Äiti teki haarahypyn todisteeksi huippukunnostaan
George Saundersin novelleissa liikutaan tunnistettavissa maisemissa, amerikkalaisessa kuvastossa, mutta marginaalissa. Ei Hollywoodin glamourissa, ei New Yorkin urbaanissa sykkeessä, mutta ehkä Texasin punaniskaseuduilla, ja syrjäseutujen lähiöissä. Tarinat etenevät ennen kaikkea mehevän dialogin kautta. Hämmästyttävintä on se kuinka kotonaan kirjailija on moniäänisessä tyyppivalikoimassaan, kuin olisi aina elänyt juuri tämän ympäristön, yhteiskuntaluokan, ikäluokan kielessä, ja kuitenkin ne ovat tyystin erilaisia. Taitavaa, jopa poikkeuksellista ainakin näin hyvin onnistuneena. Pienen pojan leikeistä ahdistuneen ja ahdistetun teini-ikäisen maailmaan. Tulevaisuuden dystooppisista valvontakeskuksista sosiaalisen nousun tehneen perheenemännän koiranpennun ostoreissuun. Kotiin palaavan sotaveteraanin nyrjähtäneestä kaleidoskoopista firman osastopäällikön kätkettyjä uhkauksia sisältävään paimenkirjeeseen.
Kun katselin Heatherin kärsimyksiä, minut täytti suunnaton turvattomuuden tunne, turvattomuus jota oli vaikea erottaa suuresta eksistentiaalisesta pahoinvoinnista; toisin sanoen miksi niin kauniit ja rakastettavat ihmisastiat joutuvat kokemaan niin suurta tuskaa? Heather näytti isolta kimpulta kipureseptoreja.
Kiusatut tyypit, pienet ja isommat, aina jossain talutusnuorassa, käyvät vain pään sisällä sankarillista taistoa vastustajiensa kanssa. Semplica-päiväkirjoissa perheenisä kirjoittaa päiväkirjaa tulevaisuuden lukijoille. Taustalla hahmottuu räikeästi eliittiin ja orjiin jakautunut yhteiskunta. Kertomuksia värittää enemmän tai vähemmän musta huumori. Nauru juuttuu kurkkuun sillä se maailma, jonka absurdius naurattaa, on lähellä ja läsnä ja sittenkin pohjimmiltaan karmea, julma.
Kunniakierroksessa teinipoika Kyle - sadistisen pilkunviilaaja-isän aikatauluttama ja ohjelmoima poika - näkee naapurin enkelitytön sieppauksen. Päivänvalo lankeaa siistille nurmikolle, mutta taustalla on häiriö. On räpyteltävä että näkee auringossa sen mitä ei haluaisi oikeastaan nähdä. Teini-ikäisten - sekä mallioppilaan että kodissa henkiseen haarniskaan puristetun pojan - ajatukset kolahtavat lukijan päähän, suuruudenhullut ja nöyrät samanaikaisesti. Tunnelmassa on samaa kuin elokuvassa American Beauty. Onko sekä koulussa että kodissa nujerretulla tyypillä mitään syytä puuttua näkemäänsä väkivallan uhkaan? Olisiko hänellä hyväkin syy olla näkemättä?
Novellissa Pentu normiperhe autoilee hakemaan koiranpentua lapsille. Äiti kelailee hirviömäistä lapsuuskotiaan ja onnittelee itseään hyvinvoivasta perheestään. Perillä on pihalle ketjuun sidottu vammainen poika, koirankakkainen matto, lihava äiti ja pieni pentu. Myyjän ja ostajan ajatukset kiertävät eri sfääreissä. Tie vie maissipellon ohi.
Pako hämähäkin sydämestä: luinko scifiä? Ainakin dystopiaa. Vangit toimivat koekaniineina laitoksessa, jossa Hämähäkin sydämessä sekoitellaan tunnekeskuksiin vaikuttavia aineita. Ihmisastioita tieteen palveluksessa. Käytettyjä kemikaaleja on koodinimi ED736, IhanaMaailma tai SynkMustaa. Kaikki tunteet kemiallisesti hoidettavissa valvontakeskuksen toimesta. Ihan kuin oltaisiin jo aika lähellä. Jos et halua osallistua, vain pako Hämähäkin sydämestä on ainoa tapa. Mutta miten?
Täällä näkee karskejakin tyyppejä. Huomasin, että Roganin niskaan oli tatuoitu rotta, rotta johon oli isketty puukko niin että se itki. Mutta silmät kyynelissäkin se puukotti pienempää rottaa, joka näytti lähinnä hölmistyneeltä.
