Tunnen tänään myötätuntoa pieniä turkulaisia kohtaan, jotka eivät pääse pulkkamäkeen, vaikka muun Suomen isommat ja pienemmät jo riehuvat hangessa posket punaisina.
Maailmalla ei näy kovin paljon ilon pilkahduksia, mutta rauhaa kohti mennään. Älyttöminkin sota loppuu joskus. On aihetta iloon myös niin kauan kun on sellaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia kuin Heidi Hautala. Katsoin hänen haastattelunsa eilen Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa. Viisas ja rohkea ihminen, ei mikään poteroonsa asettunut, vain omiensa etuja ajava poliitikko, vaan selvästi laajakatseinen visionääri. Näitä nykyaika kaipaisi lisää. Demokratiassa tarvitaan kaikkia ja kaikilla on mahdollisuus toimia. Niin se säilyy terveenä ja avoimena. Siitäkin hän puhui.
Kirjavuosi on aina hyvä, niin oli 2025kin. Vuoden lukemistossani yksi nimi toistui muita useammin ja hänet voin siis nimetä tämän vuoden lukunautintojeni tärkeimmäksi lähteeksi: Pirkko Saisio. Myöhäisherännäisenä luin vasta nyt hänen paljon ylistetyn omaelämäkerrallisen trilogiansa ja voin yhtyä hymistelijöiden kuoroon. Elämykselliseen lukukokemukseen vaikuttaa tietenkin se, että olen samaa sukupolvea ja hänen herkkävireisesti kuvaamansa 50-luvun lapsuuden ja 60-luvun nuoruuden kuvauksensa iskivät suoraan nostalgia-suoneeni. Ja se huumorin kipinöinti, jolla hän maustaa vakavammatkin pohdiskelunsa, on vastustamatonta.
Samaan nostalgia- ja suomalaisen kulttuurihistorian kategoriaan osuivat myös sekä Neil Hardwick että Sophia Jansson omissa muistelmissaan. Soili Pohjalaisen Käyttövehkeitä jäi vaikuttavista lukukokemuksista vahvasti mieleen.
Ettei tässä tulisi vain kotimaisia kirjailijoita muisteltua, väkevää väriä pimenevään syyskuuhun toivat argentiinalaisen Camila Sosa Villadan Yöeläimet. Venäjällä oppositio on kuristettu ja kuritettu tyhjiin, niin että moni kirjailija vaikuttaa nykyisin emigranttina, mutta Oksana Vasjakina kykenee ilmeisesti vielä toimimaan synnyinmaassaan. Se on harvinaista, semminkin kun hänen teoksensa Aro maalaa maasta rujoa kuvaa.
Elokuvissakin tuli käytyä, mutta vähemmän kirjoitettua niistä. Ehkä ei mitään niin kovin vaikuttavaa tänä vuonna tullut katsottua. Yllättävää, että One Battle after Another jätti kylmäksi, mutta Bugonia teki vaikutuksen - odotusten vastaisesti. Kuuntelin historiallista pop/rockmusiikkia elokuvissa Dylan ja Led Zeppelin.
Nautimme viimeisten joukossa Martti Suosalosta ja Mika Nuojuasta Turun Kaupunginteatterin Kiviä taskussa -näytöksessä. Turun Konserttitalossa kävimme seuraamassa Turun Filharmonisen Orkesterin ja Igudesman & Joo -duon ketterää ilottelua.
Ei muuta kuin Onnellista Uutta Vuotta 2026 meille kaikille! Kohti uusia seikkailuja, maalla, merellä, ilmassa ja nojatuolissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti