maanantai 10. huhtikuuta 2017

Matkalla Kiinassa

Kiinassa on 1.2 miljardia asukasta. Miljardi on tuhat miljoonaa. Pekingissä asuu noin 23 miljoonaa ihmistä. Joka vuosi syntyy noin 20 miljoonaa kiinalaista. Näin siitä huolimatta, että maassa noudatettiin vuosia yhden lapsen politiikkaa, jonka seurauksena vanhempien suosimalla sukupuolella on nyt ongelmia parin löytämisessä.

Monessa maassa on Turku, samanlainen vanha pääkaupunki tai muuten tärkeä kaupunki, jonka uusi pääkaupunki on syrjäyttänyt. Ranskassa on Lyon, Espanjassa Cadiz, Italiassa Firenze ja Kiinassa on Xi'an. Vaikka Cadiz pääsee aika lähelle, Kiinan vanhojen kaupunkien iät päihittävät Euroopan kaupungit, puhumattakaan Suomen Turusta. Xi'an on yli 3000 vuotta vanha.

Saavuimme yölennon jälkeen sopivasti aamujumpalle. Taiji-ryhmät liikkuivat virkeinä puistossa kun meidän toista vuorokautta valveilla aloittava ryhmämme hoiperteli paikalle.



 

 

Xi'anin muslimikaupunginosassa vietettiin kolmipäiväisen vapaan aattoiltaa. Tulossa oli kevätfestarit, hautojen siivous ja sukulaisvierailut. Kiinassa, varsinkaan maaseudulla ei ole hautausmaita, vaan pitkin peltoja on siellä täällä kumpuja, jotka muuten ovat vain mättäitä, mutta koristellaan kerran vuodessa. Sweeping tombs. Samanaikaisesti vietetään kevään alkamisen juhlaa. Maisema oli muutenkin kuin Suomessa kuukautta myöhemmin, toukokuun alussa. Vieno viherrys koristi lehtipuita, kirsikka-, persikka- ja aprikoosipuut sekä magnolia kukkivat.



Tässä osassa Kiinaa ei näy paljon turisteja, ainakaan tähän vuodenaikaan, uteliaat katseet seurasivat porukkaamme. Huomio oli ystävällistä ja välillä hupaisaa. Nuoriparikin saattoi haluta kuvaan isonenän valkonaaman kanssa. Terrakottasotilaiden luona ryhmämme keräsi aina vain lisää kuvaajia, ja lopulta rintamat kuvasivat toisiaan, ja kaikki hohottivat yleisessä riemastuksen tilassa.

Paikallisten talonpoikien 1974 vahingossa löytämät tuhannet luonnollisen - ja itse asiassa isohkot - kokoiset haudanvartijat ovat nimittäin Xi'anin turistien pääkohde. Jumitimme paikalle noin parin kolmen tunnin liikenneruuhkan kautta. Välissä poikettiin vessakäynneillä, kyykkyvessassa. Ne olivat meidän porukkamme naisten yleinen kauhistuksen aihe, mutta minusta ne toimivat oikein hyvin, olivat enimmäkseen siistejä ja hajuttomia ja antoivat kaivattua jumppaa kaiken bussissa ja junissa istumisen keskellä.

Terrakottasotilaat vartioivat Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shihuangdin hautaa. Niitä on kaivettu esiin tuhansia, hevosiakin on joukossa ja jokaisella sotilaalla on oma yksilöllinen naamansa.

 Terrakottasotilaiden ympärille oli rakennettu massiivinen turistirysä. Sen se tietenkin ansaitsee, mutta itse kaivaukset, ja esiin tuodut sotilaat olivat sittenkin odotuksia pienempi kokonaisuus. Kaikkine oheisrakennuksineen, ravintoloineen, kauppoineen alue oli Pompeijin kokoinen, mutta itse kohde murto-osa siitä. Mutta kiinalaisia riitti, muutama ulkomaan turistikin meidän lisäksemme. Itse asiassa ruuhkiin tottuneita kiinalaisia, mummoja, pariskuntia, opiskelijoita ja perheitä vauvoineen vyöryi semmoisia määriä pitkin yhden museorakennuksen käytäviä, että paniikin lieskat alkoivat nuolla sisintäni ja peräännyin kapeasta käytävästä näkemättä jotain pronssivaunuja. Ei ole sen väärti että liiskaantuisin sinne jälkiä jättämättä, ajattelin kun sain vihdoin happea ulkoilmassa.

Seuraavana päivänä satoi. Kiinalaiset huristelivat sankoin joukoin sähkömopoilla ja niihin oli viritetty näppäriä sateensuojia.

