Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen. Ruotsin akatemian romahdus

Mies katsoi minua rauhallisesti, ja kun poistuin, häpeää tunsinkin minä ja toivoin, ettei kukaan olisi nähnyt meitä.

Katarina Frostenson on arvostettu ruotsalainen runoilija ja pitkäaikainen Ruotsin akatemian jäsen, hän oli aiemmin sen harvoja naisia miesten joukossa. Akatemian jäsenyys on elinikäinen ja siihen sisältyy asumis- ja muita loppuun asti juoksevia etuisuuksia, arvostuksen ja kulttuurielämän valta-aseman lisäksi. Akatemian jäseneksi kutsutaan, eikä jäsenyydestä erota (tämä muuttui uudistuksissa 2018), se on valtion hallinnosta riippumaton itsenäinen ja varakas instituutio, joka myöntää mm Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Snille och smak (nerous ja hyvä maku) on Kustaa III:n 1700-luvun lopussa perustaman seuran tunnuslause. Elinikäistä jäsenyyttä seuraavat myös elinikäiset vaikenemissopimukset ja salailu. Salailu kasvattaa maailmanlaajuista huomiota palkinnoille.

Vuoteen 2018 asti Katarina Frostensonin asema oli horjumaton, ja vaikuttaa että siinä hierarkiassa hän oli huipulla. Hän on leijonan lailla suojellut ja puolustanut puolisoaan, ranskalaissyntyistä Jean-Claude Arnaultia, jota edellisenä vuonna syytettiin 18 naisen voimin seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksista. Matilda Gustavsson on Dagens Nyheterin tutkiva toimittaja, joka teki perusteellisen tutkimuksen huhutuista väärinkäytöksistä ja julkaisi sen lopputuloksena lehdessä monisivuisen raportin. Siitä kehkeytyi Ruotsin oma #metoo Harvey Weinstein -skandaalin vanavedessä.

Kirja, alkuperäiseltä nimeltään Klubben - en undersökning on syventävä teos aiheesta. Sen perusteella näyttää, että ilman puolisoaan Jean-Claude Arnault ei olisi kyennyt jatkamaan toimintaansa niin kauan. Kirja on todella kiinnostava, jännittävä kuin paraskin trilleri, hyvin rakennettu ja kirjoitettu. Se ei ole mikään räväkkä paljastusteos, vaan syvällisesti ja monelta kantilta asioita pohdiskeleva. Tuo parisuhde sen keskiössä on kaikkein oudoin ja vaikeimmin käsitettävä yksityiskohta tässä keskiaikaisen oopperan tyyppisessä naamioleikissä. Keskiaikaisessa, koska on niin vaikea ymmärtää, että kulttuurin ja taiteen ylevissä kulisseissa yksi tyyppi on voinut vaientaa ja sokaista Ruotsin kulttuurielämän kerman ja jatkaa nuorten naisten ahdistelua ja raiskauksia vuosikymmenestä toiseen näihin päiviin. Siihen on tarvittu ja saatu tukea.

Muistan, että luin jutusta lehdessä ja ihmettelin, miksi tyypistä käytetään nimitystä kulturprofilen, nimeä ei paljastettu heti. Siinä oli omituista salailua, jotain ylen varovaista ja arkaa. Kytkentä - Arnault ei ollut akatemian jäsen, vaikka kutsuikin itseään sen yhdeksänneksitoista jäseneksi, perustellusti - koskemattomana pidettyyn Ruotsin akatemiaan ilmeisesti poltteli, ja se että vanhempia, jo eläessään pylvään päälle nostettuja miehiä vastassa, todisteita keräämässä ja julkistamassa oli nuori naistoimittaja.

