Koulun alkaminen merkitsi tutustumista Tallahasseen valkoisen nuorison tuoreimpiin herjoihin, jotka uusiutuivat joka vuosi siinä missä kampaukset ja helmanmittakin. Oli nöyryyttävää avata biologiankirjasta ruoansulatusjärjestelmää käsittelevä luku, kun sivulla luki Kuolema NEKRUILLE!
Kuusikymmentäluvun Yhdysvalloissa Martin Luther King pitää puheita rakkauden voimasta, rotusorron vastaisia mellakoita nähdään, mutta nuorille mustille loukkaukset ovat niin jokapäiväisiä, ettei niitä ole varaa jäädä märehtimään. Huomio on suunnattava oikeisiin asioihin. Valkoihoisten käyttämät oppikirjat kierrätettiin huomautuksilla koristeltuina mustille koululaisille.
Colson Whiteheadin romaani Nickelin pojat kertoo Elwood Curtisin ja hänen kaverinsa Turnerin tarinan. Se kuvaa sitä, kuinka mustalle pojalle autokyyti, puhumattakaan jokaisesta kohtaamisesta valkoihoisen asetta kantavan miehen kanssa on kohtalokas, vaikka mies olisi resuinen ja krapulassa. Jokainen sattumanvarainen tapahtuma voi suistaa isoäidin kasvattaman yksinäisen pojan kohtaamaan vuosikymmeniä toimineen yhteiskunnallisen rakennelman, jossa sadistiset miehet saavat toteuttaa mielihalujaan seurauksista välittämättä. Sellainen paikka on Nickelin kasvatuslaitos Floridassa. Sen pohjoislaidalla sijaitsee salainen hautausmaa Boot Hill ja lähempänä Valkoinen talo eli Jäätelötehdas. Jäätelötehtaassa sai erivärisiä mustelmia. Kasvatuslaitoksen tarkoituksena on kasvattaa nuorista lainrikkojista kunnollisia kansalaisia. Heitä sanottiin oppilaiksi erotuksena vankiloiden väkivaltarikollisista. Nickelissä väkivaltarikollisia oli ainoastaan vartijoina, Elwood täydensi tekstiä mielessään. ---luultavasti puolet koulun työntekijöistä sonnustautui viikonloppuisin Klaanin kaapuun.
Elwood on vanhempiensa hylkäämä, siivoojaisoäidin ruokkima poika, sitkeä ja opinhaluinen, jonka Martin Luther Kingin puheet pitävät optimistisena idealistina, Nickelin laitoksessakin. Siellä hän kohtaa Turnerin, kyynisen ja ovelan pärjääjän, joka oudon itsevarmana kellui ikiomassa rauhan kuplassaan. Heillä ei ole taustassaan paljon toisiltaan kadehdittavaa, mutta Turner - jolla on repaleinen kulkukissan korvalehti - päättelee että hänen alkoholistiäitinsä sentään välitti hänestä enemmän kuin äiti joka lähtee lopullisesti. Kumpaakaan ei äiti odottanut. Kasvatuslaitoksessakin toistetaan ulkopuolisen maailman hierarkiaa, mustat ja valkoiset pojat pidetään omissa taloissaan. Meksikolaista pompotellaan puolelta toiselle; väri on epäselvä.
Colson Whiteheadin kuvaus on väkevää. Se tekee näkyväksi rotusorron väkivaltaisen jäljen, joka jatkuu armottomana vuosikymmenestä toiseen, huolimatta virallisista lainmuutoksista, uusiutuvista skandaaleista, kuten Nickelin tapaisten laitosten vääryydet, salaiset hautausmaat, joita kaivetaan vuosikymmenten jälkeen; niistä löytyneistä luista analysoidaan kidutuksen jälkiä. Niin paljon tuhlattuja elämiä.
Niin monta menetettyä neroa - eivät tietenkään kaikki heistä, sillä esimerkiksi Chickie Pete ei ollut mikään ruudinkeksijä - mutta heiltä oli riistetty tavallisenkin elämän pienet ilot. Heistä oli tehty ontuvia raajarikkoja jo ennen kisan alkua, eikä heistä ollut elämään normaalia elämää.
Kahden eri tyyppisen päähenkilön kautta kirjailija valottaa Martin Luther Kingin rakkauden täyteistä käskyä ja vaikeutta uskoa sen tehoon, kun valkoiset verikoirat juoksevat kintereillä aseet ojossa. Romaanin loppupuolella kertomus tulee nykyaikaan ja New Yorkiin. Elwoodin ja Turnerin elämät ovat yhtä yllättävällä ja traagisella tavalla. Kertojalla ei ole ollut vaikeuksia löytää vastinetta todellisuudesta: Dozierin poikakoulu, josta oli kerrottu vuonna 2014 Tampa Bay Timesissa. Arkeologien hautapaikkatutkimukset ovat olleet ensiarvoisen tärkeää aineistoa.
