sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä



Nuori kaunis tyttö lumoaa vanhemman miehen, joka heittäytyy intohimonsa virran vietäväksi, säädyllisyydestä tai edes tytön tunteista piittaamatta. Tästä tunnetaan Vladimir Nabokovin Lolita ja siitä tehty filmatisointi. James Mason jäi mieleen tunkkaisena äijänä. En ole tainnut lukea kirjaa, ihan varma en ole. Ainakin siitä on vuosikymmeniä.

Naurua pimeässä on Nabokovin varhaistuotantoa ja ilmestyi jo vuonna 1933 venäjäksi nimellä Kamera obskura ja hänen omana englanninnoksenaan Yhdysvalloissa vuonna 1938 nimellä Laughter in the Dark. Asetelma romaanissa on sukua Lolitalle, mutta on sovinnaisempi, ikäero on kutistettu, joten yhteiskunnan, lukijankaan, moraalinen paheksunta ei ole niin ilmiselvää siitä näkökulmasta. Eikä romaani sellaista kohua aiheuttanutkaan kuin Lolita aikanaan. Naurua pimeässä on varmaankin jäänyt Lolitan varjoon. Turhaan. Romaani on taidokas helmi.

Albert Albinus on varakas keski-ikäinen perheenisä Berliinissä, taidekriitikko, kaupungin kermaa. Hänen säntillinen ja porvarillinen elämänsä kulkee uomissaan. Puoliso Elisabet on hillitty, tyttärelleen omistautunut kotirouva. He ovat viettäneet rauhallisen avioliittonsa satamassa jo vuosia, vesi ympärillä on seisonutta - Albinuksen näkökulmasta. Eräänä iltapäivänä Albinus poikkeaa ennen sovittua  tapaamista elokuviin. Elokuvissa oli ennen paikannäyttäjiä. Sellainen on Margot Peters, kahdeksantoistavuotias kaunotar, johon katsahdettuaan Albinuksen kaikki kahlehditut intohimot ja vietit riistäytyvät villiin laukkaan eikä entiseen ole paluuta.

Albinuksen salaisen ja kielletyn rakkauden ja pakkomielteen kohde on toisesta yhteiskuntaluokasta, alempaa säätyä aikana jolloin erot olivat jyrkät ja näkyvät. Rahvaanomainen kaunis Margot on jo ajautunut myymään itseään rahapulassa. Koti on riitaisa, isä on sodassa vammautunut, äidillä kourat lyönneistä karkeat, veli töissä polkupyörätehtaassa ja omissa poikaporukoissaan. Margotille pala mantelisaippuaa on merkki paremmasta. Pian tyttö oppii tuntemaan arvonsa ja käyttämään sitä miestä hyväkseen, joka ei välitä muusta kuin tytön toiveiden toteuttamisesta että saisi vastalahjaksi tämän rakkautta. Kauniilla tytöllä on haave tulla filmitähdeksi.

Nabokov on taituri kuvaamaan ihmisen mielen pimeitä onkaloita. Sen miehen ajatuksia, joka on valmis heittämään kaiken onnensa vuoksi. Onni ei ole kaunis arvokoti, vaimo ja tytär vaan saada olla nuoren naisen lähellä, vaikka vain viereisessä huoneessa, toteuttaa tämän oikkuja, ottaa vastaan tämän raivokohtauksia, ostaa tälle turkiksia, oma asunto, auto... Romaani kulkee pitkin intohimon jyrkänteitä ja saa yhä enemmän kauhun mausteita, kun Albinus tulee onnettomien käänteiden jälkeen yhä riippuvaisemmaksi valtijattarestaan. Silloin on jo piru irti, kun Margot järjestelee asioita mieleisekseen oman rakastajansa Rexin kanssa. Siinä kaksi samanlaista ovelaa seikkailijaa on löytänyt toisensa. Heidän huvittelunsa on jo silkkaa julmuutta. Mikään ei ole Nabokovin maailmassa yksinkertaisen mustavalkoista. Seikkailijoilla on haaveensa, Albinuksella omansa - kukin etsii omaansa hellittämättömällä sitkeydellä. Ja samalla lukijaa piinataan kauhunäkymillä, joihin nuo primitiiviset vietit voivat ihmispolon syöstä, jos ei pidä varaansa.