Marseillessa syntynyt Jean-Claude Arnault tuli Tukholmaan vuonna 1968. Olen saattanut olla samanaikaisesti ravintola Prinsenissä, kun tämä aloitteleva ruhtinas otti ensiaskeliaan Tukholman kulttuurikerman piirissä. Klubben ja sen lehti Kris syntyi siellä. Silloin Prinsen oli vielä boheemi ja rento paikka, sittemmin siitä tuli fiinimpi. Må som en prins på restaurang Prinsen, luki kyltissä. Istuin siellä parikymppisenä tuijottamassa ympärilleni punaviinilasillisen yli. Olin innoissani paikan fiiliksestä. Läikytin viiniä viereisessä pöydässä istuvan housuille, valitettavasti muistan senkin. Arnaultilla oli pian kanta-asiakkaan tinapikari numero kolme.

Harry Weinstein-skandaali näyttää selkeämmin mustavalkoiselta, ylivoimaiseksi rikastunut tuottaja kyykyttää ja raiskaa nuoria tähdiksi haluavia. Arnaultin tapaus vaikuttaa monivivahteisemmalta; lahjakas seuraihminen, joka osaa verkostoitua ja löytää lupaavimmat kyvyt, Forum-gallerian taiteellinen johtaja, joka keräsi tiloihinsa monien taiteenalojen tekijöitä, muusikoita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita, runoilijoita. Kaikki olivat ihastuneita gallerian toimintaan, sekä taiteilijat että kriitikot. Se vaikutti luovan taiteen sykkivältä sydämeltä 80-luvun Tukholmassa. Arnault sai helposti ystäviä, tärkeitä ystäviä. Puolison kanssa tehtiin yhteisiä valokuvateoksia, mutta muutoin oma taiteellinen toiminta oli vaatimatonta, hänen kykynsä olivat ihmisten löytämisessä ja esiin nostamisessa. Ruotsin akatemia ja Tukholman kaupunki tuki Forumin toimintaa ja monet taiteilijat esiintyivät puoli-ilmaiseksi ja lahjoittivat teoksiaan - tai ne katosivat.

Arnault oli hyvin kiinnostunut naisista ja seksista, mutta moni nainen tunsi myös häneen vetoa. Hän oli Ruotsin oma ranskalainen, sitä hienostuneisuutta, tapojen osaamista arvostettiin Ruotsin akatemiassakin. Ruotsalainenkin tuntee ilmeisesti olevansa vähän maalainen ranskalaisen rinnalla. Sen kun näkisi. Näin oli ainakin karismaattisen Arnaultin kohdalla. He tarvitsivat ranskalaisen, joka nyökytteli kannustavasti heidän kommenteilleen ja joka siemaili viiniä huulillaan salaperäinen hymy antaen vaikutelman, että hän ymmärsi juomia täysin omalla tasollaan. Hän oli myös patologinen valehtelija, joka keksi itselleen mennyttä uraa Jean-Luc Godardin lähipiirissä, aseistakieltäytyjä, vuoden -68 liikkeen keskushahmoja, Veuve Clicquot shampanjamerkin omistajasukua. Kaikki valheita.

Kirjassaan Gustavsson kertoo eri vaiheista heräämisessään tekemään metoon alkuunpanemaa tutkimusta. Seksuaalisesta vallankäytöstä voitiin nyt puhua julkisesti ja arvostettuakin henkilöä voitiin syyttää. Jutun edetessä muodostuu selkeä kuva, kuinka vaikenemisen kulttuuri syntyy, kuinka se jatkuessaan vahvistuu ja arkipäiväistyy käytänteeksi. Kuinka älykkäät ihmiset näyttävät omassa lähipiirissään sokeutuvan. Selvitystyö etenee kronologisesti Arnaultin ja hänen piirinsä, Forumin ja Ruotsin akatemian vaiheissa. Sitä katkovat Gustavssonin haastattelemien naisten kertomukset omasta kohtaamisesta Arnaultin kanssa, niiden taustoista ja seurauksista.

