sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Satu Rämö: Hildur

Päällys: Ville Laihonen

Hyvin markkinoitu dekkari tämä Hildur, joka keikkui sekä kirjastojen varauslistojen että myyntitilastojen kärjessä viime vuonna. Minunkin kirjastovarauslistallani jonotusnumero näytti isommalta kuin ikinä, satoja lukijoita ennen. Vaikka olen huomannut että dekkareita ylipäänsä luetaan paljon enemmän kuin muuta fiktiota, arvelin, että merkittävä lukukokemus olisi odotettavissa. Hämmästys oli sitäkin suurempi, kun tulin lukeneeksi tavallista pitkäpiimäisemmän dekkarin tässä vähemmän lukemassani genressä. Olen sentään onnistunut löytämään vetäviä dekkareita, kuten esim norjalaiselta Karin Fossumilta, ruotsalaiselta Åsa Larssonilta ja suomalaiselta Arttu Tuomiselta lukemani teokset.

Hildur näyttää jatkavan tvstä tuttua Nordic noir-perinnettä sijoittuessaan lumen ja jään talviseen Islantiin, vielä muita pohjoismaita eksoottisempine maisemineen. Kadonneiden lasten yksikön rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir kulkee oman traumansa, kadonneiden kaksossiskojensa jälkeen, nimenomaan sen viitoittamaa polkua kotiseudullaan. Ensimmäinen luku pohjustaakin tätä tapahtumaa parikymmentä vuotta sitten, jonka jälkeen siirrytään parikymmentä vuotta myöhempään aikaan ja uusiin rikoksiin. Kolme toisiinsa näennäisesti kytkeytymätöntä murhaa tapahtuu seudulla.

Hildur purkaa ahdistustaan perusteelliseen kuntoiluun ja surffailee Islannin jäisissä vesissä. Kaverina on talon toisessa päässä asustava Freysi, jonka kanssa on kiva harrastaa muutakin nautiskelua tarpeen tullen. Poliisiasemalla päivystää mukava pomo, perheenäiti Beta ja uutena harjoittelijana poliisin vahvuuksiin saadaan Suomesta Jakob, oman avioeronsa haavoittama symppis, joka kutoo islantilaisia villapaitoja ja saa Reykjavikista saapuvat ylimieliset machopoliisit kohottelemaan kulmiaan. Naiset sen sijaan hyväksyvät sekä miehen että hänen harrastuksensa, vaikka Hildur on itse karskiksi kasvanut nainen joka ei puikkoja kilisyttele.

Arkiset asetelmat säilyvät samankaltaisina kauan, välillä juodaan kahvia, syödään paikallisia haudutettuja lihakeittoja, käydään taas surffailemassa ja lenkillä. Islannin maisemia Hildur kuvailee minusta esitetyyliin, tuulee ja lumi kinostuu, aallot vyöryvät. Arjen lomassa ruumiita kertyy sinne tänne, ja oudon tuntemattoman mietteet kursiivilla katkovat harvakseltaan kertomusta. 

Jännitys ja jännite loistavat poissaolollaan liian kauan. Sen lisäksi kieli notkahtelee paikoitellen kankeissa sanonnoissa tai sanavalinnoissa, joista tuli mieleen, että onko pitkä poissaolo Suomesta kuitenkin hieman jo etäännyttänyt kielestä. Satu Rämö on asunut Islannissa perheineen jo vuosikausia. - Yhteiset tuttavat loivat yhteisen kontekstin, jossa he molemmat pystyivät tuntemaan olonsa kotoisiksi.

Luin kirjan ja aivan lopussa uteliaisuus heräsi, mutta kovin myöhään ja laimeasti sittenkin. Murhan motiivi oli vaikeasti nieltävissä. Ihmettelen todella tätä suosiota ja päättelen että WSOY ja KTM Satu Rämö ovat onnistuneet myös markkinoinnissa sen lisäksi, että kirjamakuni on poikkeava. Enimmäkseen lukijat ovat olleet ihastuneita, joten yksi soraääni ei paljon paina. Rämö on kirjoittanut myös tietokirjoja Islannista. Niitä en ole lukenut. Islantia kierreltiin vajaa kymmenen vuotta sitten. Voi että islantilaiset kalaherkut maistuivat hyviltä ja issikat maaseutumaisemassa olivat suloisia!



Hildur: Satu Rämö
WSOY, 2022, 363 s

8 kommenttia:

  1. Tämä Hildur nyt jääköön minun osaltani lukematta, luen sen verran vähän dekkareita että mitään pitkäpiimäisyyttä en kaipaa 😀 Mutta lue ihmeessä Satu Rämön tietokirjat Islannista! Luulen, että juuri siinä kirjoittamisen lajissa hän on omimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota sitten huomioon, että useimpien mielestä Hildur ei ollut pitkäpiimäistä luettavaa ;) Islanti-kiintiöni on nyt joksikin aikaa ainakin täynnä. Sen sijaan olen aloittamassa yhtä suositustasi, ja aloittelen kohta matkaa Ruotsiin! Maltan tuskin odottaa, vanha rakkauteni ei vain ruostu...

      Poista
  2. Minulle tämä oli lopulta ihan mieluinen, koska markkinoinnin ja hypen perusteella olin jo tuominnut tämän huonoksi. Mutta todellakin sieltä hypähti esiin outoa ja epäsujuvaa Islannin esittelyä. Murhaaja ja murhasarja eivät olleet uskottavia, mutta eipä yleensäkään ainakaan pohjoismaalaiset kirjailijat saa minua vakuuttumaan keittelemistään murhista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pohjoismaiset eivät vakuuta sinua dekkareissa. Minulla on sen verran harvakseltaan kokemusta tästä lajityypistä, että en osaa tuota sanoa. Mutta tästä olin ihan ällistynyt, odotukseni olivat nousseet niin korkealle. Läsähdin sieltä alas aika vikkelästi.

      Poista
  3. Mulle kävi niin, että vähän sen jälkeen kun olin saanut luettua tämän, ystäväni kuunteli äänikirjana ja kysyi kuka on murhaaja - en osannut sanoa! Olen näköjään unohtanut myös tuon surffailun. Perusongelma oli se, että koska olen käynyt Islannissa kolme kertaa ja lukenut hirveän määrän Islanti-aiheisia niin tietokirjoja kuin dekkareita, niin paikallisten sääolosuhteiden ja tapojen esittely oli tuttua asiaa eikä lainkaan eksoottista. Että et ole ainoa soraääni, täällä on toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että en ole ihan alien. Minusta tässä se tapojen ja arjen esittely ei oikein linkannut mihinkään. Senkin kuvailun olisi hyvä viedä jotenkin tarinaa eteenpäin, nostaa uhkakuvia tai vaihtaa tunnelmaa. Ehkä tästä vielä tehdään leffa, Islannin maisemat voisivat toisella tavalla tuoda eloa tarinaan. Toisaalta aika paljon näitä pohjoismaisia kylmän sävyisiä murhamysteereitä on jo nähty.

      Poista
  4. Minä olen lukenut viime vuonna oikein olan takaa dekkareita (etenkin suomalaisia) siksi, että olen lukenut niitä liian vähän. En ole löytänyt kovinkaan usein niin vakuuttavaa kokonaisuutta, että minusta tulisi fani. Hildurin ostin ensimmäisistä alemyynneistä tukeakseni kirjailijaa. Tein sen tajuamatta, että tämähän oli jo megabrändätty. Lopulta en edes jaksanut ruotia tätä paria lausetta enempää blogissa, niin laimeat laineet se jätti jälkeensä. Minya ei haittaa niinkään stereotyyppinen itsensä rääkkääminen urheilulla ja makkaroiden luettelu, vaan yksinkertaisesti kielen tylsyys ja kökköys. Jotenkin sen huomaa, että tämä on nopeasti tehty dollarin kuvat silmissä. En myöskään pidä onnistuneena, että ainut oikeasti jännä asia, siskosten katoaminen, jää tarkoituksella cliffhangeriksi vaille ratkaisua. Harmitti lukemisen jälkeen niin, etten tiedä luenko seuraavaa, vaikka siskosten kohtalo kiinnostaakin.

    VastaaPoista
  5. No hyvä että tässä sait purettua ajatuksesi Hildurista, koska teet sen niin onnistuneesti! Koin kirjan just samalla tavalla ja kielen kökköys valitettavasti täydensi juonen laahaavuutta. Minuakin ärsytti sen alussa kuvatun tapahtuman jääminen ihan ontoksi torsoksi. Mihin niitä päivämääriäkään tarvittiin, kun vain ekassa luvussa oli se poikkeava aika...

    VastaaPoista