Kuten monia vanhoja kaupunkeja, Xi'aninkin vanhinta osaa kiertävät muurit torneineen.















Pakkauduimme luotijunaan, joka kiidätti meidät 1300-luvun maisemiin, Pingyaon vanhaan kaupunkiin. Kaupunki on säilynyt vuosisatojen ajan muuttumattomana ja on Unescon maailmanperintökohteita.

Vanha kaupunkiparka oli armottoman turistiryysiksen kourissa. Kauppakujat pullistelivat kauppiaita ja juhlijoita. Vasta seuraavana päivänä, kiinalaisten viimeisenä vapaapäivänä, talot alkoivat erottua väkijoukosta. Vanhakaupunki on muurien sisäpuolella.






Hotellimme oli vanhan ylimysperheen entinen koti, ns courtyard- tai mansion-tyyppinen hotelli.




















Koiria näkyi vähänlaisesti. Syöty, tiesivät kanssamatkustajat. Kiinalaiset syövät kaikki nelijalkaiset paitsi pöydän, kuuluu yksi vitsi.



Kiinan hyvinvoiva keskiluokka asuu nyt kasvavissa kaupungeissa, mutta maaseudulla on köyhää. Kävimme Liangcunin maalaiskylässä, jossa talot ovat jääneet oman onnensa nojaan kulttuurivallankumouksen jälkeen. Omistajat häädettiin taloistaan eivätkä uudet asukkaat pystyneet rakennuksiaan kunnostamaan. Nuoret ovat lähteneet, mutta mummot asustelevat rapistuvissa taloissa.


Jo Xi'anissa se tuntui, ja edelleen Pingyaossa, pistävä katku, saastesumu kaikkialla. Olin ajatellut, että saastesumu olisi vain suurimman kaupungin, Pekingin ongelma, ja varsinkin huonolla säällä. Mutta ei. Koko tämä Kiinan kivihiiliteollisuuden ydinalue, valtava alue on harmaan maton alla, aurinkoisellakin säällä taivaan sini häipyy usvan taakse. Huonointa ilma oli seuraavassa kohteessamme, hiili- ja terästeollisuuden keskuksessa, miljoonakaupunki Taiyuanissa, jossa pysähdyimme kauniilla Jincin temppelialueella.












Last but not least:Peking kantoninkiinaksi, Beijing mandariinikiinaksi. 
Aamu alkoi keisari Yunglen Taivaan temppelin alueella. Kiinalaiset eläkeläiset viettivät siellä aikaa korttia läiskien, naiset myös käsitöissä. Jotkut venyttelivät jalkojaan siihen malliin, että notkeusliikkeet oli aloitettu noin kuusikymmentä vuotta sitten ja edelleen jatkettiin. 


















Matkalla Pekingistä kohti Kiinan muuria Mutianyuhun ulosmenoliikenteessä madellaan taas tunteja. Kaupungin kolmekymmenkerroksiset toimistorakennukset jököttävät paksussa usvassa.




Kiinan muurille vievissä köysiratahisseissä on jo enemmän ulkomaisia turisteja kuin kiinalaisia, se on selvästi ykköskohde näillä seuduilla. Onneksi paras sää sattui tähän päivään ja nyt ollaan jo niin korkeallakin, että saastesumu jäi alas. Puut kukkivat ja tuoksuvat, on lämmintä ja mahtavia näkymiä reunustavat uljaat vuoret.




















Viimeinen päivä Pekingissä on varattu (ei niin) Taivaallisen rauhan aukiolle ja keisarien Kielletylle kaupungille. Matkalla opas valistaa, että Tian'anmenin aukiolla on syytä välttää puhumasta vuoden 1989 verilöylystä, ei pidä käyttää sanoja protesti, demonstraatio eikä myöskään kommunistipuolueen vastustajan, Kuomintangin nimeä pidä mainita, koska aukiolla on tiukka järjestys ja valvojat kulkevat kaikkialla. Ei olisi tullut mieleen koko Kuomintang, mutta nyt alan pelätä itsekontrollin pettämistä. Mitä jos alan yht'äkkiä huutaa pidäkkeettömästi että kuomintang, kuomintang!... Vähän sama ilmiö kun lastentarhassa, jossa kiellettiin laittamasta kieltä pakkasella rauta-aitaan. Kyllähän sitä piti kokeilla.


Kielletty kaupunki, Ming-dynastian keisari Yonglen 1400-luvulla aloittama alue on täynnä palatseja ja aukioita, ihmismassoja, lohikäärmeitä ja muita koristeveistoksia, ihania kiinalaislapsia ja muodikkaita nuoria naisia. Aikanaan alue oli vain keisarin ja hänen hallintonsa käytössä, siitä nimi.