Al Roosten on pikkukaupungin pikkukauppias ja hänelle nimetty novelli kertoo hyvin amerikkalaisesta ilmiöstä, hyväntekeväisyystapahtumasta. Tässäkin kuljetaan Alin alemmuuden tuntoisissa mietteissä ja toisaalta sankarillisissa haaveissa. Alemmuudentunto johtaa sen mukaisiin tekoihin, joista saa taas lisää hävettävää...
---ja kerran hän oli ollut jo melkein varma, että nyt ainakin ottaa vähän eteen kun naama oli painunut tiukasti Tom Reedin kivikoviin kookoksentuoksuisiin vatsalihaksiin,mutta miettiessään harjoitusten jälkeen päänsä puhki hän tajusi, että hänellä otti vähän eteen silloinkin, kun kissa istui jalkoväliin paistattamaan päivää,mikä todisti ettei hän tuntenut mitään seksuaalista Tom Reediä kohtaan, koska hän ei tuntenut vuorenvarmasti mitään seksuaalista kissaa kohtaan---
Mahtava kirjoittaja tämä George Saunders. Tunnelmassa ja tekstissä on ripaus David Foster Wallacea, mutta mustassa satiirissa masennuksen maku on vähäisempi, katse armollisempi. Absurdi hulluus kukkii, mutta lämmin empatiakin löytää kohteensa maailmassa, jossa köyhyys kasaantuu, koti on sekaisin, kaaos vallitsee ja luottokortti on perheenjäsen. Mitään valmiiksi pureskeltua ei tarjota, sitäkin enemmän yllätyksiä, hiljalleen ja osittain aukeavia arvoituksia, karuja moraliteetteja - kaikki loistavalla tyylillä ja dialogilla esitettyinä.
Viimeisessä, niminovellissa, on ensimmäisen kaltainen asetelma. On kyse auttamisen pelastavasta vaikutuksesta kenelle hyvänsä, syöpäsairaallekin.
Suomennos on huippuhyvä. Markku Päkkilä osaa. Kiitos ja kumarrus.
Vinkki napattu Suketukselta.
George Saunders: joulukuun kymmenes
Tenth of December. Suomentanut Markku Päkkilä
Graafinen suunnittelu Ilkka Kärkkäinen
Siltala 2015, 230 s
Tämä on lukuvuoteni huippuja, monella tapaa aivan mahtava novellikokoelma, joka antaa paljon ja olisi varmasti edukseen useammallakin lukukerralla. Hieno uusi tuttavuus tämä Saunders!
VastaaPoistaHyvä että muistutit, sinultahan minä tämän bongasinkin! Lisäsin sen tuohon. Todella hieno kirjoittaja eli kiitos sinulle tästä tuttavuudesta. Kestäisi kyllä hyvin lukea uudelleen. Tätä ilotulitusta luki välillä ihan ällistyneenä, siitä taitavuudesta.
VastaaPoistaSaunders on minullekin yksi tämän vuoden mielenkiintoisimmista tuttavuuksista. Jostakin muistaisin lukeneeni, että tämä nimenomainen kokoelma ei edes olisi hänen parhaansa, tosin tämä on ainut suomennettu.
VastaaPoistaPidin erityisesti siitä, että Saundersin seurassa ei etukäteen tiedä, miten matka jatkuu. Erinomaisen kiinnostava tarkastelukulma asioihin hänellä on. Pidin paljon.
Totta, Saunders on kaikkea muuta kuin pitkäveteinen, monenlaiset tunteet velloivat päässä tätä lukiessa. Omppu, jos et ole vielä lukenut David Foster Wallacea, niin voisit nauttia myös hänen tekstistään. Wallace tuli heti mieleen Saundersista. - Voit varmaan lukea Saundersin puuttuvat suomennokset alkukielellä, mutta minä toivon että Markku Päkkilä parhaillaan pakertaa niiden parissa :-)
VastaaPoistaDFW on mun loputtoman pitkällä listalla. Millonkohan sitä? 6 varausta odottaa kirjastossa. kääk!
VastaaPoistaAi jaa, yllättävää että on kuitenkin noin haluttu, kun ei mun mielestäni ole vähään aikaan ollut framilla. Mutta maine kantaa tietenkin...
VastaaPoistaHuomaan muutaman päivän viiveellä että ymmärsin väärin kommenttisi. Ymmärsin ensin että olet kuudentena DFW:n varauksissa. Vähän hidas sytytys :-)
VastaaPoistaOlet noita turbolukijoita, joita kirjablogeissa näyttää iso osa olevan. Äimistyttää tämmöistä hitaampaa.