maanantai 2. maaliskuuta 2015

Philip Teir: Vinterkriget. En äktenskapsroman






Kun romaanin kannessa lukee Talvisota. Avioliittoromaani, huomasin olettavani kirjailijan noin 50-60-vuotiaaksi. Philip Teir on syntynyt vuonna 1980 ja toimii kansiliepeen mukaan nykyään Hufvudstadsbladetin kulttuuripäällikkönä. (Seuraavaksi muistin, että vuosikymmeniä sitten vaikutti Grels Teir -niminen poliitikko, RKP. Suomenruotsalaisia molemmat. Ehkäpä sukua, kun nimi ei kuulosta kovin yleiseltä.) Luulisi, että noin nuori mies ei kirjoittaisi uskottavaa avioliittoromaania, mutta se osoittautui silkaksi ennakkoluuloksi. Tai mikä se avioliittoromaani nyt sitten on, minusta tämä on ennemminkin nykyaikainen perhepotretti. Sen nimenä voisi olla myös 'Suhteita' mutta Maria Jotuni käytti jo sen. Yhtä ajattomiahan nämä ovat, tai ajankohtaisia, nämä suhteet. On Talvisota-nimikin jo käytetty, mutta tässä se on näppärässä uusiokäytössä. Tämä on kirjailijan esikoisromaani.

Max ja Katriina Paul ovat Helsingin Töölössä asuva pariskunta, jonka kaksi aikuista tytärtä ovat jo omilla teillään. Max on sosiologian professori Helsingin yliopistossa, nuoruudessaan 60-luvulla 'seksi'professorinakin julkisuudessa tunnetuksi tullut, seksielämän tutkimustensa kautta. Nehän olivatkin yksi 60-luvun vapauden ilmentymiä. Katriina on HUS:in organisaatiossa hallintopuolella esimiesasemassa toimiva määrätietoinen ja määräileva nainen. Pariskunnan avioliitto on kestänyt vuosikymmeniä, molemmilla on omat uransa, eikä toisen ominaisuuksissa ole enää mitään kovin kiehtovaa, tai ainakaan yllättävää. Ainakaan vaimon näkökulmasta, mies näyttää sittenkin armeliaammalta vaimon suuntaan. Pariskunnan vanhempi tytär Helen on opettaja ja perheenäiti ja nuorempi Eva aloittelee taideopintoja Lontoossa.

Tämä asetelma näyttää ensin aika kliseiseltä ja tuo mieleen joitakin TV-sarjoja, esimerkiksi ruotsalaisen Molanderin perheen. Perhedraama kasvaa kuitenkin TV-kulisseista eläväksi henkilöidensä kautta ja siitä tulee uskottava kuva vanhemman ja nuoremman sukupolven pohdiskeluista, suhteista ja valinnoista; vauraan helsinkiläisen perheen nykyajasta.

Kuusikymmenvuotissyntymäpäiväänsä lähestyvä Max on jo kauan kirjoittanut tutkielmaa sata vuotta sitten vaikuttaneesta sosiologista Edvard Westermarckista, eräästä avioliittotutkimuksen pioneereista. Kustantaja alkaa patistaa häntä saamaan sen julkaisukuntoon. Avuksi tulee Maxin entinen oppilas, nuori, nätti ja määrätietoinen Laura, joka tekee hänestä merkkipäivähaastattelun lehteen. Kun sitten vaimo häipyy Filippiineille valmistelemaan paikallisten sairaanhoitajien värväämistä Suomen sairaanhoitajatilannetta avittamaan, suhteet alkavat lämmetä ennalta arvattavaan suuntaan. Nuorempi sukupolvi on entistä kansainvälisempi ja Eva-tytär on jo Lontoossa läheisissä suhteissa taideopettajansa kanssa, joka nauttii naisten miehen maineesta ja täyttää ympäristönsä odotuksia.

