maanantai 13. maaliskuuta 2017

Leif G. W. Persson: Gustavs grabb. Berättelsen om min klassresa.




Jos on totta, että Madame Bovary on itse asiassa Gustave Flaubert, niin yhtä totta on tämä muistelma Leif G.W. Perssonista, Leif G.W. Perssonin sanoin. Niin muuntautumiskykyinen ja venyvä on totuus ja todellisuus, niinpä  'verklighet störtad...verklighet född' on eräs tämän teoksen toistuvista mietelmistä.

Leif G W Persson on ruotsalainen kriminologian professori ja kirjailija, joka on kirjoittanut dekkareita, romaaneja, elokuvakäsikirjoituksia. Hän on Ruotsin kuuluisimpia rikollisuuden tutkijoita ja asiantuntijoita, juristiksi alun perin kouluttautunut. En ole lukenut häneltä mitään, tutustuin tuntemattomaan hyppäämällä suoraan tähän omaelämäkerralliseen muistelmateokseen. Löysin hänet Kemppisen blogista, jossa tuo viisas kehotti lukemaan Perssonin dekkareita, mutta totesi - saattoi olla jossain myöhemmässä kirjoituksessa - että viimeisin oli huono, varsinkin paljon huonompi kuin tämä muistelmateos joka on mainio.

Näin onkin. Metsästin itse jotain nuoruuden nostalgiaa, koska nuoruuteni Tukholmalla on paikka sydämessäni. Persson vietti nuoruuttaan joitakin vuosia aiemmin, mutta samoilla seuduilla. Hänkin teki töitä kesällä hotellina toimivassa ylioppilasasuntolassa, kuten minäkin, Gärdet-nimisellä alueella lähellä Värtahamnia - en kyllä tiennyt korttelista nimeltä New York - josta hän alkoi määrätietoisesti pyrkiä kohti parempiosaisten asemia, alkaen oikeasta osoitteesta, toisella puolella Odengatania. Siinä kulkee raja.

Jag är ett arbetarbarn på klassresa, och det var inte så att jag svalt när jag steg på tåget, men genom realskola och gymnasium och samvaron med ekonomiskt bättre ställda kamrater har jag tidigt bestämt mig för att jag som vuxen inte vill leva det liv som mina föräldrar levde. Det är också det beslutet som redan i en tidig medelålder både har gjort mig ekonomiskt oberoende och förpasssat mig till en inre exil utan hemortskänsla vare sig där uppe eller där nere.

Gustavs grabb muistelman nimenä kertoo isän ja pojan läheisestä ja lämpimästä suhteesta. Sen vastakohtana on elämän mittaan traumaattiseksi kasvava suhde äitiin. Isä on rakennusalan ammattimies, joka isoine kourineen ja työkalupakkeineen tekee semmoista jälkeä, että koulun veistonopettajakin tulee epävarmaksi hänen seurassaan. Isän kanssa poika käy työkeikoilla ja kalassa. Isältä poika saa rohkaisua, kannustusta ja rakkautta.  Äiti auttaa kyllä poikaa kampeamaan itsensä kouluun, jossa muita hänen laisiaan, eli niin vähävaraisia, ei näy. Äidiltä ja äidinisältä lienee peräisin myös ankara pyrkimys sosiaaliseen nousuun. Rakastettavana kuvatulla isällä ei sitä hinkua näytä olevan, hänelle riittävät käden työt ja niin ansaittu hyvä elämä.

Viisikymmenluvun lopun tukholmalainen kouluelämä ei poikenne paljon suomalaisesta, mutta Perssonilla on tarkka katse ja sanomisen kyky, muutamat opettajat on luonnosteltu herkullisesti. Englannin ope, joka onki nenästään räkäpallukoita samalla kun kuunteli verbien taivutusta. Biologian opettaja, jonka intohimoinen metsästysharrastus värjäsi kaiken sukupuolivalistusta myöten. December är löptid. Ei kulu montaakaan vuotta, kun koulunsa ja tutkintonsa suorittanut Gustavs grabb jo astelee tottuneesti Tukholman kalliimpien ravintoloiden ovista itseoikeutettuna jäsenenä niiden yläluokkaista asiakaskuntaa.

Näin pakonomainen tarve valita juuri tuo elämä tärkeimmäksi päämääräksi tuntuu oikeastaan erikoiselta, kun hänen isänsä, vaikkakin työteliäs elämä, niin silti jotenkin levollinen olo itsensä kanssa on niin lämpimästi kuvattu. Ja se valinta, ainainen oikean tyylin, puheen, ympäristön, asuinpaikan, auton, tittelin metsästys tekeekin Perssonin levottomaksi. Oravanpyöräksihän sitä jotkut kuvaavatkin.

