Wladimir Kaminer: Venäläiset naapurini. Kertomuksia porraskäytävästä

Sain yllättäen ja pyytämättä joululahjaksi Wladimir Kaminerin (kaminer toi googlatessa ensin esille ruotsinkielistä kamiinadataa. Mikä sana: ruosteinen kamiina ja data!) Venäläiset naapurini. Kaminer on ymmärtääkseni Saksan "virallinen venäläinen" samalla tavoin kuin Roman Schatz on Suomen "virallinen saksalainen". Saksa on niin iso maa ja maahanmuutto on suuntautunut sinne kauemmin ja suuremmin kuin meille päin, joten voi olla että virallisia venäläisiä on montakin. Mutta todella kun googlasin "der offizielle Russe in Deutschland" niin sieltä hän muutaman muun löydöksen jälkeen putkahti. Roman Schatz haastatteli Wladimir Kamineria Turun kirjamessuilla pari vuotta sitten. Siinä missä Roman Schatz kertoo meille meistä eli saksalaisen näkökulman suomalaisuuteen, Wladimir Kaminer kertoo saksalaisille venäläisistä. Siinä sivussa tietenkin myös saksalaisista, koska Venäläisissä naapureissa tavataan sekä Saksassa asuvia ja saksalaisten kanssa yhteiseloa yrittäviä  venäläisiä että Venäjällä, tarkemmin Kaukasuksen alueella asuvia venäläisiä, ja kerrataan heidän kaikkien yhteisiä kokemuksia oi suuri ja mahtavasta.

Tämä kustannusosakeyhtiö Sammakon vuonna 2016 julkaisema teos on valikoima Kaminerin parhaita kertomuksia neljästä aiemmin suomentamattomasta teoksesta. Kirjailija asuu Berliinissä ja sieltä käsin venäläisensä hyvin tunteva Kaminer kirjoittaa vapautuneesti ja hauskasti, tukeutuen sekä omaan historiaansa Neuvostoliiton ajan nuorena että venäläisen anoppinsa tuomaan suureen sukuhaaraan Kaukasuksen Borodinovkan kylässä. Lisäksi hänellä on naapurinsa, venäläiset kaverinsa Andrei ja Sergei. Kaminer muutti Moskovasta Saksaan vuonna 1990, 23-vuotiaana.

Kirjassa on neljä erillistä osiota: Venäläiset naapurini, Kaukasialainen anoppini, Sosialismissa ei ollut seksiä sekä Elämä on tai ei ole taidetta. Kaminerilla todella riittää anekdoottia kerrottavaksi, hänellä on komiikan tajua, älyä ja sujuva kynä, joten tämähän oli oikein miellyttävää luettavaa. Hyvä myös havaita, että pystyn sentään ottamaan vastaan muiltakin luettavaa. Blogiaikana on niin koko ajan tietävinään, mitä haluaisi seuraavaksi lukea.

Jatkuvaa tyytymättömyyttä ja pettymystä elämään pidetään erityisesti berliiniläisenä ominaisuutena. Muualla ihmiset ovat läpikotaisin onnellisia ja tyytyväisiä. Vaikka lokki kakkii päähän, he hymyilevät linnulle kiitollisina ja tuntevat vihkiytyneensä luonnon salaisuuksiin.

Kun venäläiset asuvat Berliinissä, suku ja ystävät käyvät tiuhaan vierailuilla: tulee hyljätty mutta itsensä kokoava äiti, isä Pietarista ja muita serkun kaimoja, ja kaikilla on omat menestystarinansa. Kuka on ollut John Lennonin kanssa samalla lavalla soittamassa, kuka nukahtanut pommiin kun Madonna tuli kyläbaariin. Mukana kukin kuljettaa myös entisen kotimaansa Neuvostoliiton, nyttemmin absurdeja muistoja, kuten pimeässä loistava vaaleanpunainen pantteri suoraan Zlobinin pehmoeläintehtaalta, osa palkanmaksua sillä tehtaalla aikanaan. Kuka lukee Karl Marxia-kertomuksessa seurataan Pääoman teitä vasallivaltioissa Bulgariasta Mongoliaan, jossa erään tiedemiehen helvetillinen käännöstyö oli valmistumassa  sosialismin luhistumisen kynnyksellä. Eräs George Soros auttoi miehen pälkähästä.

Onni on Kaukasuksella halvempi kuin kondomi. Tämä ja muita faktoja, ennen muuta kaikkialla toteutettava kokkaaminen ja ylivoimainen taito siihen, tulee vastaan matkalla kaukasialaisen anopin luo. Kaukasuksella näet kokataan kaikkialla ja syödään koko ajan. Kenenkään ruoanlaittajan ylpeys ei siellä antaisi myöden sellaisen mauttoman, puhdistetun ja terveellisen ruoan tarjoiluun jota länsimaissa syödään, toteaa Kaminer kun lopulta uskaltautuu syömään parkkipaikalla kokattua muhennosta. Ja jollei ulkomaalaisen rekisteröinti ala sujua, voi aina kokeilla pirskotella feromoneja ympärilleen.

Muitakin kaukasialaisia tapoja valaistaan, kuten nuorten perheenperustamistapoja. On nimittäin suuri ero Pohjois- ja Etelä-Kaukasian välilla. Etelä-Kaukasiassa morsiamen perhe valitsee kumppanin, kun taas Pohjois-Kaukasiassa tytöt päättävät itse. Niinpä tytöt tekeytyvät varsinkin kesäaikaan häkellyttävän näyttäviksi, kun taas nuoret miehet eivät näytä yhtään seksikkäiltä vaan tuimailmeisiltä. Kyseessä on heidän luonnollinen suojamekanisminsa naisten seksikkyyttä vastaan, toteaa tutkiva kirjailija.

Menneen sosialismin ajan muisteloissa ainakin länsimaalaisten mielestä on vähän hauskaa, mutta kun on tehty kirjoja ja elokuvia esim DDR:n ajasta, niin erinäistä lämminhenkistäkin nostalgiaa on nähty. Neuvostoliitossa saatiin myös vahvoja näyttöjä tavallisen kansan pärjäämisestä karuissa olosuhteissa. Kaminer kertoo Venäläiset kaaharit-kertomuksessa, kuinka Ladansa ja Mossensa ajokuntoon haluavat oppivat periaatteessa rakentamaan autoja ja päätyy toteamukseen: Jokainen, joka osasi sosialismissa ajaa autoa, olisi myös kyennyt ohjaamaan lentokonetta tai sukellusvenettä. 

Wladimir Kaminer: Venäläiset naapurini. Kertomuksia porraskäytävästä
Meine russischen Nachbarn, 2009, Meine kaukasische Schwiegermutter, 2010, Es gab keinen Sex im Sozialismus, 2009, Das Leben ist (k)eine Kunst, 2015
Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä
Kustannus-Osakeyhtiö Sammakko 2016, 272 s

Tämä on vuoden 2018 viimeinen kirjoitukseni. Tämä oli hyvä kirjavuosi, luin riittävästi kirjoja ja ne olivat kiinnostavia, innostavia, hyviä, parempia ja parhaita. Nyt oli tarkoitus vuodenvaihteen kunniaksi vaihtaa tämä blogimalli, mutta se osoittautui aika mutkikkaaksi ja nyt alkaa väsyttää. Jos ei minua jatkossa näy tällä kanavalla, olen onnistunut tekemään jotain jota en tarkoittanut.

Onnellista Uutta Vuotta ihmiset!