Elokuvissa: A Complete Unknown

Ihana 60-luku! Nyt oli erityisen paljon tarvetta pysäyttää painajaiset päässä kaiken viime päivien mielettömän ja synkistävän uutistulvan jälkeen. Mikään siihen ei olisi tepsinyt paremmin kuin James Mangoldin uusi elokuva Bob Dylanin muusikon tien alkutaipaleesta 60-luvun alkupuolella. Enkä usko, että monikaan olisi voinut vetää tuon roolin paremmin kuin Timothée Chalamet, alle 3-kymppinen uusi tähti filmitaivaalla.

Elokuvan New York näyttäytyy tietenkin täydellisenä vastakohtana sille Trumpin Amerikalle, jopa New Yorkille, joka nyt vyöryy päälle joka tuutista. Kuusikymmenluku mullisti paitsi musiikin, myös politiikan; trendinä nousi rauhanliike ja mielenosoitukset USAn Vietnamin sotaa vastaan. Elokuvassa näkyykin molemmista väläyksiä, usein TV-uutisten kautta, myös Kennedyn murhan uutisointi.

Varsinkin musiikki ja musiikin tekeminen, sanoittaminen, säveltäminen, harjoitukset, hyminät ja lopulta keikat ja konsertit taustoittavat nuoren Dylanin tietä. Ensinnä nähdään Dylanin lampsivan sairaalaan, jossa hänen musiikillinen sankarinsa Woody Guthrie makaa vakavasti sairaana folklegenda Pete Seegerin istuessa ystävänsä vieressä. 

Nämä kaksi antoivat elokuvan mukaan heti tukensa Dylanin tekemisille, Seegerin roolissa isällisenä hahmona Edward Norton. Seegerin ja Dylanin välille kehkeytyy elokuvassa musiikillinen konflikti, kun nuori mies myöhemmin lipuu folkin pehmeästä Where have all the flowers gone kohti sähkökitaralla esitettyä ja Newportin folkfestivaalilla buuausta synnyttänyttä I ain't gonna work on Maggie's farm no more. Siinä vaiheessa miehellä oli jo kanttia seurata oman ikäluokkansa uutta tyyliä ja vaihtaa akustinen kitara sähköiseen. Eikä Dylan alussakaan myönnä näkevänsä itseään missään lokerossa, edes folkmusiikin esittäjänä. Elokuvassa vilahtaa myös Johnny Cash, jonka kanssa Dylan kävi kirjeenvaihtoa (!).

Matka maineeseen kuvataan tässäkin kahtalaiseksi, menestystä tulee ja sen mukana kuuluisuuden kirot, kun nuori mies ei saa enää luuhata aamuyöstä kaupungin kaduilla ja eksyä baariin kuuntelemaan musiikkia, ilman että joku siellä herää huomaamaan kuka on saapunut paikalle. 

Tämän ikävaiheen naisystävistä nostetaan esille kaksi, Joan Baez (Monica Barbaro) sekä tälle mustasukkainen tyttöystävä Sylvie Rosso (oik. Rotolo, Elle Fanning). Hesarin arviossa ihmeteltiin tärkeimmän naisen, Dylanin lasten äidin jättämistä kokonaan pois. Minusta se ei ollut mikään asia, kuvaus oli vain muutaman vuoden ajasta ennen perhettä. Elokuva vaatii draamaa ja tämän tapainen kolmiodraama on hyvin uskottavaa parikymppisten elämässä. Siksipä erityisen latautunut duetto nähdään Baezin ja Dylanin välillä, kun suhteessa taiteilijuus ja odotukset suhteesta ovat törmänneet. It ain't me babe lauletaan intensiivisesti ja merkityksellisten katseiden sähköisessä tulituksessa.

En ole Dylanin musiikkia erityisemmin fanittanut - vaikka se tietenkin kuuluu ajan soundtrackiin oleellisesti - mutta molemmat pääosien esittäjät, Chalamet ja Barbaro, laulavat yhdessä ja erikseen todella hienosti. Ja varsinkin Chalamet'n ääni on miellyttävämpi kuunnella kuin oikean Dylanin hieman nariseva äänen sävy. Nykyisten elokuvateatterien äänentoistossa saa nauttia täysillä musiikista. Laulujen sanoja ei ole suomennettu, englanninkielinen tekstitys oli minusta onnistunut ratkaisu. Ja kyllä nuori mies vetää roolin muutenkin hyvin, siitä hahmottuu oman tien kulkija, oikukas ja introverttikin musiikin tekijä. Eikä haittaa, että häntä on oikein kiva katsella, sen kuuntelemisen ohessa.

Todella hyvää tekevä ja virkistävä elokuvaelämys tässä hetkessä.

A Complete Unknown, USA 2024

Ohjaus James Mangold