keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

 


- Me täällä näemme vaivaa, Susanna sanoo, taas hän huokaa. - Tuemme Israelia, että se jaksaa tehdä sen,  mikä sen kuuluu. Ennalleen asettaa maa. Hän katsoo ulos ikkunasta, Anun katse seuraa, ulkona ilta tekee tuloaan. - Miehet raivata maa ja naiset kasvattaa perheitä. Ja samaan aikaan sinä suomalaisena ei-juutalaisena tulet ja alat israelilaisen miehen -

Voiko nyt olla sen ajankohtaisempaa aihetta kuin Israel ja Palestiina, alueellinen konflikti, johon muu maailma osallistuu tunteiden - ja aseiden - voimalla? Kun tunteisiin yhdistyy uskonnollinen vakaumus, rakentuu hiljalleen täyttyvä ruutitynnyri. Kuinka se ihmisissä tapahtuu, sitä Terhi Törmälehto kuvaa vaikuttavassa romaanissaan He ovat suolaa ja valoa. Tänään kirja on vielä polttavampi aiheeltaan ja tapahtumapaikaltaan kuin siinä ajassa, jota kirja kuvaa eli keväällä 2023. 

Kirjailijalla on kokemusta kristillisistä liikkeistä ja se näkyy sionistista kristillisyyttä edustavien naisten, Susannan ja Anun kuvauksessa, heidän tavassaan sovittaa omia mielenliikkeitään ja pohdintojaan Raamatun mukaiseen elämään. Kiinnostavaa on myös se, että päähenkilöt eivät missään vaiheessa kyseenalaista uskontoaan; ei ole kyse uskonnon hylkäämisestä traumaattisen kasvuympäristön jälkeen tai vastaavasta, josta monet uskontojen ahdistamat ovat kirjoittaneet. Kertomus päin vastoin avaa uskontojen - kristinuskon ja juutalaisuuden - sääntöjä, ihmeiden kokemuksia, lumousta, jota ne tarjoavat lohduksi ja elämän sisällöksi. 

Naiset tapaavat ohimennen lennolla Jerusalemiin. Susanna on lääkäri, papin puoliso, joka edustaa tiukkaa kristillistä fundamentalismia, hän on suorittaja ja perfektionisti, jolla näyttää olevan vaikeuksia peittää ylimielisyyttään erehtyvien ihmisten keskuudessa. Hän sponsoroi juutalaisten muuttoa muista maista luvattuun maahan, hän haluaa edesauttaa alijaa. Hänen ensimmäinen juutalaisensa on etiopialainen Magda. 

Susannan teini-ikäinen tytär Emppu tekee äidille hankalia kysymyksiä Jeesuksen tulemisesta ja helvetistä. Susanna on menossa töihin siirtokuntalaisten viiniviljelmille palestiinalaisalueelle, Länsirannalle. Tästä ei hänen perheellään, puolisollaan ole tarkkaa tietoa. Avioparilla on jatkuvaa erimielisyyttä Palestiinan tilanteesta. Matkan kohteena eivät ole enää kibbutsit, kuten 60-luvulla.  Leirillä Susannan seurana on kovan linjan pioneereja, joiden kanssa Susanna kokee vihdoin olevansa kotona, tärkeimmässä tehtävässään, äitiyttäkin tärkeämmässä.

Käytävän toisella puolella texasilaismies näyttää maisemia kameralle ja kertoo, että tämä tehdään pala kerrallaan. Pala kerrallaan maa otetaan takaisin, inch by inch, tämä on taistelua.

Anu on saksan opettaja ja yhtä innoissaan Jerusalemiin tulosta. Hänen matkansa on enemmän elämyksellinen, hän opiskelee hepreaa ja haluaa tuntea Israelin. Tunnekuohu johtaakin rakastumiseen israelilaiseen mieheen, sattuma löytää alttiin mielen. Mies ei kuitenkaan ole kovin uskonnollinen, hän käy sotaa vastustavissa mielenosoituksissa ja on kyllästynyt jatkuvaan vihanpitoon. Hän haaveilee Lontooseen muutosta.

- Ai niin, mies sanoo. - Meidän pitää kaikkien asua täällä. Jokaisen juutalaisen, aina, amen. - Niin niin no, Anu sanoo. - Saat sinä tietysti päättää missä tahdot asua. - Kiitos, se on kiva.

Kolmantena suomalaisena Jerusalemin lennolla naiset tapaavat toimittajan, joka raportoi alueelta Israelin ja palestiinalaisten konfliktista ja annostelee Susannalle faktoja Israelin väärinkäytöksistä, joita nainen ei halua kuulla. Susanna ja Anukin edustavat sitä samaa oppia kuin meidän Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, pohjimmaisena ajatuksena se, että Israelilla on oikeus kaikkeen maahan. Israel on luvattu maa, Jumala siunaa heitä jotka tukevat Israelia. Oppaana on Mooseksen kirja, ja maailmanloppu, Jeesuksen toinen tuleminen edessä. Päähenkilöt eivät hyväksy Israelin kritiikkiä, ja Susannan vakaumus on niin tiukkaa, ettei hän lopulta usko muidenkaan oikeasti ajattelevan muulla tavoin. Ajoittain hän oli varma, että he ovat salaa uskossa. Mieskin joutuu puhelimessa ihmettelemään, eikö hänen ajatuksillaan ole mitään merkitystä.

