Minulla on hetken kuluttua tapaaminen kirjakaupan kahvilassa, koska haastattelen vaginahuuhtelijaa Luin hänen tarinalllisen keittiöteoksensa. Se ei onneksi ollut niin huono kuin oletin, mutta ei erityisen hyväkään. On hiukan vaikea tietää mitä mieltä on, koska tyylilaji on hybridi. Se on yhdistelmä runoja, proosaa, esseitä, ruokaohjeita, päiväkirjaa, värityskirjaa, matkakirjaa, lääkärikirjaa, lintuopasta ja itseapua. Kirja muistuttaa monessa suhteessa Raamattua, ja ehkä se sellaiseksi jollekin vielä mudostuukin.
Elämä on yhtä déjà-vuta vanhenevalle, iättömälle (?) suurimman päivälehden kriitikolle, joka Kristiina Sahan Kriitikossa purjehtii provokaatiosta toiseen raamit kaulassa, kuolemattomia totuuuksia ympäristöstään sekä monologissaan että dialogeissa laukoen.
Anonyymi kriitikko tietää ja osaa kaiken, hän on omassa ylivoimaisuudessaan järkähtämätön. Vastuksia tulee tielle jatkuvasti, alkaen epämääräisestä lapsikatraasta, joka seuraa voimattomana siunaillen äitinsä toimia. Hän ei lasten valvomisyrityksistä ja kauhistelusta välitä, vaan avaa OnlyFans-tilin ja postaa kuviaan pitsiasusteissa. Tähtäimessä ei ole miellyttää lapsia, vaan potentiaalisia söpöliinejä.
Kotona touhuaa Sini-siivooja (nimi ei ole jäänyt hänelle mieleen, mutta alan yrityksen nimi kelpaa), jota hän yrittää väsymättä vihkiä lukemisen iloihin, huonolla menestyksellä. Sini yrittää pujotella pitkin polkuja, jotka kiemurtelevat kriitikon kodin kirjahyllyjen välissä.Työpaikan toimituspäällikkö ei aina ymmärrä jakaa hänelle oikeita toimeksiantoja.
Kaikki uudet kollegat ovat kriitikolle tettiläisiä, liikuttavia mutta vielä opettelevia poikasia. On hauska tarkkailla, kuinka herkät nupullaan olevat journalistinalut pyörähtelevät käytävillä kuin törmäilyautot, hormonit voi haistaa, jopa kuulla, se on ikään kuin vienoa heinäsirkan siritystä. Kriitikko onkin alkanut kirjata värikkämpiä tapahtumia, kirjasarja suunnitteilla. Toimituksessa suhisee. Vanheneva kriitikko ei tietenkään sulata oikean kritiikin merkityksen horjumista uuden median, somen ja kaikenkarvaisten influenssereiden virrassa. Kuvitelmissa hän esiintyy suurta arvostusta nauttien kirjamessujen haastattelussa.
Triffidejä, kauhistuttavia vainolaisia näyttää ilmestyvän, kun tilanne kehittyy riittävän pahaksi, työpaikalla tai entisten eksien kanssa, Kakkonen heistä militarismissaan ja Hitler-viiksineen pahinta laatua. Yhdessä kriitikon lasten kanssa hän edustaakin kriitikolle konservatismia, jolle hän ei korvaansa kallista. Kriitikolle luonnollisesti syntyy viran puolesta yhä uusia vihamiehiä, kun ei kritiikki ole miellyttänyt. Näistä eräs vainoaa loppuun asti, ja hänessä onkin jotain tuttua.
Joka suuntaan melskaavan, hyvinkin energisen kriitikon touhuja seuratessa ei aina voi tietää, joko hiipivä A on jo saanut hänet valtaansa. Sen verran överiksi hän vetää kokemuksensa, ja muisti täyttyy aukoista. Hän on jo piirtänyt valmiin kellotaulun itselleen, ettei käsitys ajasta himmenisi. Ikääntyä tai varsinkaan kuolla hän ei aio. Siksi työtovereiden järjestämä tilaisuus vuosipäivänä ei herätä innostusta: hän heittää roskiksen päähänsä. (Ajankohtainen kuva Nigel Faragen vaalivastustajasta Count Binfacesta pölähti mieleen.) Ageismi saa hänet toimimaan.
Sen tiedetään lyhentävän vanhempien ihmisten eliniänodotetta merkittävästi, he kuolevat, koska se on ainoa asia, joka heille enää sallitaan.
Keskellä surrealistista pyöritystä nähdään kriitikon ympärillä tunnistettavia tyyppejä, kuten rattijuoppouden takia irtisanoutunut päätoimittaja, kuollut kansantaiteilija, rockmuusikon näköinen, yhdellä kirjaimella nimetyn tiiliskiven kirjoittanut kirjailija, ja muita.
En aina saanut kiinni, mitä ajatuksia tulittava Kriitikko halusi sanoa, mutta hauskaa luettavaa tämä satiirin ja mustan huumorin maustama potpuri oli. Se tulvii kirjoittamisen riemua, kielen leikkiä ja herkullista parodiaa tämän ajan lehti- ja kirjamaailmasta.
Kristiina Saha: Kriitikko
Otava, 315 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti