Kerstin Ekman: Herran armo. Sudentalja 1

Naapurin Kerstinit menivät ensin päässäni sekaisin. Ruotsin kirjallisuudessa on ainakin kaksi vahvaa Kerstiniä: Kerstin Ekman ja Kerstin Thorvall, molemmat palkittuja kirjailijoita. Kerstin Ekman ponnahti näkyviin sanomalehden arviosta, viimeisestä suomennoksesta Suden jälki, joka on kohta 90-vuotiaan kirjailijan laajan tuotannon tuorein, viime vuodelta. Lehtijutussa mainittiin Sudentalja-trilogia. Luen tuoreimman myöhemmin. Se näyttää muutenkin aiheuttaneen ryntäyksen kirjastoon, kuten kaikki uutuudet, joista kirjoitetaan lehdessä. Susikuvista putkahti mieleen muitakin kirjailijoita, esim Åsa Larsson ja Aki Ollikainen. Sudessa on jotain tosi tehokasta, sen myyttisyys, uhka ja kauneus. Sen olemukseen tiivistyy ihmisen ikiaikainen "taistelu" luontoa vastaan - joka nykyään alkaa näyttää voitetulta, omaksi tappioksi.

Herran armo avaa aarrearkun ja lukemisen ihanuuden heti ensimmäisestä sivusta lähtien ; kuinka lumoavaa onkaan heittäytyä tämän kirjailijan seuraan, mikä nautinto lukea tätä rikasta, väkevää kieltä ja tarinan kertomisen taitoa. Kehyskertomuksessa Kristen/Risten minäkertojana kuvaa tapahtumia ja omaa lapsuuttaan suunnilleen nykyajassa (2000). Hän on Hillevin kasvattilapsi ja toinen polku seuraa nuoren Hillevin elämää ensimmäisen maailmansodan ajasta eteenpäin.

Hillevi Klarin on opiskellut kätilön ammatin ja muuttaa Uppsalasta rakastettunsa, nuoren papin perässä Keski-Ruotsin Svartvattnetin kylään Jämtlantiin. Papin kauhtana vaimentaa yhä tiukemmin tunteita, joita nuori nainen yrittää miehestä tavoitella. Kieltoja ja sääntöjä sen sijaan ropisee. Tulevaisuutta ajatellen olisi tietysti pitänyt pysyä erossa rahvaasta. Rahvas oli pappissäätyyn aikovalle liian rentoa ja säädytöntä. Se rakkaus kuihtuukin kun lappalaismies, kauppias Trond Halvorsen peittelee naisen sudentaljallaan rekeensä. 

Kätilön ammatti tuo lähelle sadan vuoden takaiset naisen kohtaamat vaarat, äkillisen kuoleman mahdollisuuden nuoruuden kukkeimpinakin aikoina.

Jos se oli lapsivuodekuume, hänen äitinsä ei olisi saanutkaan sitä. Ei jos neiti Viola Liljeström olisi ollut paikalla puhtaaksi kuurattuine käsineen, pesumekkoineen, valkoisine esiliinoineen ja huolellisesti pyykättyine sideliinoineen ja palttinasiteineen, jotka otti esiin väskystään.

Kohtalokkaalla retkellä hoitamaan lapsenpäästöä Hillevi, paarmuska (barnmorska, kätilö) päätyy syrjäseudun mökkiin. Sen talvisesta pimeästä paljastuu köyhistä köyhin perhe. Mökki kätkee seiniensä sisälle  väkivaltaa ja väärinkäytöstä, jonka jäljet katoavat jäähän ja lumeen. Sieltä lähtee myös kertomuksen kolmannen päähenkilön, Eliksen elämänpolku yli Norjan rajan ja tuberkuloosiparantolan kautta taiteiden tekijäksi Berliiniin, jossa natsit alkavat nousta. Herran armon tuberkuloosiparantolassa törmäsin Aki Ollikaisen Kristuksen toisen tulemisen vastaavaan. Sattumaako, että tämäkin romaani on ottanut nimensä uskonnollisesta henkimaailmasta. Sama aika ja tauti. 

Halvorsen pyöri väkkäränä huoneessa. Sytytti tulen hellaan ja laittoi itse kahviveden kiehumaan. Sitten hän otti povitaskustaan pienen nahkapussosen ja kysyi salaperäisesti, missä Hillevillä oli kaffemylly. Hillevi ymmärsi siitä, että hänellä oli pussissa oikeita papuja, semmoisia, joita sai tuskin lisenssilläkään enää.

Sudentaljan liikuttavimpia on päähenkilöiden rakastumisen kuvaus, se henkii lämpöä ja on ajattomalla tavalla koskettava. Sekin rakkaus arkipäiväistyy, mutta syttyvien tunteiden juhlan voi tuntea lukiessaan.

Herran armo tulvii tapahtumia ja henkilöitä, 500 sivunsa myötä ehkä hieman liikaakin, varsinkin monet sukulaisuussuhteet nimineen johtivat tilanteeseen, jossa en enää yrittänytkään pitää niitä mielessä, en piirtänyt sukupuuta. Norjan ja Ruotsin rajaseutu tulee eläväksi Ekmanin kielestä. Lappalaiset ja työn perässä kulkevat metsämiehet puhuvat sekaisin Jämtlannin murteita, norjaa, osittain saamea. Osa on suomennettua, osa yhteydestä selvää, ja puhekieli kaikkiaan paikantaa ihmiset, heidän ammattinsa ja taustansa todella taitavasti. Herran armo ottaa kantaa myös saamelaisten alistamiseen valtakulttuureille. Pirkko Talvio-Jaatinen on suomentanut romaanin hienosti, en usko että haluaisin lukea näin kielellisesti liikkuvaista tekstiä ruotsiksi.

Ja kuka onkaan se kirjailija, joka tästä erityisen taidokkaasta kerronnasta, humanismista, viisaudesta loppujen lopuksi tuli mieleen? Sally Salminen ja hänen romaaninsa Katriina. Kyllä. Jotain samaa siinä paneutumisessa naisen tunne-elämään ja arjen työhön eksistentiaalisia pohdintoja unohtamatta. Yhteistä ovat myös hienot luontotunnelmat, Ekmanilla metsät ja tunturit, Salmisella meri.

Kerstin Ekman: Herran armo. Sudentalja 1
Vargskinnet - Guds barmhärtighet, 1999, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi 2002, 509 s