Maistiaisia Helsingin kirjamessuilta pe-la

Perjantai. Kadonnutta estradia etsimässä

Ei mennyt ihan putkeen tälläkään kerralla messusuunnitelmani, enimmäkseen kuitenkin. Ensimmäinen osio kaatui jo saapumisaikatauluun. Olin näköjään suunnitellut siirtyväni valon nopeudella Pasilan asemalta, koska Voltairen filosofinen sanakirja alkoi jo junan saapumisaikaan. Se tipahti ohjelmastani jo eteisessä. 

Seuraavan haastattelun olin ymmärtänyt pikaisesti väärin: Salatun rakkauden historia. Siinä oli tietenkin kyse sateenkaarihistoriasta. Olin ajatellut, että siinä puhuttaisiin kielletyistä suhteista, vähän kuin Merete Mazzarellan romaanissa Uskottomuuden houkutus. Kaikki sympatiani ovat sateenkaari-ihmisten puolella, mutta en nyt jäänyt tuota kuuntelemaan.

Siinä yrittäessäni taas kerran hahmottaa valtavaa tilaa, vastaan tuli Tiedetorilla Luonto ja planetaarinen terveys. Sekin on asia, johon uskon vahvasti, luonnon merkitykseen ihmisen terveydelle siis. En voinut kuin nyökytellä sille, että voimme samaistua lahoavaan metsään. Kyllä, luomiani ja ihoni eloa seuratessani olen usein tuntenut olevani kääpäinen puu ja yrittänyt suhtautua siihen yhtä lämpimästi. 

Johanna Osváth, Otso Venho ja Maaria Ylikangas, kriitikot, puhuivat kriittisen ajattelun merkityksestä ja erityisesti otsikon Kritiikkiä ja kipinöitä mukaisesti negatiivisesta kritiikistä, teilaamisesta. Siinä pohdittiin sekä taiteen olemusta että kriitikon työtä ja vastuuta, itselleen ja lukijoilleen eli esim teoksen onnistumista pyrkimyksissään versus kriitikon oma maku. Kun näkyviä ja arvostettuja kriitikoita arvostellaan valta-asemasta, keskustelijat korostivat, että teksti on aina perusteltava ja toisaalta valittivat kritiikin vähäistä tilaa, josta johtuu, ettei keskustelua synny. Asian omistajina he tietenkin näkevät kritiikin tärkeyden. Kipinä kritiikissä voi syntyä piilossa olevasta asiasta, joka vaivaa. Tätä näkemistä heiltä tietenkin odotetaan. Taide löytää uusia muotoja kritiikin kautta, he totesivat. Joku mainitsi, että kritiikin lukeminen oman alueen ulkopuolelta avaa ajattelua. Ilman muuta, ajattelin, luen usein klassisen musiikin arvioita, vaikka en kuuntele sitä kuin hyvin harvoin. Keskustelu oli hieman hajanaista ja epäselvää. Tuli mieleen, että hyvät kirjoittajat eivät ole aina niin tottuneita keskustelijoita.

Miten käy suomalaisen TV- ja  elokuva-alan, siitä keskustelivat Jorma Sairanen ja Kalle Kinnunen vasta julkaistun teoksen Daddy Cool pohjalta. Susanne Päivärinta haastatteli. Olen niin vakaasti Yle-kanavien katsoja, että Jorma Sairasen vaikutusvaltainen ura on jäänyt noteeraamatta, samoin katsomatta hänen maahan tuomansa katsojamagneetit Kauniit ja rohkeat, Putous etc. Speden naisten häirinnästä oli puhuttava kirjassa, vaikkei hän mikään Harvey Weinstein ollutkaan. Aki Kaurismäki on Sairasen mukaan rahanahne - imagon vastaisesti. Ja rahaa anoessaan puhuu kuin Kaurismäki-leffoissa puhutaan. Keskustelijat olivat huolissaan kaupallisen tv:n tulevaisuudesta. Kohta ollaan vain yhden kanavan varassa kuin Neuvostoliitossa, puhisi Yle-inhoaan Susanne Päivärinta. Sairanen uskoo perinteisen tv-katsomisen pitävän pintansa, kaikkien somekanavien keskelläkin.