Miksi hän teki niin, kun hänen vaimonsa seisoi vieressä? Kokemukseni tuntui vielä pahemmalta sen takia, että oli omin silmin nähnyt, ettei mies toiminut yksin. Että hänellä oli koko tämä älyllisten esikuvieni saavuttamaton maailma tukenaan.

Katarina Frostensonin roolia pidetään kirjan mukaan tärkeänä Ruotsin 1980-luvun naisten kirjoittamalle runoudelle, hän on arvostettu, pelättykin sekä kulttuuripiireissä että mediassa.
Gustavsson kuvailee hienosti ajan ja trendien vaihtumista ja tämän näkyvän pariskunnan tapaa olla näkyvillä, olla toisaalta hyvin cooleja ja toisaalta sallia itselleen primitiivisiä raivokohtauksia. Ristiriitaista, ja se identiteetti valuu myös akatemian puolelle: olla yhtä aikaa eliittiä ja undergroundia. Viljelee ulkopuolisuutta sisäpiiristä käsin. Vaikuttaa että akateemikkokollegat aristelivat tätä pariskuntaa, varsinkin Frostensonia ja tämän reaktioita.

Hyväksikäytetyt naiset joutuvat tekemään paljon työtä kestääkseen sen, he eivät tunnista itseään raiskatun identiteetissä, uhreina. Tapauksia on monia ja erilaisia, hyvin brutaaleja ja vähemmän, mutta hyvin avoimeksi muuttuu Arnaultin tapa käpälöidä naisten rintoja tai viedä kätensä jalkojen väliin. Siihen suhtaudutaan kuin vammaan, käännetään katse pois, vaivautuneen hienotunteisesti.

Frostenson ja Arnault olivat kiinnostuneita Charcot-nimisen 1800-luvun psykiatrin tutkimuksista, jotka käsittelivät psyykkisesti poikkeavia naisia. He saivat hysteriadiagnoosin. Tohtorin ja potilaiden välillä näyttää olleen jotain hyvin epäilyttävää, joka muistuttaakin nykyisiä seksuaalisen vallankäytön kuvioita. Päättelen keittiöpsykologina, että pariskunta on tuosta historiasta ammentanut jotain sekavaa todistetta oman erikoisen parisuhteensa filosofiseksi oikeutukseksi. Ihmisellä on vahva taipumus itsepetokseen ja oman toiminnan näkemiseen myönteisesti ja rooli vahvana. Katarina  Frostensonkin toimii niin, vaikka puoliso on tahmatassu - ja piilossa paljon pahempaa. Ei hänkään halua hänelle julkisesti tarjoutuvaa roolia, sitä todistavat raivokohtauksetkin.

Ketkään rikoksentekijät eivät ole olleet suojatumpia kuin ne, jotka luovat uniikkia taidetta tai jotka - niin kuin minun tutkimassani tarinassa - ovat naimisissa sellaisen henkilön kanssa.

Kirja on täynnä hämmästyttävää historiaa salongeissa ja kabineteissa tapahtuneesta silmien ummistamisesta. Skandaalinpoikasia on noussut julkisuuteen jo aiemmin, vastaavanlainen artikkeli ilmestyi Expressenissä jo 90-luvulla. Akatemian pysyvä sihteeri oli silloin mies, ja asia vaiettiin unohduksiin. Sara Danius oli Akatemian pysyvä sihteeri metoo-aikana ja eiköhän sillä ollut ratkaiseva merkitys asioiden etenemiseen. Akatemiassa alkoi kahden klikin valtataistelu, moni erosi, myös Danius - ja Frostenson. Jean-Claude Arnault päätyi pitkällisen oikeuskäsittelyn jälkeen vankilaan. Ummehtunutta instituutiota on tuuletettu perusteellisesti. Nythän siellä istuu suomenruotsalainenkin jäsen, Tua Forsström.

Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen. Ruotsin akatemian romahdus
Klubben - en undersökning, 2019, suomentanut Elina Lustig
Otava, 2019, 267 s