Paulo Lins: Jumalan kaupunki

Mun Rio on suurenmoinen
ja hurmaa tulvillaan...

Paulo Lins on elävä esimerkki siitä, että Rio de Janeiron läntisessä favelassa kasvaneella nuorella, ainakin yhdellä heistä, on ollut toinen polku kuin hänen Jumalan kaupunki-romaaninsa henkilöillä. Jumalan kaupunki on Rion läntinen kaupunginosa, favela, joka perustettiin vuoden 1966 suurtulvan jälkeen kodittomiksi jääneille. Sinne siirrettiin köyhiä muualtakin Riosta, alueilta jotka haluttiin keskiluokan käyttöön.

Favela-sana on peräisin tyräkkeihin kuuluvasta kasvista, joka peittää vuoria mm Rion ympäristössä. Samoille alueille syntyi laittomasti yhä uusia asuinalueita ja turvapaikkoja kodittomille ja köyhille. Yksi noista alueista nimettiin favelan mukaan ja nimi muuttui vähitellen paikalliseksi yleisnimeksi. Favelat ovat köyhyyden, rikollisuuden, huumekaupan, väkivallan ja rasismin leimaamia alueita. Rion kauneus levittäytyy kukkuloilta, mutta kujilla väistellään luoteja, kodeissa vedetään kokaa, viskiä ja pilveä. Eikä poliisi taatusti tarjoa turvaa, katujen äkkinäiset tilanteet vaihtuvat järjestelmälliseen mielivaltaan; huonosti palkatut poliisit haluavat osansa huumerahoista ja vangeilta palveluksia, mieltymyksiensä mukaan. Hierarkiassa mustien gangstereiden yläpuolella elelevät huolettomat valkoiset Pojat, joiden joukosta jokunen lipeää mukaan veriseen peliin, siinä missä mustien joukosta yksittäinen tyyppi pääsee irti köyhille mustille osoitetulta tieltä.

Paulo Lins on elänyt nuoruutensa Jumalan kaupungissa. Siksi Jumalan kaupungin henkilöt, nuoret gangsterit Hornanhenki, Vemmelsääri, Sähikäinen, Hunskeli, Nikkari, Varpunen, Pikku Zé, Komee Zé ovat verta ja lihaa, heidän dialoginsa niin autenttisia. Tarja Härkösen suomennos, favelan kieltä lähinnä kai pääkaupunkiseudun/Helsingin nykyslangia mukaillen, on kerta kaikkiaan mahtava suoritus. Varsinkin sen jälkeen kun luin Svenska Dagbladetin arvostelun ruotsinnoksesta, jossa kriitikko epäili lukijoiden naureskelevan väärissä kohdissa ja suositteli, että kääntäjä olisi tutkinut esim Rinkeby-ruotsia.

Batmanin baarin edustalla hän näki Appelsiinin harppovan Keskusaukiota kohti.
- Kuis hurisee? Sano mistä saisi kunnon tienestit?
- Hei kuule, on vähän kiire. Tässä ehdi nyt pälättää, vastasi toinen hiljentämättä vauhtiaan. 
Hunskeli ei vastannut, ajatteli vain että tappaisi moisen nuijan jonain maanantaina. 

Romaani on jaoteltu kolmeen osaan, jotka seuraavat lähemmin yhden henkilön kohtaloa, Hornanhengen tarina, Varpusen tarina ja Pikun tarina. Tarinat kertovat, että nuorilla, lapsilla on haaveensa jättipotista, elämästä muualla, turvassa vaimon ja lasten kanssa, kalastajana rannalla, vuoristossa, mutta favelan kadut viettävät alaspäin, imevät mukaan, pakottavat ottamaan aseet käyttöön, opettavat tappamaan, diilaamaan huumeita, valitsemaan jengin. Jättämään koulun. Kahdeksanvuotiaat nappulat, shakkinappulat katsovat isoja gangstereita, kaksikymppisiä ihaillen, juoksevat huumekuriireina pomojen asioilla, osallistuvat ryöstöihin ja tappoihin. Kosto ja väkivalta ottaa lisäkierteitä jokaisesta ruumiista. Taustalla soi samba, käydään sambakoulujen kilpailuissa, joissa favelassa syntynytkin voi menestyä. Gangsterille on tärkeää näyttää hyvältä ja saada kaunis tyttöystävä. Jos ei hyvällä, niin sitten väkisin. Mustasukkaisuus korventaa häviäjää. Välillä nuoret ottavat henkeä pakomatkalla guavapuiden alla, yöllä moskiittojen armoilla, tuijottavat kaunista maata ja ihmettelevät, miksi eivät saa tätä kaikkea pysäytettyä, miksi on oltava mukana tappamassa.

Kaikesta tästä kaaoksesta ja väkivallasta Lins onnistuu tekemään brutaalin, silti säkenöivän kertomuksen haaveista, rakkauden ja ystävyyden kaipuusta, köyhyyden ja rikollisuuden lujasta liitosta. Teksti kulkee paikoitellen dokumentin omaisena kuvauksena paikallisista oloista, naisista ja äideistä kodeissa, lapsen viimeisistä ajatuksista kun hän katsoo kiväärin suuhun, kukosta joka pääsee pakoon juhlaväen padasta. Puuttuvaa koulutusta paikkaa taikausko ja oma pombagira. Ja taas palataan nuorukaisten dialogin tykitykseen. Taitavasti Lins erottelee ja taustoittaa henkilöitään, joita pujahtelee joka kujalta lisää; he eivät favelassakaan ole samasta puusta. Eräs kahden kaverin suunnittelema ryöstö ei missään vaiheessa toteudu, koska bussikuski on mukava, kassalla on mukava tyttö, ryöstettävä autoilija on mukava.

Jengien sota kuitenkin kiihtyy Jumalan kaupungissa. 'Kylmää se, suolaa se'. Kohtalot ovat enimmäkseen surullisia heillekin, jotka pyristelivät jäädäkseen väkivallan ulkopuolelle. Mafiameininki jyllää valinnoissa, joihin kaikki lopulta pakotetaan. Hyljeksitty homomies Ana Flamengo, saattaa olla niitä harvoja onnellisia. Vakavarainen perheenisä ei enää jaksa teeskennellä vaimonsa vierellä. Sähikäisen ja hänen nuorten gangsterikavereidensa elämä syttyy, paukkuu, sammuu ilotulitteena Rion yössä.

Paulo Lins on haastattelujen mukaan kirjoittanut tätä menestysromaaniaan kymmenen vuotta osallistuen samanaikaisesti tutkijana köyhien rikollisuutta ja oikeutta tutkiviin projekteihin.

Yö teki itsestään kukkulan kuninkaan. Katuvalojen syttyessä perhoset kerääntyivät joka toisen lyhtypylvään ympärille. Laella lapsijengi kysyi Bahian Paulolta gangstereiden liikkeistä. He halusivat juhlia onnistuneita tuoreita rikoksiaan mestareidensa kanssa. Tuona päivänä vanhukset, raskaana olevat naiset ja humalaiset olivat saaneet tuntea heikkoutensa noiden ahneiden lapsenkäsien edessä. Lapset olivat myös kerjänneet ja kiillottaneet kenkiä São Franciscon aukiolla. 

Paulo Lins: Jumalan kaupunki
Cidade de Deus, 1997, suomentanut Tarja Härkönen
Aviador, 2016, 491 s