"Tervetuloa vasemmiston Hakaniemeen", toivotti juontaja Anna Kontulan kuulijoille, - joita olikin ruuhkaksi asti - "oikeiston Esplanadilta". Tässä tapauksessa se meni tosiaan näin, sieltä juuri tulleena havaitsin.

Leipää ja ruusuja, Maria Petterssonin Anna Kontulasta kirjoittama elämäkerta on ollut jo paljon esillä. Puhuttiin poliitikkojen brändin rakentamiseksi kirjoitetuista kirjoista, jollainen tämä ei siis ole. Kontula kuitenkin tyrmäsi tiukasti sen tiedon, että hän olisi vetäytymässä politiikasta. Ei missään nimessä, meidän kaikkien elämä kaikkialla on politiikkaa. Hän aikoo jatkaa vaikuttamistaan kirjoillaan, ei kansanedustajana. Kirjat ovat turva, "mitä pahaa voisi tapahtua huoneessa, jossa on kirjoja", kysyi selkeäpuheinen Kontula, joka Pispalan köyhän lapsen kokemuksella ei pelkää köyhyyttä. Sitä mikä vauraille on painajainen. Sivuttiin autismin kirjolla olevaa diagnoosia, jonka Kontula sai muutama vuosi sitten. Myös hän kritisoi ajassa vellovaa liiallista diagnoosin hakua. Ennen puhuttiin enemmän luonteenpiirteistä, temperamentista. Vai olisiko se sittenkin hänen tapauksessaan lähinnä porilaisuutta? 

Lauantai. Finlandssvenska visor, merkityksellisiä kirjoja, maestro - ja Venäjä, Venäjä

Perjantain ensimmäinen osio jäi väliin koska joku oli sössinyt aikatauluni. Lauantai-aamuna olin jo Lonna-salin kynnyksellä kun sain tärkeän puhelun, jonka takia Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset jäi pois. 

Voiko olla mitään suloisempaa kuin kuunnella Blåbärslandet -nimisessä paikassa sivistynyttä ja hauskaa suomenruotsalaisen kulttuuri- ja teatteripersoonan, humanistin haastattelua? Ei, ja Bengt Ahlfors on juuri sellainen henkilö. Hänen nimensä on tullut tietooni vaimonsa, teatteriohjaaja Ritva Siikalan kirjan kautta. Tämä istuikin muutaman penkin päässä ja ihan sydäntä lämmitti se lempeä, hymyilevä katse, jonka rouva mieheensä kohdisti.  

Bengt Ahlfors on teatteriohjaaja, kirjailija, teatterikriitikko ja visförfattare. Mitä se on suomeksi? Laulelman tekijä? Oli puhe vanhasta laulutraditiosta, Evert Taubesta, Erna Taurosta, Bellmanista, chansoneista eli juuri siitä eurooppalaisen mausteisesta maailmasta, jonka suomenruotsalaiset meillä niin hyvin tuntevat. Ahlforsin viisut ovat kertomuksia, eivät oman navan tutkintaa. Todettiin, että poliittiset laulut ovat usein aikaan sidottuja eli ne vanhenevat, sen sijaan erotiikka on ajatonta. Ahlfors on tehnyt myös kotiseutulauluja. Niistä banaalein on tehty Etu-Töölöstä (Främre Tölö). Mies valitteli, että kuulijat ovat ottaneet näiden verisen ironian vakavissaan. Mutta ei tekijä voi mitään sille, kuinka yleisö ne ymmärtää. Tämä pätee yhtä hyvin kirjoihin. (Tuli mieleen Kari Kuuvan Vanha pelargonia, joka 60-luvulla tehtiin parodiaksi, mutta tangoyleisö otti sen tosissaan.)

Bengt Ahlforsin viisut on koottu kirjaksi nimeltä Ahlfors värsta och vackraste ja hänen kirjoittamansa komedia Aska och akvavit on nyt muuttunut uudeksi romaaniksi, hyvin hauskaksi sellaiseksi, totesi haastattelija Henrik Huldén.