Äiti on hankala tapaus, epämääräisellä mutta jatkuvalla sairastelullaan perhettään varuillaan pitävä nainen elää 92-vuotiaaksi. Äidin ja pojan välit katkeavat pojan puolelta jo nuoruudessa. Äiti antaa pojalleen lukollisen arkun salaisuuksien säilyttämiseksi. Sitä hän ei kerro, että hänellä itsellään on vielä yksi avain. Poika alkaa äitinsä kanssa kissa ja hiiri -leikin ja äiti tarttuu pyydykseen. Poika alkaa harjoitella tulevaa ammattiaan jo kotona. Persson kuvaa myrkyttynyttä kotiaan sydänverellä. Ei hän itseäänkään pulmuseksi kuvaile, mutta äidille hän on armoton. Surullista luettavaa, sillä sovintoa ei tule, poika ei ikinä anna anteeksi. Äidille koston hetki tulee isän kuollessa. Poika ei tiedä, mihin kumpikaan on haudattu.

Perssonin luokkaretki katkeaa 70-luvulla poliittiseen skandaaliin. Silloista Olof Palmen hallituksen oikeusministeriä Lennart Geijeriä alettiin, todennäköisin syin, epäillä laajoista ja pitkäaikaisista yhteyksistä prostituoituihin.  - Palme o Geijer, Nixons lakeijer, huudettiin muuten siinä ainoassa mielenosoituksessa, johon osallistuin Tukholmassa kesällä 1968, Vietnamin sotaa vastaan. En kyllä huutanut, kun en ymmärtänyt yhteyttä. - Epäilyn vahvisti DN:n toimittajalle Leif Persson, joka silloin toimi poliisihallinnossa. Epäilylle ei ollut riittävästi todisteita ja Palme pani koko arvovaltansa peliin, asettui Geijerin taakse ja DN joutui maksamaan tälle isot korvaukset. Persson sai potkut. Tätä kriisiä Persson setvii kirjassa, toteaa olleensa itseriittoisen ylimielinen ja miettii motiiveitaan. Niistä tärkein oli Geijerin oikeusministerinä vetämä lieventävä linja koskien prostituutiota ja seksuaalirikoksia.

Persson sai revanssinsa, asemansa takaisin yliopistossa, rikoshallinnossa ja aiheen ensimmäiseen kirjaansa Grisfesten. Se kertoo oikeusministeristä joka käyttää prostituoitujen palveluksia ja on edelleen Perssonin eniten myyty teos. Tämä osuus kirjasta on täynnä yksityiskohtia tuosta skandaalista kaikkine siihen sekaantuneine poliitikkoineen Palmesta Hans Holmeriin ja toimittajineen. Tekstistä kuultaa vieläkin kiihtymys ja se on kuin kiivassanaista väittelyä. Omissa muistelmissaan voi päästellä, heittää loat niiden päälle, jotka ovat kirjoittajan mielestä päässeet liian vähällä. Siitä voi lukijalle tulla kiusallinenkin olo, mutta Persson kyllä hilaa itsensä siitä pinnalle. Hänellä on itseironiaa ja armoton katse kohdistuu myös itseen, niin että jonkinnäköistä myötätuntoakin hänen loputon luokkaretkensä herättää.  Privaattipuolella hän nimittäin toimii myös hyperaktiivisesti, perheitä sekä lapsia kertyy, alkoholia kuluu, ylipainoa ja terveysongelmia ilmaantuu.

Madame Bovary tämä ei ole, mutta kyllä tässä ihmisen syvyyksiin sukelletaan. Lopulta tärkeintä on, että min pappa var stolt. Att 'det är min grabb som är på TV, att 'det är min grabb som skrivit den där boken'.


Leif G.W. Persson: Gustavs grabb.Berättelsen om min klassresa.
Albert Bonniers förlag, 2011, 380 s

2 kommenttia:

  1. Tämä täytyykin lukea! En ole lukenut yhden yhtä Perssonin dekkaria mutta eihän häneltä voi välttyä jos täällä Ruotsissa asuu! GW:ltä kysytään aina mielipidettä kinkkisiin murhatapauksiin ja GW:llä on aina myös varma mielipide. Myös tytär (usein mainitaan vain nimellä "GV:s dotter") kirjoittaa dekkareita! /Mari

    VastaaPoista
  2. Voin uskoa, että GW on näkyvä persoona siellä päin. Hän on varmaan pahimmillaan sietämätönkin tyyppi. Kirjoittaa hän osaa, varsinkin lapsuus- ja nuoruusosat ovat värikkäitä, täynnä tapahtumia, tyyppejä ja jännittäviä käänteitä sekä kauniita kuvauksia hetkistä isän kanssa. Geijer-juttua olisi ehkä voinut hitusen supistaa, mutta kirjailija ei siihen varmaan olisi suostunut, jos joku sitä olisi ehdottanut. Sen verran vahva persoona.

    Kustantajan sivulta löytyi kuva teoksesta, jossa lukee En roman. Minun kirjastosta lainaamassani luki En berättelse. Mittemellan se varmaan onkin, tämmöinen muistelma jossa on runsaasti myös dialogia. Verlighet störtad, verklighet född.

    VastaaPoista