Neljäs ja viimeinen osa Elena Ferranten Napoli-sarjasta viimeistelee komean freskon. Elena Grecon ja Raffaella Cerullon elämät virtaavat siinä värikylläisinä ja dramaattisina 50-luvulta näihin päiviin. Tämä fresko ei jää jälkeen Mario Puzon Kummisedästä, joka kattaa noin 50 vuotta varhaisemman ajanjakson ja lähtee liikkeelle etelämpää, Sisiliasta. Aiheissa on yhtäläisyyksiä: korruptio, rikastumisen ja aseman himo, väkivalta, Italian vahvat perheet ja suvut, bella figura - pinta kaunista, pinnan alla mätää. Suurin ero on näkökulmassa. Kummisetä elää mafian lonkeroissa, miesten maailmassa, jossa naiset jäävät varjoihin, alistettuina tai häviävinä. Napoli-sarja on käänteinen kuva: naiset näkevät, ajattelevat, keskustelevat, toimivat. Miehet, sekä rikoksilla rikastuneet että rajalla pyristelevät, radikaalit poliitikot ja akateemisesti sivistyneet tulevat kadotakseen muistojen usvaan. Sillä tässä kohtaa naiset tekevät irtiottoa ikiaikaisista rooleista.
Kadonneen lapsen tarinan alaotsikko on Kypsyys - Vanhuus. Elenan vaivalloisesti käynnistyvä kirjailijan ura saa siivet, maailma avautuu Napolista Genovan kautta Euroopan suuriin kaupunkeihin ja Yhdysvaltoihin. Napolin kortteli ja Lila verkostoineen himmenee ja kutistuu. Elena tasapainoilee äitiyden, lapsuuden perheensä odotusten, uran ja rakkautensa aallokoissa. Menestyksen maku saa Elenan välttelemään Lilaa ja lapsuuden korttelin tunkkaista peliä, Solaran mafiaveljesten varjossa. Myöhemmin peili kirkastuu ja Elena alkaa kaivata sen näkemistä, itsensä tutkimista suhteessa aina älykkääseen, kapinoivaan ja salaperäiseen ystäväänsä.
Päähenkilö liikuttaa särmikkyydessään ja rehellisyydessään. Kuten oikeassa elämässä, menestys ja onni eivät kulje käsi kädessä. Elena miettii ylpeänä kirjailijuuttaan, mutta kaunaisuus ja kateus vaanivat eikä Ferrante kaihda nolojen tunnetilojen penkomista. Siitä syntyy inhimillinen muotokuva: nobody's perfect, kaukana siitä - ja hienoja oivalluksia; juuri tuolta pettymyksen täytyy tuntua kun rakkauden hurma vaihtuu tunteeseen kaikkien kliseiden toteutumisesta. Peittääkö aina äksyilevä vanha äiti jotain, joka paljastuu vasta kun on hänen vuoronsa haurastua?
Ja Lila, kaiken kätketyn tulkitsija, Solaran perheen ja sen pelien halveksija, yllättäjä ja korttelin harmaa eminenssi, mitä hän ajattelee? Kun ei Elena aina saa hänestä selvää. Voiko toinen lopulta olla etevämpi kirjailijanakin? Elena uskoo sen helposti. Kirjoittaako Lila omaa tarinaansa, uudella tietokoneellaan omassa menestyvässä Basic Sight -yrityksessään? Murrosikään tulevat tyttäret haastavat rankasti urastaan - ja toimeentulostaan - huolestunutta äitiään. Koko draaman kirjailija kertoo vaihtuvina mielenliikkeinä, konkreettisessa toiminnassa, ytimekkäissä dialogeissa. Usein luvut loppuvat äkilliseen käänteeseen, kuin viskaisi kiven korkealle ilmaan, josta se putoaa äänettömästi tyyneen veteen.
Toinen ristiriitaisen viha-rakkauden kohde - Lilan ohella - on vanha Napoli kortteleineen, Vesuviuksen juurella toreineen ja kujineen, jossa ihmisiä ammutaan, jonne heitä katoaa. Maanjäristys ravistelee kaupunkia vuonna 1980, maanjäristys jonka voimaan myöhemmin verrattiin uusia järistyksiä. Sen rajuudestakin voi olla ylpeä, kuten sen historian loistosta, kielistä ja kulttuureista. Kielessä näkyy Italian historia, sen kuinka nuori yhtenäinen Italia on. Murre esiintyy Napoli-sarjassa omana erikoisuutenaan. Hän puhui yleiskieltä, hän puhui murteella - lauseet toistuvat. Niillä kuvataan yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Yleiskieli ei kaikilta onnistu, murre kertoo usein koulutuksen puutteesta.