Maallisen tyyneyden portti vie keisarilliseen puutarhaan, jossa keisari lepäili jalkavaimoineen.



Peking on täynnä mielenkiintoisia eri ilmeisiä kortteleita, kauniita bulevardeja ja olisi ilman saastesumuaan turistille ihan mukavakin kohde. Kävimme vielä polkupyöräriksojen kyydissä Houhai-nimisessä vanhassa kaupunginosassa, jossa on vielä jäljellä järven ympärille levittäytyvien vanhojen rakennusten kortteleita. Niitä on paljon purettu ja siksi turistien lisäksi paikallisetkin käyvät siellä mielellään kuvauttamassa itseään hääkuviinsa tms.











 Ötököitä tarjolla pekingiläisellä kauppakujalla. Muuten kiinalainen ruoka Kiinassa oli kyllä oman kokemukseni mukaan maukkaampaa kuin meillä. Ateriat tuotiin aina tarjolle pyöreisiin lasipöytiin, jossa keskellä pienempi pyörivä levy. Sille aseteltiin erilaisia kasvis-, kana-, liharuokia, joista sitten noukittiin omille teevadin kokoisille lautasille puikoilla tai haarukoilla pikkuannoksia, paljon.

Ja lopuksi nautittiin Pekingin ankkaa




Moderni kauppakatu Pekingin keskustassa
.

Kiina oli kovasti tapetilla uutisissa kun Kiinan presidentti Xi Jinping poikkesi samalla viikolla Suomessa matkallaan Trumpin luo.Pitkiä juna- ja bussimatkoja sisältänyt kiertomatka päättyi sitten kahdeksan tunnin lentoon, joten istumalihakset joutuivat kyllä koetukselle.  Nyt sitten heräillään kiinalaisen kukonlaulun aikaan... 

4 kommenttia:

  1. Onpahan aikamoinen raportti Kiinan matkalta! Kiitos!

    Teidän on pitänyt liikkua aika pitkät matkat siellä Kiinassakin. Miten pitkään se reissu kesti? Kävikö matkustaminen Kiinassa rasittavaksi? Millaista oli matkustaa luotijunassa? Olivatko kiinalaiset äänekkäitä? Ainakin Helsingissä turistina olevat kiinalaiset puhelevat aika estottomasti. Maistuiko se savusumu joltain?

    VastaaPoista
  2. Juu, tein raportin sekä teille muille että itselleni. Mukavaa koota samantien kuvat ja muistot. Kätevä tämä blogi siihenkin.
    Matka kesti vain 8 päivää joten oli paljon juna- ja bussimatkaa. Esim Taiyuan-Peking 600 km luotijunalla. Luotijuna oli äänetön ja pehmeä, kulki pilarien päälle rakennetuilla omilla kiskoilla.
    Kiinalaiset tekivät mukavan vaikutelman, varsinkin Juhaksi nimetty Pekingin paikallisopas oli hauska, ymmärsi suomeakin enemmän kuin antoi ymmärtää ;)
    Savusumu tuntui kuivana kurkussa ja tunkkaisena hajuna. Säälitti kaikki ihmiset jotka eivät saa hengittää raikasta ilmaa. On se niin elintärkeää, kuten vesikin. Mutta Kiinassa on kova draivi päällä, aurinko - ja tuulivoima etc lisääntymässä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Leena! Aivan huikea matkakertomus upeine kuvineen.

    Käyttivätkö kiinalaiset hengitysssuojia, japanilaislla turisteilla näkee niitä puhtaassa Suomessakin. Vai suojautuvatko he bakteereilta? Jossain lehdessä oli kuvia designsuojista, oli söpöjä pinkkejä, punk-mallisia piikkeineen ja jossain kuva kädestä suun edessä.
    Kauheaa, että niin perusasia kuin ilma käy ylellisyysasiaksi. Jossain megakaupungeissa myydään pahimpiin saasteaikoihin ja helteellä happi-imaisuja kadun kulmissa.

    Suloisia lapsia, ja nuoret kivasti pukeutuneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengityssuojia näkyi Kiinassakin, mutta ilmeisest vähän vähemmän kuin Japanissa, luulisin. En ole Japanissa käynyt, mutta uutiskuvien perusteella se on siellä vielä yleisempää. Raikkaan ilman tärkeydestä sai kyllä hyvän muistutuksen. Kai tuolla oli pahimmillaan kuin Lontoossa silloin kun puhuttiin Lontoon smogista.

      Poista