Jo ennen kuin olin kunnolla perillä matkallani aurinkoon, oli Juha Seppälän Matka aurinkoon luettu. Seppälä ei ole mikään setä aurinkoinen, mutta lauseet säkenöivät timanttisesti. Minulle hyvin sopivia, koska jos lause on liian pitkä, saatan unohtaa alun ennen kuin pääsen loppuun. Romaanin päällyksen kuva on seinämaalaus haukanhahmoisesta muinaisegyptiläisestä Horus-jumalasta, Egyptin Thebasta. Liittyykö se sitten päähenkilöön, 81-vuotiaaseen Irmaan, kirjallisuuden emerita professoriin, en tiedä. Minusta nuo eri suuntiin uiskentelevat kalat, jotka kuvasin viime viikolla Fuengirolan rannassa kuvaavat yhtä hyvin romaanin sisältöä.
Sinä et koskettanut minua, vaikka olit minussa.
'Maalaisyliopiston' professori Irma ja käytännöllinen automies Heikki eivät pitkän avioliittonsa aikana löydä yhteistä säveltä. Kirja ei etene juonellisena kertomuksena, vaan Irman, tyttären ja tyttärentyttären kautta kuvataan perheen historiaa ja ihmisten suhteita. Teemoja ovat kohtaamattomuuden lisäksi erisäätyisyys eli erilainen koulutustaso, yliopistomaailma, seksuaalisuus ja vanheneminen. Häntä ei vietäisi Fun Cityyn, palvelutaloon, ja sanottaisi että täällä on erinomaiset oltavat, oma televisio, jääkaappi ja kahvinkeitin. Jo keskiajalla kidutuksen ensimmäinen aste oli kidutusvälineiden esittely.
Kirjailijan alter ego, Irma tarkastelee terävällä katseella mediaa, toimittajia, somea - ja kirjabloggareita, tupperwarekutsulaisia, jotka aluksi häkeltyivät, sitten humaltuivat vallastaan. Tarantellat. Onton avioliiton perinne jatkuu seuraavassa polvessa eikä lapsenlapsi Carita kestä seurata äitinsä Hannelen pettämispeliä. Seppälän naiset ovat vahvoja, kun taas miehet ovat vätysmäisiä ja säälittäviä nyhveröitä. Proffan poika Aapo toteuttaa kirjallisia ambitioitaan netin kautta, mutta ei pääse kustantamoihin saakka. Hänestäkään ei tule jäämään mitään jälkeen, kuten ei Irmankaan biografioista. Niin paljon kuin hän onnistuukin näkemään huolellisesti jäsenneltyjä kaaria muiden elämässä, omasta ei sitä kuvaa synny. Aapon kautta Irmalle tulee näkyväksi ihmisen osa tässä markkinatalouden vaiheessa; tämä on jatkuvasti rahaton mutta pakotettu jatkuvaan ostamiseen.
Vaikka Juha Seppälän keskushahmot tässä ovat naisia, kovin naisellisia he eivät ole. Armoton katse valaisee ympäröivää maailmaa; päämäärätöntä hoipertelua on elämämme, enemmän sattuman sanelemaa kuin omissa käsissämme. Kuka kulloinkin on äänessä, ei heti selviä. Suhteet ja kahden tyttären kahdesta äidistä tekemät havainnot liimautuvat yhteen irrallisista palasista.
Kaikkia tapahtumien käänteitä ei avata: Irma ja Carita lentävät yhdessä Malesiaan, ja mitä siellä on tapahtunut - se mysteeri peittyy osittain aurinkousvaan, mutta naisten tässä on taas hoidettava mies viimeiselle matkalleen.
 |
| . |
Juha Seppälä: Matka aurinkoon
WSOY 2014, 259 s
Tunnustan nyt ihan suoraan, että Seppälän persoona tekee minulle hyvin vaikeaksi lukea hänen teoksiaan. Seppälän alkutuotannosta pidin aika lailla ja pitkään luin kaiken hänen kirjoittamansa. Sitten teoksiin hiipi - joko hiipi tai tulkinnassani hiipi - sen asteinen naisvihamielisyys, että ajattelin, olkoon. On kovin vaikea päästä yli siitä, että koen Seppälän moukarimieheksi. Aikaamme hän varmasti kritisoi taitavasti ja on tarkkanäköinen nykyelämän pölhöyksien kuvaaja.
VastaaPoistaNyt kun tästä kirjoitit, niin tuli kyllä mieleheni ajatus, että voisipa tuota Seppälää taas joskus lukea. Nuo tupperwarehommat herättivät paljon keskustelua Melenderin blogissa tuossa taannoin. En oikeastaan edes ärsyynny tuosta, joten jos Seppälän oli tarkoitus herättää bloggareissa ärtymystä, niin omalla kohdallani viuhahti ohi.
