keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Per Pettersson: Hevosvarkaat



Norjalaisen kirjailijan Per Petterssonin uusimman romaanin suomennos Miehet minun tilanteessani arvioitiin sunnuntain lehdessä. En ollut häneen vielä tutustunut ja aloitin varmimman kautta: palkittu Hevosvarkaat on suomennettu kymmenisen vuotta sitten. Nyt se on luettu, oloni on tyhjä, kuten aina kun kirja on vienyt mukanaan. Unohdin omituiset flunssaoireet ja korvatulehduksen. Korvien suhina sekaantui norjalaisen metsän huminaan. Iloitsin joka hetkestä, en olisi jaksanut muuta tehdä ja nyt sain lukea koko romaanin lähes yhtä pötköä.

Seitsemääkymppiä lähestyvä Trond Sander on asettunut  asumaan Norjan ja Ruotsin rajaseudulle metsämökkiin koiransa Lyyran kanssa. Hän on valinnut yksinäisyyden luonnonkauniissa erämaassa ja pikkukylään muuton omista syistään.

Oli juuri tullut pimeää, moottori oli sammunut mutta valot paloivat, ja kun nostin päätäni ratista, näin ilveksen kävelevän valokeilassa tien yli vain viidentoista metrin päässä auton edessä. En ollut koskaan ennen nähnyt ilvestä, mutta tiesin kyllä mitä näin. Ilta oli täysin hiljainen ympärillämme, eikä ilves kääntynyt oikealle eikä vasemmalle. Se vain käveli. Pehmeästi, taloudellisesti, itseriittoisesti.

Hidas ja lähes meditoiva tapa, jolla kuvataan miehen arkisia toimia pimenevässä marraskuisessa maisemassa, onnistuu luomaan aavistelevan tunnelman. Kuin vastasatanut lumi peittäisi salaisuuden, joka odottaa paljastumistaan. Mutta sillä ei ole kiire eikä ole lukijallakaan. Sen verran nautinnollista on lukea Petterssonin lauseita, seurata ajan kulkua noin vuodesta 2000 sodanjälkeiseen Norjaan vuonna 1944, jolloin seudulla nähtiin vielä natsi-Saksan asemiehiä partioimassa ja kesään 1948, isän ja pojan yhteiseen.

Muistot paljastuvat pikkuhiljaa sumuverhosta, kun Trondin naapuri, tuttu vuosikymmenten takaa, palauttaa mieleen lapsuuden kokemukset. Teini-ikäinen Trond seikkailee kaverinsa Jonin kanssa jokirannan molemmin puolin, naapuritilan hevoset kiinnostavat, ratsastus ja metsästys. Taustalla Trondin isä elää salaperäistä elämäänsä kadoten pitkiksi ajoiksi perheensä arjesta. Isä toimii Saksan vastaisessa vastarintaliikkeessä ja toimittaa asiakirjoja rajan yli Ruotsiin. Hevosvarkaat -nimi liittyy sekä poikien leikkeihin että vastarintaliikkeen koodiin. Kotona isä on kaikkien ihailema ja arvostama, kätevä ja osaava mies, pojalle tahraton esikuva. Tähän maisemaan iskeytyy kaksi toisiaan seuraavaa säröä, jotka on taidokkaasti nuoren pojan silmin kuvattu. Trond havainnoi ympäristöä herkin aistein; aikuiset eivät asioitaan lapsille kerro. Päätelmät jäävät näiden itsensä tehtäviksi, sekä traagisen onnettomuuden kulku että aikuisten peitellyt suhteet.

Ihailen Hevosvarkaissa sen vaivihkaista tapaa avata menneisyyden painoa, sen polun valaisua, joka on saanut yksinäisen miehen muuttamaan metsämökkiinsä. Jännite kantaa alusta loppuun. Ihailen kauniita lauseita. Nautin mielikuvituksen lennosta: pieni ovi aukeaa menneisyyteen ja sieltä tursuavat kaikki Tuhannen ja yhden yön tarinat. Kuinka luontevasti voidaan istua lumen peittämässä maisemassa mökissä kuuntelemassa Larsia, jonka merimiesveli lähettää kortteja maailmalta. Port Saidissa - - - ilma lyö hänet melkein tainnoksiin: ylikypsien vihannesten ja vieraan lihan hajua, jollaista hän ei tiennyt tässä maailmassa olevan. Se tarina ei kuulu tähän kertomukseen, mutta kirjailija voi siihen heittäytyä koska osaa. Ei väkinäisesti vaan todella sulavasti siirrymme tuohon maailmaan. Taianomaista.

Lukemassani lehtiarviossa kerrottiin, että vanhempi kollega Pettersson olisi vaikuttanut Karl Ove Knausgårdin uraan. Kiva kuulla, koin nimittäin tyylin monissa kohdin saman oloisena (sama suomentaja myös). Semmoista konkreettista toimintaa, jota tarkka psykologinen katse syventää.

Hän tulee kuin tuleekin pöytään, ja näen että hän vilkaisee hädissään puhdasta, valkeaa paitaani. Minua ei haittaa mitä hänellä on yllään, sääntöni ovat vain minua itseäni varten, mutta ymmärrän että olipa hän aikonut sanoa mitä hyvänsä, en ole helpottanut hänen tilannettaan.

Miehen yksinolemisen halu saa selityksensä pojan ja isän dramaattisesta kesästä. Sillä on pitkä jälki aina seuraavaan sukupolveen. Tässä on mies, entinen kultahousuinen poika, joka ei enää kaipaa ihmisiä, luopumisen kokemukset, suuri pettymys isän suhteen ovat jättäneet haavansa. Hevoset ja Lyyra-koira, joka on säilyttänyt koiranpennun sisällään, saavat rakastavan kuvauksen - näihin luontokappaleisiin voi sentään luottaa. Romaanin loppu on tyylikäs. Äidin ja pojan yhteinen rahanhakumatka Karlstadiin on hilpeä ja optimistisen oloinen kuvaus paljon melankoliaa ja ahdistavia kokemuksia sisältäneeseen vanhenevan miehen muisteloon.

Minusta romaanin nimi ei ole ihan onnistunut enkä ymmärrä, kuinka niin kuvauksellisista eläimistä kuin hevosista on saatu niin mitäänsanomaton kansikuva. Katriina Huttusen suomennos on tässäkin täydellistä.

Per Pettersson: Hevosvarkaat
Ut og stjæle hester, 2003, suomentanut Katriina Huttunen
Otava, 2009, 214 s

4 kommenttia:

  1. Tämän taidan lukea. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli hieno lukukokemus. On muuten myös aika optimaalisen kokoinen romaani.

      Poista
  2. Tämä oli huima lukukokemus, viisi tähteä! Hienosti nimetty Kirottu ajan katoava virta oli myös luettava, mutta kaksi muuta suomennettua Pettersonia on harmikseni jäänyt minulta kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksimitähdet, kyllä! Ahaa, olen jo laittanut itselleni muistiin tuon mainitsemasi ja toisenkin, En suostu. Kieltämättä tuo Kirottu ajan katoava virta kalskahtaa aika komealta. Ilmeisesti aloitin sitten parhaasta, niinhän ne palkitut usein ovat.

      Poista