä levottoman oloisen valokuvaajan kanssa. Naisen kuvauskohteena on enimmäkseen häikäisevän kaunis Saul. Lähtötilanteessa, johon palataan, asetellaan Saulia Beatlesin Abbey Road-esikuvan mukaisesti ylittämään kyseistä katua. Ja tulee samalla auton töytäisemäksi, Jennifer saa pian tarpeeksi Saulista ja Asia on näin Saul Adler, saat painua helvettiin.
Ensimmäisen jakson nuoruuden kuvaus on nimenomaan sitä, irtonaisen ja irrallisen nuoruuden kuvausta, jossa spontaani tunnelma ja sattuma ajaa ihmistä kohtaamaan muita ja taas eroamaan nuoruuden eetoksessa. Siinä, jossa ei haluta asettua vaan löytää aina uutta seikkailua, väkevämpää rakastumista, jotain muuta, jotain uutta. Ja onko siinä sitten mukana sitä ulkonäön säihkettä, joka mahdollistaa niin monia vaihtoehtoja, kasvattaa itseriittoisuutta ja maailmanvalloituksen helppouden tunnetta?
Abbey Roadilta matka jatkuu Saulin tutkimuskohteeseen, Itä-Saksaan, sen aikaiseen DDR-nimiseen (Deutsche Demokratische Republik) Neuvostoliiton satelliittiin, jossa Saul tutkailee hyytävän kyttäys- ja ilmiantokulttuurin ohella omaa seksuaalista identiteettiään löytäen samalla uuden rakkauden, tulkkinsa Walterin.
Stalinistisen diktatuurin historia tuo mielleyhtymiä myös Saulin omasta lapsuudesta, ankarasta kommunismiin vihkiytyneestä isästä ja duunariveljestä, jotka molemmat hänen muistoissaan inhosivat hänen kauneuttaan ja tummansinisiä silmiään. Sinisiin silmiin ja kauniiseen Sauliin rakastuvat sekä miehet että naiset - ja nuori mies on aulis ottamaan kaiken vastaan. Suhdekiemuroita ja draamaa kasvaa omista suunnitelmista, jotka törmäävät toisten toisenlaisiin suunnitelmiin. Aika on juuri ennen neuvostoblokin sortumista, joten moni haaveilee länteen loikkaamisesta ja punoo pakosuunnitelmia. Läntiset turistit imevät puoleensa valvontakoneiston virkamiehiä ja toisaalta heistä pakovälinettä etsiviä.
Tästä kaikesta kehkeytyy silppu värikkäitä käänteitä, joiden keskellä nuorimies vaeltelee kunnes viimeisessä osassa päätyy kuusikymppisenä samassa tienristeyksessä onnettomuuteen ja sairaalaan painajaistensa ja haaveuniensa keskelle, vuonna 2016.
Minulle Mies joka näki kaiken oli Deborah Levyltä lukemistani vähiten innostava, johtuneeko sitten tuosta päähenkilöstä, joka jäi etäiseksi, huolimatta mustista kutreistaan ja muusta komeudesta. Irrallisia kohtauksia merkityksettömän oloisine dialogeineen oli liikaa. Kustantamo maalailee takakannessa, että Se käsittelee vaikeutta nähdä itsemme ja toiset selvästi, yksilön vastuuta, itsekkyyttä ja rajojen hälvenemistä. Saulin elämänpolun voi tosiaan nähdä surullisenakin ajelehtimisena kauemmas siitä, mitä on etsimässä, jos sen tietäisi. Tavallista elämää siis.
Deborah Levy: Mies joka näki kaikenThe Man Who Saw Everything, 2019 (kirjassa ilmeisesti virheellinen pvm 2015), suomentanut Sari Karhulahti
Otava, 2024, 261 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti