Yrsa Sigurðardottir: Kolmas merkki

Luin poikkeuksellisesti dekkarin. Siihen on kolme syytä. 1) Tarukirjan Margit kirjoitti kirjasta kiinnostavasti. 2) Minulla on Helmet 2018-haasteessa auki mm kohta 'kirja aloittaa sarjan' ja 3) Islanti.







Islannista harvalla on pahaa sanottavaa. Jalkapallon MM-kisoissa islantilaiset hurmasivat sotahuudoillaan, jotka eivät jääneet tyhjiksi huudoiksi, vaan menestystä tuli. Siihen suomalaiset osasivat samaistua; pienen kansan sisukasta kamppailua. Pankkikriisinsäkin hoitivat elegantisti. Röyhkeät islantilaiset bisnesroistot kävivät Suomessakin silloin pullistelemassa, mutta eipä heille lopulta kunnian kukko laulanut - vaikka häipyivätkin rahoineen Lontoon cityyn. Ja sitten tuo luonto, josta lämpöenergiaa tupruaa suoraan vulkaanisesta maasta, kuumina lähteinä tai lämminvesialtaina. Keskellä maata on laaja alue karua mustaa laavikkoa, jossa mikään ei kasva, mutta hyvä autotie kiemurtelee kivenmurikoiden halki. Siellä meitä tuli kymmenen vuotta sitten vastaan muutaman tunnin autolla-ajon jälkeen pyöräilijä, sateen piiskatessa, ilmeisesti ultrapyöräilijä. Ajoimme pohjoisen Akureyrista kohti Reykjavikia. Autiolle alueelle karkotettiin aiemmin paatuneita rikollisia, murhamiehiä.

Kolmannen merkin teemat tuovat nopeasti mieleen nuo maisemat. Siinä reykjavikilainen eronnut lakinainen ja kahden lapsen äiti, Thóra Guðmundsdóttir saa toimeksiannon upporikkaalta saksalaiselta pariskunnalta, joiden poika on murhattu. Poika Harald opiskeli historiaa Reykjavikin yliopistossa ja oli erityisen kiinnostunut noituudesta ja siihen liittyvistä keskiaikaisista kirjoituksista. Toimeksiannon tuo saksalainen Matthew, vanhempien asiainhoitaja, josta tulee Thóran tutkijakollega ja vähän muutakin.

Murhatun nuorukaisen vanhemmat näet epäilevät viranomaisten murhatutkimuksen lopputulosta ja haluavat aloittaa omat tutkimuksensa.

Murhamysteeriin liittyy olennaisesti keskiaikainen käsikirjoitus, Noitavasara, ja monenlaiset kammottavat rituaalit toistuvat murhakuviossa ja sen tutkintatyössä. Keskiaikaisia kidutuksia, ihoon kaiverrettuja kuvioita, halkaistua kieltä, irrotettuja silmiä ja niiden tuomaa manalan tunnelmaa palauttaa sopivasti maan pinnalle Thóran käytännöllinen ja maanläheinen tyyli sekä naseva ja hauska dialogi. Nykyaikaa tuovat mukaan Haraldin opiskelijakaverit, tosin johtajatyypin samoihin kuvioihin vihkimiä; kukin omalla tavallaan vanhoissa riiteissä, huume- ja viinahöyryissä bailatessa mukana. Äveriään mutta onnettoman saksalaisperheen tausta paljastuu hiljalleen eikä voida olla varmoja syyllisistä, sillä yliopistolla ja vuokra-asuntojen kaapeista löytyy sinne kuulumattomia 'tavaroita'. Thóra yrittää yksinhuoltajaäitien tapaan revetä moneen suuntaan, kun murrosikäinen poika ja pieni tytär vaativat huomiota, pakoon luikkivien epäiltyjen tai muuten haastavien tyyppien ohella. Thóran persoona on muutenkin mukavan särmikäs eivätkä lapsetkaan ylläpidä kliseistä kuvaa: he ovat kauhusta kankeita kun joutuvat vastentahtoisesti osallistumaan isän järjestämille ratsastusretkille.

Malleus Maleficarumin eli Noitavasaran teksteihin uppoudutaan minuun makuuni turhan seikkaperäisesti, mutta Yrsa Sigurðardottirin jopa hilpeä dialogi sekä Thóran itseironinen ja suoraviivainen persoona pelasti minulle tämän dekkarin kuitenkin kohtuulliseksi lukukokemukseksi. Ja Islanti tietenkin. Huomasin, että oikeastaan tämän vuosituhannen ensimmäiseltä kymmenluvulta tulee aika harvoin luettua mitään, se taitaa tässä vaiheessa olla vähän väliinputoaja. Enemmän tulee luettua uusia tai selvästi vanhempia. Kasvihuoneilmiö mainitaan kirjassa, nyt se olisi ilmastonmuutos.

Yrsa Sigurðardottir: Kolmas merkki
þriðja táknið, 2005, suomentanut Tuomas Kauko

Otava, 2007, 384 s