keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Hälsningar från Stockholm

Varhainen lintu jyvän löytää. Kun Tukholmaan saapuu Turusta, laivalta häädetään kello seitsemän maissa ja illalla laivaan pääsee kello 19 maissa, joten aikaa kaupunkiflaneeraukseen on noin 12 tuntia. Aamiaistakaan ei kannata hotkaista laivalla, vaan kävellä Bageri Skeppsbrolle, jossa voi nauttia täydellisen aamiaisen kympillä ja nauttia auringon kimalluksesta Mälarenilla. Samalla voi tutkailla tukholmalais- ja turistimuotia.

Må som en prins på restaurang Prinsen! Prinsen näyttää nykyään hyvin hienolta ja onhan osoitekin ihan cityssä. Mutta 60-luvulla tämä oli boheemin oloinen taiteilijaravintola, jossa kuulin ensimmäinen kerran ihanan perulaisen sävelmän El condor pasa pan-huilulla. Sittemmin puhkikulunut. I'd rather be a sparrow than a snail, lauloivat Simon & Garfunkel.

Tukholmassa portitkin on nätisti koristeltu.



Tukholmalainen nokikana poikasineen.


Määränpäänä taas kerran Prins Eugens Waldemarsudde, jonka omien kokoelmien näyttely jäi tällä kertaa vaisuksi. Siinä porukassa Prins Eugen on itse parhaimmasta päästä, Anders Zornin rinnalla. Olihan siellä joku Edward Munchkin, mutta ei silti sytyttänyt. Tähän aikaan kesästä se ei ole niin oleellista, koska kävelyreitti tuonne on mitä upein ja puutarha täynnä tuoksua ja perhosia.


Näkymä Waldemarsuddelta: Saksalainen Mein Schiff risteilijä vierailulla. Viking Line näyttää aika vaatimattomalta. Valtavia hirviöitä nuo. Voisivat vain kiertää keskellä Atlanttia, kun ei noista kaupungeissa ole kuin haittaa. Eivät kuulemma edes jätä paljon tuloja paikalle, kunhan vain jätteensä.

Versaillesmaista muotoilua puutarhassa.



Lounastauon aikaa Dramatenin edustalla. 


Gamla Stanin kaduilla oli paljon erikoista rahapeliä.  Lieneekö edes laillista, vähän haiskahti filunkitouhulta.

Appelsiinimehuun erikoistunut liike.


Vanhoina Tukholman kävijöinä emme siskon kanssa tutkineet reittejämme, ei karttaa eikä nettikään toiminut puhelimissamme, joten onnistuimmekin hieman eksymään paluureitiltämme Södermalmin kaupunginosassa. Tulimme sitten kiertäneeksi koko Södermalmin, mutta ehdimme sentään paluulaivaan.

Söimme lounaan Östermalmin hallissa, joka muuten toimii samantapaisissa väistötiloissa remontin aikana kuin Hakaniemen halli. Hakaniemen korvaava kyllä oikeastaan tyylikkäämpi, 1-0 Suomelle. Hötorgetilta ostimme evääksi pari kiloa turkkilaisia kirsikoita, joita parempia ei maailmasta taida löytyä. Tukholmassa löytyy ihania rantareittejä käveltäväksi aamusta iltaan.


6 kommenttia:

  1. kesäinen Tukholma on hienoa, ihan niin kuin Göteborg ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksyessä löytyi vielä lisää hienosti hoidettuja rantakatuja! Kaikki rannikon kaupungit ovat parhaimmillaan kesällä, Turku ja Helsinkikin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä juttu:) Piristävää käydä lyhyelläkin piipahduksella lahden takana.

      Poista
  3. Kiitos kuvamatkasta kesäiseen Tukholmaan. Edellisestä reissusta on aikaa tosi paljon, olisi kiva käydä taas pitkästä aikaa. Gamla Stan on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli meilläkin taas aikaa vierähtänyt viime visiitistä. Gamla Stan on muuttunut tosi paljon 'turistisempaan' suuntaan siitä mitä se oli noin 40 vuotta sitten - ei kun, voi ei, 50 vuotta - kun siellä ekoja kertoja lähes aikuisena käppäilin. Mutta vanhat talot ja kujat todistavat ajan muutosta ja antavat aina sen viileän hämärän kesäpäivään.

      Poista