 |
| Kuva: Wikipedia |
En enää näillä vuosikymmenillä muista, olenko koskaan lähtenyt matkalle Turun lentokentältä. Koska päivänvalon aika on nyt niin lyhyt emmekä halunneet könytä laivan hytistä Tukholman aamuyöhön, sujahdimme iltapäivälennolla Arlandaan. Turun lentoaseman sisätilat ovat liikuttavan minikokoiset, mutta kaikki tarvittava löytyy. Pienessä kahviossa jopa tutustuttiin viereisiin pöytiin ja vaihdettiin mielipiteitä parhaasta tavasta hankkiutua perillä keskustaan. Pieni on kaunista, tunnelma on kotoisa. - Löysin kerran Pariisin massiivisella lentokentällä myös kotoista tunnelmaa. Me harvapuheiset suomalaiset esitimme pätkän Kaurismäkeä yhden alkoholimyymälän luukulla: Calvados, sanoi mies edessäni. Calvados, sanoin minäkin vuorollani. Ei korulauseita meillä päin.
Päättelimme edellisen vuorokauden kreikkalaisessa ravintolassa lammasta syöden. Syön yleensä hyvin vähän lihaa, mutta viimeisten ravintosuositusten jälkeen koin valtavan lihabuumin ruokavaliossani. Ja tämä vielä lentämisen jälkeen! Kuinka alas ihminen voikaan vajota.
Matkalla kohti Nationalmuseumia kävimme nauttimassa tyyli- ja väriterapiaa Svenskt Tenn -myymälän kankaista ja joulupöydistä.
Dramatenia ei voi ohittaa muistamatta Ingmar Bergmania, varsinkin kun lähiaikoina luin tyttärensä
Linn Ullmanin romaanin aiheesta.
Mälaren huokui kylmää tuulta, mutta Nationalmuseum vei syvälle romantiikan aikakauteen, rinnastettuna nykytaiteeseen. Romantiken - ett sätt att se. Vähän sama konsepti kuin samanaikaisessa Ateneumin Gothic Modern -näyttelyssä, Tukholmassa vain nykytaide oli uudempaa, n 50 vuoden takaa.
Caspar David Friedrichin Vaeltaja esimerkkinä, kun ei nyt tullut kuvattua. William Turneriltakin oli ainakin yksi teos esillä. Siitä tuli mieleen elokuva Turner, josta Timothy Spall teki vaikuttavan. Elokuvassa taiteilija viimeistelee jo museon seinällä riippuvan Thames-maisemansa pienellä punaisella täpällä.
Moderna museetiin pääsee edellisestä museosta muutamassa minuutissa sujuvasti yli sillan ja voi samalla ihailla Tukholman kauniita merellisiä siluetteja. Tällä kertaa myös näyttely tasapainottaa sopivalla tavalla Romantiikan kauden makeutta; vähän hapokkuutta
saksalaisilta ekspressionisteilta!Die Brücke -ryhmä syntyi Saksan Dresdenissä ennen 1. maailmansotaa.
Erns Ludwig Kirchner, Karl Schmidt Rotluff, Erich Heckel, Max Pechstein olivat ryhmän taiteilijoita, etujoukoissa siinä ryhmässä, jota Hitler sittemmin nimitti rappiotaiteeksi.
Kirjat sekoittuvat taidenäyttelyissä ihanasti kokonaisuuteen ja tuovat siihen omat taustasävynsä. Tässä näyttelyssä en voinut välttää pään sisäistä törmäystä
Erich Kästnerin Tuuliajolla Berliinissä -romaaniin.
Lyhyt on päivänvalo Tukholmassakin. Muutama tunti taidemuseoissa ja päivä on jo laskenut mailleen. Kaupungin kaduilla perjantairuuhkassa ei voinut olla huomaamatta, kuinka suuri kasvukeskus Tukholma todellakin on. Väkeä liikkui Drottninggatanilla mustanaan kuin Venetsiassa heinäkuussa - tai Bangkokissa.
Jos Tukholmassa ajaudun ravintola Stampenin lähelle, en tietenkään voi olla muistelematta sitä vuoden 1968 elämystä, kun 18-vuotiaana aistin pianobaarissa suuren maailman eli New Yorkin jazzluolan tunnelmaa. Totesin myös muutama vuosi sitten, että samat jampat ja friidut siellä edelleen jammailevat, valkotukkaisina.
En tiedä, miksi me eläkeläiset olimme ajoittaneet paluumatkamme perjantai-illaksi Glorylla Turkuun. Matkaan oli lähdössä myös laumoittain erityisen riehakkaita pikkujoulujuhlijoita, muutamia satoja, joita mulkoilimme penkiltä synkkinä. Onneksi ei pahempia mekkaloita lähistöllä kuulunut yölläkään, ja laiva vei ruotsalaiset takaisin päivälaivalla.
Uudet laivakolossit ovat kammottavan rumia ulkoa, mutta ihmeellisen äänettömiä matkustaa. Hiirenhiljaiset moottorit.
På återseende, Stockholm! Onhan kevät/kesäpäivä aina antoisampi matkustella ja flaneerata kaupungin kaduilla, mutta talvi on pitkä, joten on hyvä marraskuussakin välillä poistua kolostaan. Sen jälkeen on kotonakin taas hyvä hyggeillä.