Vaikka dekkarit jäävät minulla vähän luetuksi genreksi, olin valinnut seuraavaksi ohjelmanumeroksi saksalaisen Karsten Dussen Murhat ja mindfulness. Kansainväliset esiintyjät olivat aika harvassa messuilla. Ja tämäkin haastattelu oli sitten kirjailijan sairastumisen takia peruttu.

Sivistys ja ilo -otsikolla messuilla kuultiin päivittäin kahden lukijan kertovan itselleen merkityksellisistä teoksista. Silvia Hosseini ja Erkki Tuomioja listasivat lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden merkkiteoksiaan. Hosseini mainitsi lapsuudestaan kaikki Enid Blytonin teokset, nuorena Albert Camus'n Sivullisen, jonka vastinpariksi hän nosti Tapaus Mersaultin, arabin näkökulman. Aikuislukijana hän oli löytänyt argentiinalaisen Ernesto Sábaton, en ole  ihan varma, mutta luullakseni teos oli Sankareista ja haudoista. 

Yrjö Kokon Sudenhampainen kaulanauha jätti lähtemättömän muiston Erkki Tuomiojaan 7-vuotiaana. Nuorena opiskelija-aktiivina hän löysi Göran Palmin En yritä tehdä oikeutta eli kolmannen maailman asiat. Aikuisena valtiotieteilijänä ja ekonomina hänen talouspoliittisen ajattelunsa perusteokseksi muodostui John Maynard Keynesin: Työllisyys, korko ja raha. Yleinen teoria. Molemmat keskustelijat totesivat, että nykyinen hallituksemme tekee tuolle teorialle täysin vastakkaista talouspolitiikkaa.

Ensimmäinen kansainvälinen esiintyjä, jota onnistuin kuuntelemaan oli englantilainen historioitsija Laurence Rees, jonka teos The Nazi Mind: Twelve Warnings from History on nyt saatavana suomennoksena. Mika Hentunen haastatteli kirjailijaa. Taustaksi Rees kertoi tavanneensa entisen natsin, miellyttävän henkilön, jonka kanssa keskusteltuaan hänelle oli kirkastunut moni kysymys. Miksi he eivät katuneet, kuinka holokausti oli mahdollinen? Toisenlainen historiakäsitys paljastui kirjailijalle. Ensimmäisen maailmansodan varjo Saksan yllä, ääriliikkeiden väkivalta, pienten erillisten päätösten polku, vähittäin tihenevät eskalaation hetket, viha, ihmisoikeuksien vähättely, me ja toiset - asetelma. Lääkärit olivat ammattiryhmänä yliedustettuina natsien joukossa. He katsoivat olevansa vastuussa koko kansakunnan, valtion terveydestä. Natsit jopa syyttivät länsimaita holokaustista; länsimaat eivät ottaneet vastaan riittävästi juutalaispakolaisia. Alaotsikon varoitukset viittaa siihen, että natsien tekemät kauheudet eivät olleet mikään määrätietoinen suunnitelma,  vaan vähittäinen vaarallisten päätösten tie. - Tämä haastattelu palautti mieleen yhdysvaltalaisen historioitsijan Benjamin Carter-Hettin teoksen Demokratian. 

kuolema. 

Teatterikriitikko, toimittaja Suna Vuori on kirjoittanut elämäkerran Esa-Pekka Salonen. Teemat kansainvälisestä kapellimestarista ja säveltäjästä. Haastattelija Vesa Sirénin mielestä kirjassa on pessimistinen perusvire, jota mielipidettä kirjoittaja ei jaa.  Sinfoniaorkesteri on kuin kimalainen, luonnehti muusikko muun muassa. Säveltäminen on optimistinen teko, se on tulevaisuudelle ja kulttuuri perustuu optimistisuudelle - vaikka maailma onkin maestron mielestä nyt suistunut raiteiltaan. Säveltäjä on käsityöläinen ja tämä kirja pyrkii välittämään tämän käsityöläisen sisäisen fiiliksen ja sen mitä hän todella ajattelee. 

