M.J. Hyland: Inga fler lögner

Viime vuonna luin M.J.  Hylandin (Maria Joan) romaanin This is how, ruotsinnettuna Utan ont uppsåt. Nyt luin kirjailijan edellisen romaanin Carry me down, myös ruotsiksi, koska sitä ei ole suomennettu. Onko mahdollista, että englanti jyrää kielenä niin että suomennokset siitä vähenevät kun 'kaikki osaavat' englantia? Hyland on nimittäin palkittu kirjailija ja aikamoinen velho sukeltaessaan hahmojensa päänsisäisiin syövereihin ja nostaessaan sieltä päivänvaloon ristiriitoja, haaveita, pelkoja ja uhkia.

John Egan on yksinäinen 12-vuotias poika, aikuisen kokoinen korsto, jonka kasvua vanhemmat ja opettaja seuraavat huolestuneina. Poika itse on vakuuttunut ja sitoutunut tulevaan menestykseensä ja sen seurauksena kirjaukseen Guinnessin ennätysten kirjassa. Hänellä on nimittäin lahja: hän on kävelevä valheenpaljastin.

Men när jag avslöjar lögner ser jag på en bråkdels sekund det som en maskin inte kan se, och jag lägger märke till massor av signaler och saker som kallas för mikrouttryck. Och jag mår illa och blir varm om öronen men inte lika mycket som i början.

Lahjaansa hän kokeilee ennen kaikkea vanhempiinsa, Heleniin ja Michaeliin, joiden reaktioita hän seuraa kuin hyönteistä mikroskoopilla. Vanhemmat ovat alle nelikymppisiä, filmitähden näköisiä; komea pariskunta. Perhe asuu Irlannin maaseudulla, Goreyn pikkukaupungissa, isoäidin talossa. Isoäiti on paha suustaan ja piittaamaton tavoiltaan. John rekisteröi kaiken tarkasti ja vanhempiensa valheet erikseen patjan alla säilyttämäänsä ajrikäviäpehlaviin eli valhepäiväkirjaan. Valheenpaljastus pohjaa fyysisten reaktioiden seurantaan ja on molemminpuolista; sekä kohteessa että Johnissa itsessään tapahtuu asioita, toisella ääni kohoaa, kädet riippuvat tai vapisevat, väri muuttuu kasvoissa,  hänellä korvat lämpiävät ja - räikeissä tapauksissa - oksettaa. Tämä ei estä vaan helpottaa häntä itseään pyrkimyksessä kohti pokerinaamaista valehtelua.

Isä Michael on kolmatta vuotta työttömänä ja yrittää päästä akateemiselle uralle, Trinity collegeen. Sen pitäisi onnistua heittämällä, sillä hän on Mensan jäsen. Isoäiti ei vakuutu poikansa näytöistä ja se konflikti ajaa perheen Dubliniin, Ballymunin surkeaan slummiin, jossa kerrostalot muistuttavat mätäneviä hampaita ja isommat jenginuoret ahdistelevat Johnia.

Kaikki kerrottu nähdään pojan katsomana ja hänen tulkitsemanaan. John vaikuttaa varhaiskypsältä, mutta on toisaalta sekä aggressiivinen että yliherkkä, seuraa itsevarmojen tyyppien puheen tauotusta mutta kaipaa äidin hellyyttä ja jumaloi tämän kauneutta. Murrosikäinen. Isää voi myös ihailla, mutta tähän kohdistuu selvästi kriittisempi katse. Perheen sisäinen dynamiikka vaihtelee levottomasti, eikä lukijana voi olla varma missä mennään. Onko tässä rakastava nuori perhe, vai onko jossain koira vai vielä pahempaa haudattuna?

Pojan katseen kohteena liikkuvat vanhemmat, joiden aikuisten maailmaa poika tulkitsee itsevarmasti - eikä muuta tulkintaa lukijallekaan anneta. Nopeasti ahdistuva ja hermostuva John seuraa puheen lisäksi omia ja toisten fyysisiä reaktioita. Välillä poika lipsahtaa holtittomaan käytökseen eikä itsekään ymmärrä mikä sai hänet toimimaan niin. Häpeästä toivuttuaan hän näkee päiväunia tulevasta kuuluisuudestaan, haastatteluja Niagara-putouksilla ja kirjoittaa taas uuden kirjeen , 'Rakas Guinnessin ennätysten kirja...'.

Paras kaveri Brendan on koulussa pitkälle valmis Johnin testeihin mutta katoaa uuden tyttöoppilaan tultua luokkaan. John on entistä yksinäisempi, eikä epäonnistunut pissatesti auta asiaa.  Uusi opettaja Mr Roche on yllättävä apu tukalassa tilanteessa, mutta jää hänkin vain ohimeneväksi tueksi pojalle, jota vanhemmat eivät osaa auttaa, huomaa tai välitä nähdä.

Irlannin maisemat, maaseudun koulupolusta Dublinin kaduille ja ostoskeskuksiin seuraavat mukana kun tarina porautuu yhä syvemmälle Johnin ja perheen konfliktiin, josta ei siitäkään saada varmuutta. Onko kyse Johnin kuvitelmista, jotka sysäävät aiemmin onnellisen perheen uuteen tilanteeseen? Vai onko hän sittenkin turvattomuuden aistiva lapsi, joka muita rehellisemmin näkee valheen ja voi siksi pahoin?  Hänen äitinsä yrittää valaista pojalle 'valkoista' valhetta, mutta poika jää aikuisten maailman vihaiseksi seuraajaksi. Onko Johnille tapahtunut jotain mikä nyt alkaa poreilla ja kiehua yli? John havainnoi eteen tulevaa toteavaan ja arkiseen tyyliin, vaikka hänen omat tekonsa kärjistävät tilannetta kohti umpikujaa. Kenenkään muun näkökulma ei tule apuun, lukijan on luotettava tähän omassa hauraan oloisessa, kutistuvassa maailmassaan kamppailevaan murrosikäiseen poikaan.  Romaani vangitsee lukijan pahan aavistuksen, ällistyksen ja lumouksen järisyttävään välitilaan.

"Visste du att de flesta som avslöjar lögner utvecklar sin superkänslighet inför känsloyttringar tidigt i livet? Och att den förhöjda känsligheten ofta har sin grund i ovanliga förhållanden under barndomen?"
Jag njuter av att bli tilltalad som om jag var en intelligent vuxen, men förstår inte vart han vill komma. "Jaha" säger jag.

Carry Me Down on voittanut palkintoja ja ollut ehdolla Booker-palkintoon vuonna 2006.

M.J. Hyland: Inga fler lögner
Carry Me Down, 2006, ruotsiksi kääntänyt Helena Ridelberg
Brombergs, 2007, 350 s


P.s. perheellä on kissa, joten se sopii Helmet -haasteeseen, kohtaan 40.