J.M. Coetzee: Michael K:n elämä

Life & Times of Michael K, 1983
Suomentanut Seppo Loponen
Kolmas painos, Otava 2003, 188 s

Aikaa riittää kaikkeen

Että romaanin päähenkilö Michael on musta, siitä ei kirjassa ole mainintaa. Kansikuva kertoo sen, sekä alkuperäisteoksen että suomennoksen. Ei niin että sitä tarvittaisiin asian selventämiseksi; kertomus on eräs monista Coetzeen apartheidin ja rotusorron vastaisista teoksista. Jo ensimmäisillä riveillä kerrotaan Michael K:n saamat pelikortit tähän elämään: hän syntyy halkiohuulisena vauvana, joka ei osaa imeä ja jota on vaikea syöttää. Hänen koulunsa keskeytyy 'hidasälyisyyden' vuoksi, jonka jälkeen äiti ottaa hänet mukaansa töihin. Äiti siivoaa työkseen, ja työnantajaperhe on antanut hänelle käyttöön vanhan varastohuoneen vailla ilmanvaihtoa tai sähköä. Se on hyväntahtoista. Poika Michael on toiminut kaupungin puutarhurina, mutta lopetti jouduttuaan työmatkalla pahoinpidellyksi.

Kapkaupunki, Signal hilliltä

Äidin työ keskeytyy sairauteen, johon sairaalassa ei kuitenkaan löydy parannusta. Michael hakee äitinsä pois. Äiti itkee helpotuksesta, sairaalakokemukset olivat huonoja. Apartheidin Etelä-Afrikassa rikokseksi riittää mustana syntyminen.  Yhdessä äitinsä kanssa suljetussa ja tukahduttavassa huoneessa, Michael ymmärtää syntymisensä ja elämänsä tarkoituksen, se on äidin hoitaminen. Kapkaupungissa puhkeaa levottomuuksia, vandaalit ryöstelevät taloja, sisällissota riehuu. Michael päättää toteuttaa äitinsä toiveen palata synnyinseudulle, Prince Albertiin, josta molemmilla on elämänsä parhaat muistot. Matkaan tarvitaan paikkavaraus junaan sekä matkustuslupa. Byrokraattinen mielivalta kukoistaa, matkustuslupaa ei ilmesty, ja talosta paenneiden valkoisten postilaatikkokin on lukossa. Hidasälyiseksi Michael tekee nopean päätöksen. He lähtevät salaa. Sairas äiti pakataan vällyjen alle Michaelin jäterakennusmateriaalista rakentamaan kärryyn ja alkaa vaellus jalan kohti haaveiden seutua.

Etelä-Afrikan savannilla, impalat aamunkoitteessa

Matka on täynnä vastoinkäymisiä, jotka Michael ottaa luonnollisina. Sekä ihmisten huono kohtelu että rankkasade, joka kastelee äidin ja pojan, on samaa. Siksi ainoa päämäärä voi olla salainen paikka, josta kukaan ei tiedä, jossa häntä ei nähdä niin että hän saa rauhassa elää elämäänsä. Sellainen löytyy, hylätty afrikaaneritila. Sieltä löytyy kaikki mitä hän tarvitsee, kurpitsan ja melonin siemeniä, vanha pumppu, villiintyneitä vuohia, maata äidin tuhkalle. Ei Michael tarvitse kuin tämän verran vapautta, että hän alkaa elää ja kasvaa, kuin istuttamansa hedelmät. Sekin on liikaa, sitä ei hänelle suoda. Entisen omistajan armeijasta karannut pojanpoika, sotilaat, kapinalliset vuorilta, kukin vuorollaan tunkeutuu tilalle ja tekee Michaelin elämästä siellä mahdottoman.  Hän on vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään sopimaton osa, hänen motiivejaan tivataan, häntä ei uskota. Työ- ja sopeuttamisleiri ja sen hierarkinen mielivalta odottaa. Michael ei ole kapinallinen, hän tekee kaiken mitä häneltä odotetaan. Ainoa mitä hän ei pysty tekemään on syöminen vankeudessa.

Tunnelma kirjassa on ensin masentavan murheellinen, mutta nousee eldoradon löydyttyä. Michaelin jokapäiväinen puuhastelu viljelyksillään, piilopaikan rakentelu, kastelujärjestelmän toiminta 'omalla' tilalla on kuvattu yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuin Henry Thoreaun klassikossa Elämää metsässä. Kurpitsat ja melonit kypsyvät, toisinaan taas on syötävä juuria ja toukkia muurahaispesästä. Michael K:lla aikaa riittäisi kaikkeen, jos hän vain saisi olla. Mutta ei. Jotenkin hänen kaikkeen sopeutuvainen asenteensa silti lievittää murheellista tunnelmaa, vaikka vastoinkäymisissä ei ole mitään kohtuutta.

Michaelin näkökulma vaihtuu loppupuolella vankileirin lääkäriin, joka yrittää saada selvää luurangoksi laihtuneesta potilaastaan ja purkaa tämän mietteitä, kuin lukijalle niitä selvittääkseen. En ole varma, oliko se tarpeen.

Viimeisellä pakomatkallaan Michael kuvittelee itselleen seuralaiseksi toisen ulkonaliikkumiskieltoa uhmaavan ukkelin, joka jos valittaisi

'Mistäs vesi otetaan?' niin hän, Michael K, ottaisi taskustaan teelusikan ja pitkän narun. Hän raivaisi rojut kuilunsuulta, hän taivuttaisi teelusikan varren silmukalle ja sitoisi narun siihen, hän laskisi sen alas kuiluun syvälle maan uumeniin, ja kun hän nostaisi sen ylös, lusikan pesässä olisi vettä, ja sillä tavalla, hän sanoisi, ihminen voi elää.

Coetzee kirjoittaa taas niin upeasti. Vaikka kuvaakin päähänpotkitun, köyhän ja nälkiintyneen miehen taistelua oikeudesta omaan elämään, kirjassa samoin kuin Michaelissa on jotain hyvin määrätietoista ja vahvaa. Michael K:n elämä voitti Booker-palkinnon vuonna 1983.

False Bay

Simon's Town

Kuvat Etelä-Afrikan matkaltamme vuonna 2002.