Kadonneen lapsen tarina on - kuten muutkin sarjan osat - vahvasti poliittinen ja yhteiskunnallinen romaani. Kuinka muuten kertoisi korruptiosta ja köyhyydestä? Se kuvaa syvällisesti vasemmiston myrskyisää 70-lukua, jolloin osa työväestöstä ja opiskelijoista tempautui dogmaattiseen fanaattisuuteen ja väkivaltaan. Aldo Moro siepattiin ja murhattiin. Radikaalien vasemmistolaisten aiheuttamaa illuusioiden ja idealismin romahtamista peilataan hienosti monesta suunnasta: opportunisti, radikaali duunari ja aatteen mies. Juudas, kavaltajakin paljastuu.
Napoli-sarja jättää pitkän ja syvän jäljen kirjallisuuteen. Eilisen lehden mukaan (HS Jukka Petäjä) romaanisarja on suositumpi ulkomailla kuin Italiassa. Voi olla, että kaikki eivät pidä sen totuudesta. Siinä voi olla syynsä Elena Ferrante pseudonyymiinkin. Suomennos on taas loistavaa työtä. Mille Grazie, Helinä Kangas!
Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina
Storia della bambina perduta, 2014, suomentanut Helinä Kangas
WSOY, 2018, 511 s
Ferrante kirjoittanut mahtavan sarjan naisten historiaa kymmenien vuoden ajalta.
VastaaPoistaNyt kun se on tehty, voi sanoa että se odotti kirjoittamistaan, tämä aika, nämä paikat ja tapahtumat naisen näkökulmasta. Ja kuinka loistava sarja siitä tulikaan!
PoistaJust tänään mietin, että mistä saataisiin uusi yhtä ison luokan kirjallinen ilmiö kuin mitä Napoli-sarja on ollut. Olen nyt katsonut HBO:lta Ferranten teosta sarjana, joka melko uskollisesti ainakin toistaiseksi on noudattanut kirjan "kaavaa."
VastaaPoistaMinähän luin ekan osan suomeksi ja seuraavat enkuksi ja haluaisin kyllä joskus lukea myös sen ekan osan enkuksi, sillä jostain syystä pääsin enkunkielisiin kirjoihin paremmin sisään.
Kiinnostava tieto tuo, että kirjasarja on muualla suositumpi kuin Italiassa. Ehkä Italiassa koetaan, että Ferrante repii auki yhteiskunnallisia haavoja, kuten tietysti tekeekin, mutta minulle juuri tuo yhteiskunnallinen puoli ja sen kuvaus oli erittäin kiinnostavaa luettavaa.
Kuvattu sarja on ilmeisesti myös aika onnistunut, olen ymmärtänyt. Suomennos on minusta erinomainen. En osaisi kuvitella lukevani tätä englanniksi, mutta sehän tietty riippuu tuosta, kuinka paljon on jollain kielellä tottunut lukemaan. Itse luen tosi harvoin englanniksi mitään, netistä silloin tällöin.
PoistaMahtaisivatko italialaiset olla jotenkin väsyneitä mafiateemaiseen tai sitä sivuaviin aiheisiin, kuten tämäkin loppujen lopuksi on aika paljon? Ja tietenkin tosiaan nuo haavat mitä syntyi siitä punaisten prikaatien toiminnasta 70-luvulla. Osa saattaa pitää tätä oman pesän likaamisena, varsinkin kun mafia tuntuu olevan niin syvään juurtunut Italiaan että se saattaa ehkä olla aika toivottomankin tuntuista. Juurihan uutisoitiin taas yhden vanhan pomon vangitsemisesta. Vuosikymmenet vaihtuvat mutta nuo uutiset Italiasta jatkuvat.
Koko tuo yhteiskunnallinen kuvio oli minusta myös loistavasti saatu mukaan. Siinä oli ihan syvällistä pohdiskelua noiden hyvin kuvattujen poliitikkotyyppien lisäksi.
Minulla tämä sarja on vielä kokonaan lukematta. Suunnittelen, että olisi mahtavaa luettavaa kesällä mökillä.
VastaaPoistaJännittävää seurata, tuleeko kirjailija joskus esiin ja missä yhteydessä, vai lipsauttaako joku salaisuuden. Ihan kuin olisin lukenut jostain, että kirjasarjan kirjoittaja on ollut myös yhtenä käsikirjoittajana sarjassa ja Elena Ferrantena edelleen. Jotkut siis tietävät.
Epäily henkilöllisyydestä on ollut kovin vahvana jo kauan, eli että hän olisi kirjailija Domenico Starnonen puoliso, kääntäjä Anita Raja tai sitten pariskunta olisi yhdessä salanimen takana. Mahtava lukuelämys todellakin, oli kuka hyvänsä.
VastaaPoista