torstai 15. lokakuuta 2020

Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin


Yksinäinen nainen kulkee italialaisen kaupungin katuja. Olisiko Rooma? Nimiä ei mainita, mutta jostain väläyksistä se tunnelma syntyy. Kuin siellä vilahtaisi jopa Villa Lante Gianicolo-kukkulalla ja toisaalla Trasteveren kaupunginosan trattoria. Jhumpa Lahiri ei kerro paikannimiä. Olen tutustunut kirjailijaan nimenomaan italian kielen kautta ja lukenut hänen ensimmäisen uudella kielellään kirjoittamansa kirjan In altre parole. Tämä on hänen toinen italiaksi kirjoittamansa teos. Kieli on kirkasta ja selkeää. Tulee mieleen, että pitäisi tutustua hänen vanhempiin englanniksi kirjoittamiinsa teoksiin, että näkisi onko tyyli uuden kielen tuomaa pelkistystä. Tämäkin olisi sopinut luettavaksi alkukielellä tämmöiselle pitkäaikaiselle kielen harrastajalle, vaikkakin pahasti laiskistuneelle. Pitäisi siinä tapauksessa hankkia omaksi, meidän kirjastostamme ei löydy italiankielistä teosta, eikä näköjään Helmetistäkään.

Nainen katsoo kaupunkia ja itseäänkin kuin sumuverhon läpi, hieman melankolisena, ulkopuolisena, mutta rekisteröi samalla kaiken ympärillään hyvin tarkasti, sekä maiseman, interiöörit että puheen, hänelle osoitetun tai ohimennen kahvilassa kuullun keskustelun. Luvut ovat hyvin lyhyitä, puolentoista tai parin sivun pituisia. Jalkakäytävällä, Kadulla, Työhuoneessa, Trattoriassa, Keväällä, Terapeutilla, Ei missään, Junassa jne. Yksikseen toistuu pari kertaa.

Sillä nainen toteaa olevansa: Päämäärätön, eksyksissä, harhateillä, hukassa, ihmeissään, neuvoton, vieraantunut, juureton, vaivautunut, rauhaton; siitä seurasta minä löydän itseni. Nuo sanat ovat asuinsijani, niistä muodostuu maailma jossa elän.

Romaanista ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tätä tulee peilattua vasten kirjailijan aika radikaalia elämänmuutosta: asettua asumaan aivan uuteen maahan ja kieleen, johon ei ole aiemmin ollut yhteyksiä. Missä milloinkin näyttää ahdistuneen ihmisen mielen maisemalta enkä voi olla ajattelematta tällaisen suuren muutoksen merkitystä tässä kodittomuudessa, kun kielikin on yksi koti. Lahirin kotipaikka taitaa olla ainakin tällä hetkellä taas muualla, hän opettaa Princetonin yliopistossa.

Romaanin naisella on ollut suhde, joka paljastui valheelliseksi, hän unelmoi - aika laimeasti tosin - toisesta, toisen miehestä. Hänellä on hankala äiti ja etäinen suhde tyttäreen. Kaiken kaikkiaan kaupunkilaisnainen heijastaa monia urbaaniin elämään liitettyjä piirteitä, epämääräistä kaipausta läheisyyteen, vaikeutta löytää keinoja, jatkuvaa itsen ja toisen etsimistä levottomassa maailmassa.  

Tietystä alistuneesta melankoliasta huolimatta kirja ei ole synkkä,  pieniä lämpimän sävyjä löytyy. Onneksi kaupungista voi ammentaa ohimennen kuullustakin. Tähän kaupunkielämän virtaan nainen osaa uppoutua ja löytää siitä mielenkiintoista havainnoitavaa. Itsekin vuosikymmeniä baareissa ja junissa vieraita seurueita niin tarkalla korvalla kuunnelleena kuin vain kykenee - joutumatta syytteeseen häirinnästä - ymmärrän tämän viehätyksen hyvin. Kadulla -luvussa nainen seuraa pariskunnan ajautumista yhä äänekkäämpään riitaan.

Seuraavassa risteyksessä hän kuitenkin pysähtyy, ja vaimo saavuttaa hänet. - Kuinka ihmeessä sinä et halunnut kävellä kotiin tässä ihanassa auringonpaisteessa? - Nämä uudet kengät puristavat. -No, olisit voinut sanoa sen. - Sinä olisit voinut kysyä. Jätin heidät siihen kuunneltuani jo aivan liikaakin.

Jhumpa Lahirin naisen kuva toi mieleen Elena Ferranten Ledan Tyttären varjossa, välillä Patrick Modianon katuja vaeltava hahmot, alakulossa ja rakkauden kaipuussa oli ripaus Raija Siekkistäkin, mutta sittenkin hieman valoisampana. Missä milloinkin jätti kuitenkin turhan kevyen jäljen, sen irralliset tuokiokuvat täydensivät kuvaa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden leimaamasta naisesta, mutta olisin kaivannut jotain syventävää punaista lankaa, kun nyt sentään kuljettiin niin houkuttelevissa maisemissa.

Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin
Dove mi trovo, 2018, suomentanut Helinä Kangas
Tammi, 2020, 148 s

6 kommenttia:

  1. Oletko lukenut kirjan italiankielisenä? Vai ymmärsinkö väärin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomeksi luin. Sanoin vaan, että tämänkin, kuten ensimmäisen In altre parole, olisin voinut lukea alkukielellä. Niin pelkistettyä kieltä. Mutta ei ole saatavana kirjastossa.

      Poista
  2. Olen lukenut Lahirilta ainakin novellikokoelman Tämä siunattu koti, josta tykkäsin kovasti. Minä pidin häntä intialaisten siirtolaisten elämän kuvaajana, en tiennytkään, että hän on muuttanut Italiaan ja jopa kirjoittanut italiaksi. Rohkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialaisten siirtolaisten jälkeläinen länsimaailmassa (Britannia, Yhdysvallat) on kai se Lahirin tunnetuimpien romaanien kehys. Mutta siitä hän on siis riuhtaisut itsensä irti ja halunnut aloittaa alusta italiankielisenä Italiassa, aikuisena. On rohkeaa. Mutta varmaan vaikeampaa kuin oli kuvitellut, uskoisin. Kolme viikkoa kielikurssilla Italiassa riitti sekoittamaan minun pääni aika kunnolla, suorastaan inhottavaa oli tuntea jossain vaiheessa se kaikkien kielten katoaminen.

      Poista
  3. Löysin vanhan postauksen, jonka mukaan olen lukenut Lahirin romaanin Tulvaniitty. Se valottaa paljon muun lisäksi Intian ja Pakistanin vaivalloisia suhteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee minunkin lukea noita hänen tunnetuimpia romaanejaan. Jotenkin tuntuu, että olen lukenut aika paljon romaaneja/novelleja tuosta taustasta, Rushdie, Roy, Massey...Toisaalta eipä noitakaan voi yhteen niputtaa sillä perusteella.

      Poista