Kirjoja ulapalta haaste. Sally Salminen: Katrina

Osallistun tällä kirjalla Nannan kirjakimaran Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.

Olen lukenut Sally Salmisen Katriinan sata vuotta sitten.  Kuuntelin Turun kirjamessuilla 2018 innostunutta Juha Hurmea, joka oli suomentanut uudelleen Katrinan. Siinä vaiheessa Sally Salmisen kirjailijanura ja koko jännittävä elämä rohkeine käänteineen nostettiin muutenkin uudelleen valokeilaan. Intoa puhkuen Hurme kertoi jatkavansa Salmisen kirjojen suomentamista. Seuraavana tulisi vuoroon Salmisen Amerikan muistelma Min amerikanska saga, jonka sitten luinkin alkuperäisessä muodossa. Ei tarvinnut siinä pettyä. Mahdottoman mielenkiintoinen ja värikkäästi kerrottu se oli.

Kuten on myös uudestisyntynyt Katrina. Suorastaan hotkaisin kirjan parissa päivässä, niin hyvin kerronta imaisee mukaansa. Ei ole mikään ihme, että Waltarin Sinuhe vasta päihitti Katrinan kansainvälisten käännösten määrässä. Se on kyllä ihme, että se Suomessa lähes unohdettiin. Syynä oli (Hurmeen mukaan) väärä aika ja kieli: Suomessa oli Katrinan julkaisun aikoihin (1936) meneillään vahva nationalistinen virtaus. Sen lisäksi suomenruotsalaisella puolella juhlivat modernistit, kun taas Katrina edustaa vanhempaa realistista suuntausta. Siinä suuntauksessa se on kaikkea muuta kuin vanhahtava, se puhuu ajan normeja uhmaavan, omaan ajatteluunsa luottavan nykyaikaisen naisen suulla.

Katrina vie lukijan merelliselle Ahvenanmaalle ja ajallisesti 1800-luvun loppupuolelta noin 1920-luvulle. Katrina, vauraan pohjalaisperheen päättäväinen tytär lähtee suinpäin rakastuneena ja häthätää avioituneena ahvenanmaalaisen merimiehen, Johanin matkaan. Perillä miehen puheet valkoisesta talosta omenapuutarhan keskellä osoittautuvat pilvilinnoiksi. Tölli, harmaa rötiskö nököttää Torsön pienen saaristokylän köyhimpien joukossa kuivalla kallionnyppylällä. Mies ei jää kuulostelemaan nuoren vaimon tunnelmia vaan pestautuu samantien töihin laivalle ja häipyy pitkälle purjehdukselle. Ilmenee, että mies on paikalliselle väestölle jatkuvan pilkan ja naurun kohde, taivaanrannan maalari, nahjus ja armoton valehtelija.

Katrina kuvaa sitkeän pohjalaisen naisen lannistumatonta kamppailua ennen kokemattomassa köyhyydessä, uudessa ympäristössä, jossa hänen asemaansa voi verrata nykyisiin maahanmuuttajiin, vailla omaa yhteisöä. Sitä vierautta ja ulkopuolisuutta täydentää köyhyys, se aikaan kuuluva itsestäänselvyys, että köyhän tölli on maanomistajan maalla ja kaikki siinä maanomistajan omaisuutta, myös ihmiset, heidän päivänsä ja yönsä, kaikki heidän tekemisensä.

Romaani on monta. Se on historiallinen yhteiskuntakuvaus; työn, viljelyn, ruoanlaiton, arjen ja juhlienkin kuvaus ja samalla psykologinen kasvukertomus ja rakkauskertomus. Katrina ei kerro vain fyysisesti vaan ennen kaikkea psyykkisesti lujasta tyypistä, joka ei alistu yleisen mielipiteen paineessa, vaan punnitsee tykönään, kädet mudassa, omia arvojaan. Ja toteuttaa sittenkin unelmiaan vähäisistä aineksista. Siinä saaren vaurain kartanonherrakin näkee kunnioitusta herättävää omanarvontuntoa sellaisessa ihmisessä, jonkalaisilta on tottunut ottamaan vastaan vain nöyryyttä ja anteeksipyytelyä.

Pari pientä, rehevää tainta kasvoi peltilootassa ikkunalaudalla. Ne olivat omenapuuntaimia, jotka hän oli saanut panemalla kypsien omenoiden siemeniä itämään. Kun ne kasvaisivat suuremmiksi ja hänen maansa saisi enemmän täytettä, hän siirtäisi ne ulos. Ihmiset varmaankin tekisivät hänestä pilaa, mutta hän näyttäisi heille! Miksi ei ainakin yksi omenapuu voisi itää lämpimässä auringonpaisteessa tuvan suojassa, jos hän hankkisi oikein paljon maata ja hoitaisi tainta hyvin.

Katrina näkee pehmeässä ja pilkatussa Johanissa muutakin, hyvän miehen, vaikka haaveilevan ja lapsenomaisen. Roolit eivät ole perinteiset, molemmat sen tietävät. Epätyypilliset naisen ja miehen roolit tekevät tästä rakkaudesta liikuttavan, se on sisältä lujaa, vastoinkäymisten hiomaa; kukaan ei odota siltä mitään. Katrinan neljän lapsen kohtalot kertovat ajan köyhien historiaa, tautien julmasta tuhotyöstä ja merimiehen ammatin riskeistä, jatkuvan merillä olon lisäksi. Erilaiset luonteet kuvataan taitavan tarkkanäköisesti eteen tulevissa tapahtumissa, rakastumisissa, menetyksissä ja menestyksessä. Heiveröisestä pojasta sukeutuu sulavakäytöksinen, naisten ihailema tanssikavaljeeri, vahvasta ja seurallisesta pojasta suuren pettymyksen murtama levoton sielu, jurottavasta ulkopuolisesta hitaasti asemaansa rakentava.

Vastaan tuli myös kohtaus, joka toi mieleen toisen, paljon myöhemmän palkitun romaanin. Katrina ja pikkutytär Sanna tulevat kotiin pimenevässä talvi-illassa petollisen jään yli. Jää pettää. Tässä kohtaa mieleen nousikin Ulla-Lena Lundbergin romaani Jää. En tiedä, oliko tämän Finlandia-palkinnon yhteydessä puhetta asiasta, mutta minusta se on ottanut kokonaisuudessaan hyvin vahvasti vaikutteita Katrinasta, jopa pääparin luonnehdinta muistuttaa. Katrinan monivivahteista ihmisluonteen syväluotausta siitä ei löydy. Sally Salmisen kertojanääni on ainutlaatuinen, jännite ei putoa sähköisestä tilastaan kertaakaan. Lukija on lumottu. Juha Hurmeella on vahva osuutensa romaanin tuomisessa uudelleen nykylukijan tietoisuuteen. Katrinan ei pidä unohtua kellarivaraston pimentoihin.

Kiitos haasteesta ja listauksesta, jossa on paljon luettavaa. Sain nyt vain tämän yhden luettua, mutta olen siitä sitäkin innostuneempi.


Sally Salminen: Katrina, 1936
Suomentanut Juha Hurme
Teos, 2018, 448 s