Anna Wahlgrenin Lapsikirjan luin minäkin joskus 80-luvulla, nuorena äitinä. Hänen 9-lapsinen perheensä vaikutti joltain Peppi Pitkätossun, Carl Larssonin ja 60-luvun hippikommuunin yhdistelmältä, jossa aina riitti aikaa leikille, leivonnalle, piparkakuille ja puutarhanhoidolle. Vauvaiästä alkaen lapsilla oli kuitenkin tiukat säännöt. Lähtökohtana näytti olevan terve ajatus, että sekä vanhemmilla että lapsilla pitää olla mukavaa ja se edellyttää säännöllisyyttä, rajoja ja kuria leikin vastapainona. Tällainen teksti löytyy kirjan esittelystä:
Lapsikirja on aarrearkullinen rakkautta ja viisautta. Tässä kirjassa ei kerrota, millaista on väärä kasvatus ja miten huonoja vanhemmat ovat. Sen sijaan siitä saa tukea, iloa ja rohkaisua oman sisäisen tietämyksensä kuuntelemiseen. Lisäksi se antaa roppakaupalla käytännöllisiä neuvoja. "Kirjoitin Lapsikirjan omille lapsilleni, mutta myös jokaiselle naiselle, jolle siitä vain voi olla hyötyä. Kirjoitin kirjan, jota olisin tarvinnut silloin, kun minusta itsestäni tuli ensi kertaa äiti. Kirjani, kymmenes lapseni, on herättänyt valtavasti vastakaikua."
Mutta mikä on totuus? (Ja miten muuten Carl Larssonin perheessä?) Felicia Feldt on Anna Wahlgrenin seitsemästä avioliitosta toisessa syntynyt tytär, jonka paljastuskirja Näkymätön tytär ilmestyi vuonna 2011 ja muutti tämän kasvatusgurun kuvaa Dorian Gray-tyyppisesti. Pullantuoksuinen kodin hengetär onkin itsekeskeinen ja oikukas alkoholisti ja siinä ohessa holtittomasti miehiä, kotia ja osoitetta vaihtava, lapsiaan käskyttävä ja manipuloiva, itsemurhallaan lapsiaan uhkaileva hirviö. Riemukkaita syntymäpäiviä edeltää tiukka simputuspäivä, jolle jokainen lapsi joutuu alistumaan. Erikseen on sitten kuritusta eli läpsimistä, eristämistä, puhumattomuutta, pois sulkemista, kun äiti niin päättää, ilman sen tarkempia selityksiä. Metodeja, joita hän sitten lastenkasvatuskirjassaan markkinoi.
Nyt kun jälkiviisaasti ajattelee, niin eihän tämä kirja ole yllättävä. Ei voikaan olla mahdollista, että yhdeksästä lapsesta jokainen taipuisi ja kasvaisi äidilleen uskollisena, kun kasvuympäristöstä tehdään julkista poseerausta. 'Nyt haluan nähdä vain iloisia ilmeitä.' Tiukka äiti Anna Wahlgren on ollut lapsilleen. Vaan ei itselleen, siltä näyttää.
Feldt on purkanut pahoinvointiaan jo vuosikausia terapiassa ennen kirjan julkaisua. Kirja on sairaskertomus. Se näyttää eri ajoilta sikinsokin poimituilta päiväkirjan pätkiltä. Ettei sitä ole kerrottu kronologisesti, alleviivaa noiden vuosikymmenten holtittomuutta. Miltä ajalta hyvänsä vuosien 1972 ja 2011 välillä Felicia on kirjannut kohtauksia kaoottisesta elämästä, kodista, jossa ovi on käynyt tiuhaan ja viereiseen sänkyyn on nukahtanut - tai sammunut - kuka milloinkin. Erityisesti tämä tytär on ajautunut äitinsä kanssa jatkuviin konflikteihin, jo lapsena, sitten parisuhteessa - äiti vietteli poikaystävän - sitten äitinä.
Miksi on tarpeellista roiskauttaa tämä tyttären äitipainajainen julkisuuteen? Lapset yrittävät viimeiseen asti ymmärtää vanhempiaan. Niin tämäkin tytär. Hän haluaisi ymmärtää äitiänsä. Miksi tämä päätyi tekemään lapsen myös isän veljen kanssa? Äiti ei ymmärrä kysymystä. Äiti on rakentanut maineensa kasvatusguruna, mutta sen kasvatuksen kohteella ei ole muuta ulospääsyä kuin kaataa kulissit. Ja samalla vetää äiti alas korokkeelta, saada tämäkin tuntemaan samaa. Tulla näkyväksi, ei enää olla yksi naama yhdeksästä kuvissa, jotka koristavat äidin menestysopuksen markkinointia. Niin suurta on tyttären viha, joka on etsinyt purkautumista vuosikymmeniä. Patoutumisen määrälle on sekin syy, että hän on lapsista tiukimmalle vedetty. Hän saa sisaruksiltaan tukea osittain, mutta tositilanteessa eli äidin edessä muut valitsevat vaitiolon tai äidin tukemisen ja Felicia saa rangaistukset. Rangaistuksen voimakastahtoinen äiti ulottaa myös tyttären lapseen.