Ei tarvinnut tämän jälkeen nousta tuolilta, mikä olikin huonosti nukutun, hyvin valvotun yön jälkeen paikallaan. Outi Salovaara, jonka kirjailijana jo tunnenkin, on kirjoittanut uuden tietoteoksen Ruplaruhtinaat venäläisten kiinteistökaupoista Suomessa. Painavana motiivina on ollut tarve kätkeä ja saada ulos maasta luvattomasti Venäjällä ryöstettyä omaisuutta. Oligarkkien touhuja siis. Investoinnit rapistuneisiin korpihotelleihin, jotka sittemmin on jätetty oman onnensa nojaan, on näyttänyt järjettömältä toiminnalta. - Iida Hallikainen on kirjoittanut venäläisten hybriditoiminnasta Ilkeyksiä, sabotaasia, hyökkäyksiä. 2010-luvulla Venäjällä alkoi uusi lisääntyvän vakoilun aika, mm lapsikaappausuutinen oli kirjailijan mukaan Venäjän Suomeen kohdistamaa testausta. 

Pahin ilmiö keinovalikoimassa on kirjailijoiden mukaan ihmisten vyöryttäminen rajalle, jolta Suomi onkin nyt itsensä rajan sulkemisella suojannut. Salovaara painotti, että vaikka vastustamme Venäjän nykyhallintoa, meidän ei pidä demonisoida koko kansaa. Hänellä on paljon hyviä ystäviä maassa. Tulevaisuudessa tausta ja motiivit kiinteistökaupoissa on tarkistettava huolellisemmin. Edelleen oikea tieto ja disinformaation torjunta tulee olemaan meille ensiarvoista.

Berliinissä nykyisin asuvaa venäläistä emigranttikirjailijaa Viktor Jerofejevia haastatteli Suomen entinen Moskovan suurlähettiläs René Nyberg. Hänen  tuotantonsa tuorein suomennos Suuri Gopnik on keskimmäinen trilogiasta, sillä meillä on nyt jo kolmas huligaani eli gopnik suurvallan johtajana. Hänestä on ilmeisesti tulossa trilogian kolmas osa. Hyvä Stalin on teoksista ensimmäinen. Innostuksesta pulppuileva Nyberg oli enemmän äänessä kuin englantia puhunut kirjailija. Suurlähettilään poika Jerofejev on lapsena asunut Pariisissa, jota pitää toisena kotikaupunkinaan, joten ranska olisi häneltä sujunut paremmin - vaan ei meiltä kuulijoilta. Hän kertoi Neuvostoliiton salaisen poliisin Tsekan toiminnasta Pariisissa. Se tapatti poliittisia vastustajia ja ruumiita haudattiin suurlähetystön puutarhaan. Keskustelussa vietettiin katkeria hetkiä Putinin tappamaa Boris Nemtsovia muistellen. Nemtsov oli varomattomasti lausunut Kiovassa mielipiteensä suuresta gopnikista. Se kostettiin. Boris Nemtsov oli suuri lupaus toisenlaisesta venäläisestä poliitikosta - ja vaarallisen suosittu. - Masha Gessen on kirjoittanut Nemtsovista ja tämän murhasta kirjassaan Venäjä vailla tulevaisuutta. 

Kirjailija kutsuu Venäjän nykyistä hallintomallia maagiseksi totalitarismiksi. Ilmeisesti kirjassakin on maagista fantasiaa, omaelämäkerrallisen aineksen ohella. Jerofejev naureskeli kotvasen venäläisten polttavalle innolle kirjoittaa runoja. Kaikki poliitikot, Lavrov esim, kirjoittavat "vautsivau" -runoja motiivina se, että he jättäisivät jälkensä ikuisuuteen. Pushkinin mallin mukaan ehkäpä. No, voisi kyllä toivoa, että he käyttäisivät huonoihin runoihinsa vielä enemmän aikaa, vähemmän tappamiseen.

Viktor Jerofejev vakuutti suurta ystävyyttään ja ihailuaan Suomea kohtaan.  Hän korosti samaa mitä edellinen esiintyjä, Outi Salovaara, kulttuurivaihto on tulevaisuudessa - Putinin jälkeen - edelleen tärkeää maiden välillä. 

Kiitos Helsingin kirjamessut virkistymisestä! Paljon enemmänkin olisi ollut tarjontaa, mutta jaksaminen loppui tähän.