Kukin perheen jäsenistä tulee valaistuksi toistensa kautta vuorollaan. Vastakkain ovat käytännöllinen vaimo, joka alitajuisesti tuntuu päättäneen avioerosta ja omaisuuden jaosta ennen kuin on ensimmäistä repliikkiään asiasta lausunut, ja tutkijamies, joka vasta yrittää selvitä hämmennyksestään nuoren naisen ihailun sädekehässä, eikä ole mitään mistään päättänyt. Taiteilijatytär on suhteittensa alkutaipaleella, löytämässä omaa tietään taidegurun houkuttelevassa mutta riskaabelissa sylissä. Toinen tytär on nuorena perheenäitinä arkensa pyörityksessä eikä halua toistaa äitinsä koskaan täyttymättömien tavoitteiden mallia. Kuusikymmenvuotias valmistelee merkkipäivähaastattelua varten listaa uransa saavutuksista, mutta toteaa samalla, että ne hetket, jotka jättävät elämäämme suurimman jäljen ovat usein niitä, joista emme koskaan puhu, koska ne olivat epäonnistumisia: avioeroja, lapsia joihin olemme menettäneet yhteyden, piinallisia väärinkäsityksiä.

Monenlaisia teemoja maailmanmenosta on upotettu tähän salonkikomediaan ja toisaalta perhedraamaan: vanheneminen, rakkaus, avioliitto, sukupolvien suhteet, globalisaatio ja kapitalismin kritiikki, taide. Maxin äidin kautta vielä vanhusten hoito ja vielä miesten ystävyyskin: Helen järjestää työtoverin orastavalle romanssille mahdollisuuden mutta siitä kehkeytyykin suunnitelman vastaisesti kahden miehen ystävyyssuhde.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, pohdiskeluihin sisältyy aimo annos filosofisia elämänviisauksia. Osa henkilöhahmoista pulpahtaa esiin äkillisesti eivätkä kovin paljon syvene, jolloin tulee mieleen että tämä olisi voinut olla novellikokoelmakin, mutta perhekuviolla tarinat sitten punoutuvat romaaniksi. Tunnelma on niin suomenruotsalainen kun vielä lopuksi vietetään häitä aurinkoisen alkukesän valossa. Ja kyllähän tästä ihan kelpo TV-sarjakin tulisi; minisarja vaihtelevin päähenkilöin eri osissa. Filmiryhmän kamera kävisi Helsingin Töölössä, Käpylässä ja Kaivopuiston suunnassa, Pohjanmaalla, Tukholman risteilyllä, Lontoossa ja Manilan periferiassa kortteliravintolan inkiväärikanaa kuvaamassa.

Lukenut ja tykännyt myös Suketus.


Philip Teir: Vinterkriget. En äktenskapsroman
Schildts & Söderströms 2013, 327 s
Päällys Sanna Mander






4 kommenttia:

  1. Minustakin tämä oli hyvä. Olisi voinut olla jotenkin pönöttävä ja epäuskottava, mutta minä kyllä uskoin kaiken ja nautin kirjan lukemisesta alusta loppuun. Minisarja TV:ssä olisi tosiaan aika mainio!

    VastaaPoista
  2. Sinulta taisin kirjan bongatakin, olin jo unohtanut. Juu mukaansatempaavaa luettavaa oli, olin vähän yllättynyt nuoren miehen perusteellisesta eläytymisestä eri ikäisten ja sukupuolisten henkilöidensä nahkoihin. Sitähän se kirjailijuus on.

    VastaaPoista
  3. Tämä on pakko lukea. Avioliittoromaanit kiinnostavat aina ja kirjassa kuulostaa olevan hyviä teemoja. Kiehtova nimi ja kansi.

    VastaaPoista
  4. Tämä on ihan mukava lukuromaani, peilaa luontevasti monia ajan ilmiöitä. Ja avioliitto, joo, aina yhtä mielenkiintoinen aihe!

    VastaaPoista