Samaa mieltä. Jumala on mies-romaania lukiessani muistan myös nuuhkaisseeni annoksen naisvihaa. Seksi oli kuvattu hyvin raivokkaaksi ja sulottomaksi taisteluksi. Pidän kuitenkin kovasti hänen kirjoitustyylistään, siitä lakonisuudesta.
PoistaLöysinkin tuon tupperware-keskustelun myöhemmin sieltä Melenderin blogista. Ei ärsyttänyt ollenkaan. Vähän jopa ymmärrän sen ärtymyksen kirjailijan taholta.
Mainio kirjoitus ja mainiot sitaatit. Ompun tavoin pidin Seppälän alkutuotannosta, sitten välissä petyin joihinkin hyvin kalseisiin kirjoihin. Tästä kirjasta pidin.
VastaaPoistaOlin jo kirjoittamassa, että täytyy mennä katsomaan Antiaikalaisen blogiin, mutta stten ymmärsin tarkistaa - ja siellähän minä olen paasannut kyllikseen. ;) Juuri Antiaikalaisen innoittamana luinkin tämän kirjanj a pari muuta uudempaa Seppälältä. En kuitenkaan muistaakseni postannut niistä, koin sen ilmeisesti vaikeaksi.
Tämä sinun kirjoituksesi nosti kirjan tunnelman hyvin esiin.
Hyvää lomaa edelleen.
Juu, löysin monet viisaat repliikkisi sieltä Melenderin blogista. Tupperwarekutsut oli kirvoittanut aika kipakan ja pitkän keskustelun :) Minulta ei aihe olisi sytyttänyt noin paljon sanomista. Kiva lukea kumminkin.
PoistaOlen muutenkin ilmeisesti vähän laiska blogikeskustelija, esim. nuo romaanigenret joista on ollut paljon keskustelua - viihde- etc - ei oikeastaan kiinnosta eli ei ole sanottavaa.
Joo, ei se tupperwarekutsulaisuus tuntunut kirjassa yhtään päällekäyvältä. Hyvää pohdintaa ajankohtaisesta asiasta Seppälältä, ja sopi siihen kokonaisuuteen.
PoistaMinä innostun välillä vouhkaamaan hullun lailla. Sinä ymmärrät ehkä olla järkevämpi. ;)
Välistä tuntui kyllä siinä genrekeskustelussakin, että nyt on menossa 'paljon melua tyhjästä', siis juuri siinä romaanilajien käsittelyssä, mutta sitten juttu rönsyili sivupoluille, ja johti taas uusiin kiinnostavampiin asioihin.
Tupperwaressa mietin sitä, että onko kuinkakin moni bloggaaja sitä mieltä, että omat kirjoitukset oman ammatimaisen erinomaisia. Entä onko kuinka moni kenties sitä mieltä, että hoitaa hommansa vähintään ammattikriitikon taitoa vastaavasti?
PoistaYmmärrän hyvin, että on kirjailijoita, jotka kokevat tuskaa, kun heidän teoksestaan kirjoitetaan löyhin perustein. Ymmärrän myös kirjailijoita, jotka iloitsevat siitä, että heidän teoksistaan ylipäätään kirjoitetaan. Lisäksi ymmärrän erityisen hyvin, että vouhkataan, koska ... se nyt vaan on välillä niin piristävää :)
Kyllä minustakin on kivaa, että ihmiset laittavat itsensä likoon ja perustelevat omia kantojaan, filosofoivat kaikesta täällä blogimaailmassa. Monissa ihmisissä on paljon lahjakkuutta, sen huomaa. Se ettei 'innostu vouhkaamaan' ei tarkoita muuta kuin että ei ole sanottavaa. Ainakaan minulle se ei tarkoita, että olisin järkevä tai hillitsisin itseni,
PoistaOmpulle:
PoistaMinä näen suuren eron ammattikriitikoiden ja bloggareiden välillä. Jotkut esim. Antti Majanderin kirja- tai kirjailija-artikkelit HS:ssa ovat niin täydellisiä. Lehtiartikkelilla ja varsinkin kritiikillä on erilaiset vaatimukset kuin vapaamuotoisilla blogikirjoituksilla. Olen joskus esittänyt tämän mielipiteeni blogikeskusteluissa ja saanut vastaani vastalauseiden vyöryn. Monen mielestä ei ole mitään eroa. Olen kokenut itseni ihan panettelijaksi ja petturiksi, kun olen ollut tätä mieltä.