He ovat suolaa ja valoa piirtää tarkkaa kuvaa kiristyvästä fundamentalismista asenteena, jossa oma oikeus Jumalan siunaamana pyyhkii kaikki epäilyt, muiden näkemykset ja vie äärimmäisyyteen, väkivallan ja tappamisen helppouteen. Sillä Saatana verhoutuu myös houkutteleviin mutta petollisiin ilmiasuihin. Synti vaanii velttoa ihmistä.

Kertomus etenee vuorotellen Susannan ja Anun kokemuksia seuraten ja luo kasvavan trillerinomaisen jännitteen tapahtumille. Anun ja Susannan polut kohtaavat vielä kerran molempien tienhaarassa. Kaiken muun hyvän lisäksi, kirjailija onnistuu pienin mutta tarkoin kuvin viemään lukijan keskelle elävää kaupunkia ja kihisevää maata, niin Jerusalemin latautuneille kujille, Ramallahin tulenarkaan maastoon kuin Tel Avivin valoisille kaduille.

Vaikuttava romaani, toivottavasti se päätyy ainakin Finlandia-ehdokkaaksi.

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa
Otava, 2024, 349 s

6 kommenttia:

  1. Kirja on ollut esillä niin Kulttuuriykkösessä kuin monissa lehtiarvioissa. Nyt kun sinäkin innostut siitä, otan asiakseni lukea sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikin puolin kiinnostava ja oikeastaan yllättävää, että vasta nyt joku kirjoittaa tästä aiheesta, tästä näkökulmasta. Voihan muitakin olla, mutta Suomessa ehkä ei...

      Poista
  2. Hyvä, että tämäkin näkökulma kuvataan. Tuliko sellainen tuntu, että sitä yritetään ymmärtää vai että sitä katsotaan kriittisesti vai jäikö tulkinta lukijalle?

    Muistan lapsuudesta Kuuden päivän sodan. Uskovainen isoäitini esitti aivan varmana mielipiteenään, että Jumalan valittu kansa saa mitä sille kuuluu, enkä minä lapsukainen osannut yhtään kyseenalaistaa tätä ajatusta.
    Vasta paljon myöhemmin aloin ymmärtää, että Israel on vain vallanhimoinen ja raaka valtio siinä missä moni muutkin, eikä sillä ole mitään oikeutusta ryöstää naapureitaan. sanovat vanhat tarinat mitä tahansa. Mutta että yhä vielä aikuiset pitkälle kouluttautuneet ihmiset perustelevat julmuuksia uskonnolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskonnollisuutta ymmärretään itseäni paremmin, mutta sen sisällä kirja kuvaa tietenkin fundamentalismia tuhoa tuovana asenteena, jota toinen päähenkilö ehdottomuudessaan ilmentää. Toinen on avoimempi kokemalleen.

      Uskonnon ja Raamatun pitäminen ohjenuorana eduskuntapuolueen poliittisille päätöksille meilläkin ei eroa tosiaankaan paljon Iranin tai Afganistanin vastaavista hallinnon lähtökohdista, eri uskonto vain. Olen ymmärtänyt, että uskonnollisissa kirjoituksissa ei sittenkään ole niin suuria eroja noiden välillä.

      Meillä väestö on niin maallistunutta, että Kristillisten on pakko peitellä ydinuskomuksiaan, jotta saisivat riittävästi ääniä vaaleissa. Ne uskomukset ovat nyt ovat pilkahdelleet uusimmissa Israel-kannanotoissa. Primitiivisiltä ovat kuulostaneet, ja todella julmilta myös. Kaukana kristillinen rakkaus.

      Poista
  3. Itseäni jotenkin hämmentää joidenkin kristittyjen syvä yhteyden kokemus juutalaisiin tässä Israel-asiassa. Juutalaiset eivät tunnusta Jeesusta ollenkaan eivätkä Uutta Testamenttia. Uskonnottomalle kuulostaa varmasti turhalta pipertelyltä, mutta kyseessä ovat radikaalit erot uskonnollisissa opeissa ja käsityksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ristiriita on tuotu esille kirjassakin, siitä joku tivasi selitystä. Uskovat uskovat että Jeesuksen toinen tuleminen avaa juutalaisten silmät. - Luen parhaillaan taas yhden uskonnon näkökulmaa omaan ehdottomaan oikeassa olemiseensa, nimittäin ortodoksisen kirkon. Sitä Mihail Siskin selvittää peratessaan Venäjän historiaa ja ortodoksisen kirkon näkemystä, että luvattu maa onkin Venäjä eikä Israel. Ja se on Venäjä, jolla on oikeus uusiin alueisiin, jotka oikeastaan vain haluavat tulla Venäjän kirkon alaisuuteen.

      Poista