Nickelin pojat on vaikuttava, koskettava - ja taas kerran, niin mahdottomalta kuin se aiheen perusteella kuulostaakin - paikoitellen myös hauska. Kertoohan se elämänhaluisista nuorista ihmisistä. Hieno suomennos myös. Mahtava romaani!
Päivitys 6.5.20: Nickelin pojat voitti romaanisarjan Pulitzer-palkinnon.
Colson Whitehead: Nickelin pojat
The Nickel Boys, 2019, suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2020, e-kirja
Kiitos tästä kirjavinkistä. En ole tämän ilmestymistä huomannutkaan. Ehdottomasti haluan lukea, Martin Luther Kingin osuus kiinnostava. Olin USA:ssa vaihto-oppilaana silloin, kun Martin Luther King murhattiin. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHuomasin tämän Hesarin kirja-arviosta, Jukka Petäjä kiitteli. Martin Luther King oli tämän toisen nuoren esikuvana, vaikka oli vaikea noissa olosuhteissa seurata ihannetta. Kiitos, hyvää viikonloppua!
PoistaSivumääräänsä suurempi teos! Whitheadin kirjailijanote puri lujasti ja sydämeenkäyvästi.
VastaaPoistaUudenoloinen tyyli ja kirjailijan tapa käsitellä henkilöidensä tuntemuksia, mielenliikkeitä ja karujakin kokemksia näppärällä tavalla "neutraalisti" puri. Whithead ikäänkuin toteaa ilman säälipisteiden keruuta lukijansa puolelta:
Sinä päätät... Jatkoa tuotannolle odotan mielenkiinnolla:)
Osuvasti kuvailet tyyliä. Kirjailijalta näyttää olevan yksi aiempi teos suomennettuna, Balladi John Henrystä ja toinen The Underground Railroad taitaa olla vielä tunnetumpi. Todella hieno kirjoittaja, nappasi mukaansa välittömästi.
PoistaTämä on yksi niistä jo kymmenestä kirjasta, joita kirjasto on kuljettanut minulle varaushyllylle lähipisteeseen. Pitää mennä hakemaan vetolaukun kanssa, kun ovet aukeavat sen verran kuitenkin malttaen, että malttamattomimmat olisivat jo ehtineet alta pois.
VastaaPoistaEi minulle mitään kiirettä ole. Päätin lahjoittaa itselleni lahjakaappiin ylimääräisenä unohtuneet kirjat. Joka jouluksi tulee hankituksi liikaa, sellaisia joita en paketoikaan kenellekään, ja nyt sinne on päässyt muodostumaan pieni "kirjasto". Rupesin juuri lukemaan Sofi Oksasen Koirapuistoa.
Tapasi kuvata kirjaa sekä sitaatit lupaavat minulle hyvää lukukokemusta sitten aikanaan, toivottavasti pian.
Sama täällä, varauksia on haettavana. Vähän säälittää kirjastojen tilanne, kun ovet aukeavat. Toivottavasti kuitenkin ovat siinä ensimmäisten höllennettyjen rajoitusten piirissä. Ei kirjastoissa kuitenkaan semmoisia ruuhkia yleensä ole, ja ihmiset osaavat jo pitää etäisyyttä.
PoistaNickelin pojat oli minulle ihan täydellinen kokemus, karu mutta viisas ja rohkea. Ei mikään lakoninen tyyli, mutta ei myöskään semmoinen loputtoman maalailevakaan, just hyvä. 222 sivua.
Meidänkin hyllyssä on edelleen lukemattomia. Valitettavasti aika moni näyttää olevan siellä syystä, ei vaan vedä edelleenkään tai sitten jotenkin vaikuttaa pölyttyneeltä. E-kirjastosta lähti minulta muutama lukematta, siellä laina-aika on vain 2 viikkoa. Toisaalta tabletilta lukeminen kuitenkin kyllästyttää enemmän kuin kirja. Taitaa myös väsyttää silmiä jonkin verran enemmän.
Rankka, mutta hieno lukukokemus. Valitettavan ajankohtainen aihe vielä 60 vuotta myöhemmin.
VastaaPoistaNiin totta, asiat muuttuvat ällistyttävän hitaasti. Tällä hetkellä otetaan ilmeisesti ihan takapakkia monessa ihmisoikeuksia sivuavassa kysymyksessä, esim rasismissa. Vaikuttava romaani.
PoistaKerta kaikkiaan upea romaani kaikessa raakuudessaankin. Whiteheadin kerronta onnistuu pysymään sellaisella tasolla, ettei lukija luuhistu kaiken kauheuden alle. Taiturimaista!
VastaaPoistaTodella! Ansaitsee ja palkitsee lukijansa. Tuollaisen lukukokemuksen jälkeen olo on ylevöitynyt. Ainoa ongelma on, mistä löytää mitään vastaavaa uutta luettavaa...
Poista