Olen kuullut kirjailijan sanovan, että hän kaipaa kritiikkiä, ei vain kehuja, että hänestä on piristävää, jos joku edes joskus löytää kehitettävää ja puutteita.
Leenalle:
Niin, varmasti kyseessä on lähinnä temperamenttierot. Toinen tyytyy olemaan mukana lukemalla ja toinen lähtee mukaan keskustelemaan. Tämä näkyy myös kokouksissa. Toiset seuraavat ja toiset pitävät puheenvuoroja. Koulussa yritin pitää sellaisten oppilaiden puolta, jotka olivat aktiivisia hiljaa.
Marjatta, nuo vastalauseet kertovat paljon niiden esittäjistä. Nimenomaan mielestäni niiden esittäjistä. Tämä uusi 5-vuotias kriittinen minäni ei suostu nielemään mitä tahansa ja kun luen blogikirjoituksia (omani mukaan lukien) eivät ne todellakaan usein ole ammattikriitikon kirjoitusten tasolla. Sinänsä tietenkin vertailu on aivan turhaa, mutta kyllä minua ihmetyttää se, jos kovin jyrkästi pidetään kiinni omien blogikirjoitusten erinomaisuudesta. Ja kuten sanoit, kirjoittamisen tyyli on eri lehdessä ja blogissa, mutta jos joku nyt kovasti haluaa itseään korottaa ja pitää suurena kirjoittajana, niin muutun kyllä kylmäksi.
PoistaItse haluan kokeilla blogissa kaikenlaista, etsiä omia kirjoittamistapoja ja kuristaa maneereitani, jotka saavat minut aina tuskastumaan. Em. tarkoitukseen blogi on mitä parhain alusta.
Ammattikirjoittajat ovat välillä liian hyviä. Esim. Antti Majander ja Mervi Kantokorpi saavat usein hyvin arvioimansa teoksen kuulostamaan lumoavalta. Sitten saatan pettyä, että ei se nyt niin kummallinen ollutkaan. Mielenkiintoista ja opettavaista lukea silti.
VastaaPoistaBlogeissa on kivaa se kun ajan kuluessa löytää niitä, joiden maku käy yksiin ja jotka sitten osoittautuvat itselle 'luotettaviksi' vinkin antajiksi. Itselleni esim. Suketus/Eniten minua kiinnostaa tie ja Marile/1001 kirjaa ja yksi pieni elämä. Toisia taas luen kirjoittajan erikoisen hienon tyylin takia, kuten sinua Omppu. Toisia taas vilkkaan keskustelun, monien teemojen takia, kuten sinua Marjatta. Mutta onhan teiltäkin kirjavinkkejä tullut. Kaiken kaikkiaan tämä on oikein kiva kukkaniitty, tämä kirjablogien maailma.
Voi Leena kiitos kauniista sanoistasi. Olen niistä kovin otettu. Huomaan samalla, että minulla ei taida oikein olla sellaista luottobloggaajaa, jolla olisi samanlainen maku. Sen sijaan on useita bloggaajia (tähän ketjuun kommentoineet mm.) joiden osalta tiedän, että jos he kokevat jonkun teoksen hyväksi, se on sitä laadullisesti, mutta henk.koht. mieltymys taas on tietysti toinen juttu. Olen taipuvainen kommentoimaan blogeja, joista tulee vastakommentteja. En kovin pitkään jaksa ihan tyhjyyteen huudella, minusta kun tämä sosiaalinen osasto on bloggaamisen leivospuolta.
VastaaPoistaJa minäkin kiitän! Tiedän Leena, että sinä et lue tyhjänpäiväisiä kirjoja tai et ainakaan kirjoita niistä. Olen lukenut monta sinun esittelemääsi kirjaa. Sinulla on myös kivaa, vähän vinoa huumoria. ;)
PoistaOmppu, sinun blogissasi olen käynyt vasta nyt vähän tiheämmin ja huomannut, että se on laatukukka blogien kukkaniityllä.
Hieno metafora, Leena!
Voi kiitos Marjatta. Kiitos paljon. Minä kirjauduin sinun blogisi lukijaksi vasta ihan äskettäin, kun huomasin, etten yllätyksekseni olekaan lukijasi. Nyt pystyn vähän paremmin seuraamaan.
PoistaLeena, sinulla on ollut monia kiinnostavia bloggauksia ja useista sellaisista kirjoistakin, joista olen kiinnostunut. Toisaalta muistan lukeneeni myös jotain tekstejäsi, jotka käsittelivät teoksia, joita en tuntenut tai ainakaan ollut lukenut ja ne herättivät kiinnostukseni. Se paha puoli vaan on, jos ja kun en heti laita muistiin, niin sitten en enää myöhemmin muista.