Romaanin lopulla kuljetaan Berliinistä Ranskan rannikolle. Sattumalta minusta koko romaanissa on hyvin ranskalainen tunnelma. Tulee mieleen sekä Madame Bovary että Punaista ja mustaa. Taitavaa ihmiskuvausta, loisteliasta kieltä. Myös hyvin viehkoa 1920-30-luvun ajankuvaa. Sitten Margot riisui hattunsa, vilkaisi taskupeiliin ja kostuttaen etusormeaan taputti ohimokiharoitaan

Vahva klassikko tämäkin.

Lisään tähän Wikipediasta löytämäni tiedon romaanin elokuvaamisesta, kun Marjatta kommentoi asiaa:

Laughter in the Dark (French: La Chambre obscure) is a 1969 French-British drama film directed by Tony Richardson and starring Nicol Williamson and Anna Karina. It is based on the novel of the same name by Vladimir Nabokov. Nicol Williamson was brought in as a very late replacement for Richard Burton, who had already shot several scenes. The director, Tony Richardson, found Burton's lack of punctuality intolerable
For the film, the story’s setting was changed from nineteen-thirties Berlin to the swinging London of the sixties. The film drew respectable reviews, but for reasons that are unclear, it was subsequently removed from distribution. The film has only twice been shown on British television, (in 1974 and 1981 on BBC2), and has not been released on video or DVD.


Vladimir Nabokov: Kamera obskura 1933
Laughter in the Dark 1938, suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
Gummerus 2003, 276 s

10 kommenttia:

  1. Nabokov on kyllä huikea. Olin ihan kierroksissa luettuani Kalvaan hehkun ja sen jälkeen en ole uskaltanutkaan lukea Nabokovia, kun hänen vaikutuksensa menee niin syvälle ja tämä vaikuttaa nyt erityisesti teokselta, joka voi aikaansaada odottamattomia vaikutuksia. Olen suunnitellut, että lukisin Lolitan kesällä uudestaan vähän aikuisemmasta näkökulmasta kuin ensimmäisellä kerralla.

    Pidin paljon tekstistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, Kalvas hehku pitää siis laittaa lukulistalle. Tuossa vertasin noihin kahteen tunnettuun klassikkoon, mutta ohimennen tuli kyllä Jean Rhyskin mieleen. Nabokov osaa vetää mukaan aikamoisiin syövereihin!

      Poista
  2. Samoin minä - siis pidän kirjoituksestasi! Olen lukenut tämän hyvin kauan sitten, tuntuu kaukaisesti tutulta. Lolita on tutumpi, koska siitä olen nähnyt elokuvankin. Onkohan tästä tehty elokuvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti käydä googlettamassa leffa-asiaa, ja lisäsin sen tuohon tekstin loppuun. En tiedä, ketä Richard Burton sitten oli näyttelemässä. Minusta hän ei kyllä olisi ollut sopiva kumpaankaan miesrooliin eikä näköjään sitten itsekään ollut kovin kiinnostunut :) Pitäisi oikein hankkia tuo elokuva. Ei onnistu kuitenkaan enää pilaamaan kirjaa. Tämähän oli vaikuttava.

      Poista
    2. No nyt olin taas hätäinen. Näyttää että elokuva on jostain syystä jäänyt vain lyhytaikaiseen esitykseen eikä siis ole edes saatavilla esim dvdnä.

      Poista
    3. Varmaan parempi näin, kuulostaa oudolta tuo siirto 30-luvun Berliinistä 60-luvun Lontooseen.

      Poista
    4. No todella! Siinä on kyllä luuranko jäljellä koko romaanista. Vielä 50-luvun Lontoo menettelisi mutta 60-luku..

      Poista
  3. Eiköhän sitäkin asetelmaa joku ole kuvannut, luulisin. Mutta ei Nabokov.

    VastaaPoista