Lopussa ollaan äidin kuvitteellisissa hautajaisissa. Hän, Anna Wahlgren on kaikkea muuta kuin kuollut. Hän on päin vastoin julkaissut monisatasivuisen puolustuspuheenvuoron. Eivät he muuttaneet 19 kertaa vaan 16 kertaa etc. Ei voi kuin toivoa, että Näkymätön tytär on helpottanut tekijänsä elämää. Kirjallaan Felicia Feldt on osa jatkumoa, jossa ylistettyjen kirjailijoiden, taiteilijoiden tai asiantuntijoiden lapset kertovat karusta arjestaan omin sanoin.
Felicia Feldt: Näkymätön tytär. Kasvatusguru Anna Wahlgrenin varjossa
Felicia försvann, 2011. Suomentanut Jaana Iso-Markku
Otava 2013, 189 s
vahva kirja, lapsen näkökilmasta. Tärkeää lukemista monelle joilla samantyylistä kokemusta, lapset täysin riippuvaisia vanhemmistaan.. Minä en ole koskaan tykännyt neljännestä käskystä: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi"
VastaaPoistahttp://hannelesbibliotek.blogspot.se/2013/06/felicia-forsvann.html
Samaa mieltä tuosta käskystä. Kyllä se kunnioitus tulee lapselta vapaaehtoisesti, jos on tullakseen, sen perusteella millainen esimerkki vanhempi on. Ja kunnioitus muutenkin, hmm, kuulostaa vanhahtavalta. Nykyään kai se on enemmän sitä, että onko vanhempi tärkeä läheinen vai ei. Itse kukin voi varmaan vanhemmistaan kaivella monenlaista, mistä voi sitten johtaa omien vaikeuksien syitä, jos ei muuta niin ne pahuksen geenit:) Ymmärrän silti Feldtin tarvetta kirjoittaa, kun lapsi on tässä tapauksessa valjastettu aika toisenlaisen kuvan pönkittämiseen.
VastaaPoistaTämä Felicia Feldtin kirja oli aikamoinen yllätys, mutta kuten sanot, täysin uskottava. Olihan siinä Lapsikirjassa myös juttua äidin oikeuksista lähteä iltaisin "juhlimaan" yms. mikä tuntui ihmeelliseltä ja esimerkilliseltä, kun niitä lapsiakin oli niin paljon ja itse en lasten vauvavuosina olisi kyllä jaksanut laittautua mihinkään baariin, hyvä kun joskus elokuviin pimeään.
VastaaPoistaAnnoin vanhempien poikien perheisiin Lapsikirjan; vieläkin niitä on yksi lahjakaapissa ja nuorimalla pojalla vastasyntynyt vauva, mutta en halua antaa heille tuota kirjaa enää nyt kun totuus kirjoittajasta on tullut julki.
Tunnen sympatiaa Feliciaa kohtaan. Minusta Wahlgren olisi voinut pyytää julkisesti anteeksi ja sanoa, että hän teki sen, minkä pystyi ja että olisi pitänyt pystyä parempaan. Hänen rakkaudeton käyttäytymisensä Feliciaa kohtaan kirjan julkaisemisen jälkeen vahvistaa sen, että kirja on totta.
Totta, muistan minäkin miettineeni niitä Wahlgrenin juhlimisia. Ymmärrän minäkin hyvin sen pakottavan tunteen kertoa julkisuuteen, mikä lapsuus omalta kannalta on ollut, kun siitä annetaan ihan päinvastainen kuva ja sillä sitten patsastellaan. Aika poikkeuksellinen tilanne kyllä, kun äitiä pidetään ihan malliesimerkkinä. En ehkä olisi lukenut kirjaa, ellei olisi ollut omakohtainen muisto tuosta Lapsikirjasta.
VastaaPoistaJoku teologi selitti, että "kunnioita isääsi ja äitiäsi" kehottaa aikuisia lapsia huolehtimaan vanhenevista vanhemmistaan yhteiskunnassa, missä muuta sosiaaliturvaa ei ole. Liittyyhän siihen lupaus omien vanhuuden päivien varalle "jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä".
VastaaPoistaNäkymätön tytär oli järkyttävä kirja, joka piti lukea loppuun yhdeltä istumalta. Lapsikirjaa en ole koskaan lukenut.
Ei siinä vanheneminen minusta riitä kunnioituksen ansaitsemiseen, jos sitä ennen on kohdellut lapsiaan tai läheisiään huonosti. Kokemusta voi tietenkin vanhenemisessa arvostaa ja kuunnella. Monenlaisia tyyppejä vanhuksiinkin mahtuu, kaikki me tietenkin lopulta avuttomia ja hoidettavia olemme, jos tarpeeksi vanhaksi elää.
VastaaPoistaKyllä sympatiat on tyttären puolella. Varsinkin kun äiti meni vielä kirjoittamaan puolustuskirjan, joka ilmeisesti päinvastaisista pyrkimyksistä huolimatta vahvistaa tyttären näkemyksiä.