 |
Auschwitz oli nykyaikainen, teollinen sovellutus sille tuhoamiselle, jonka varassa Euroopan maailmanherruus oli jo pitkään levännyt.
Sven Lindqvist, ruotsalainen kirjailija ja esseisti, aloitti matkansa Pohjois-Afrikan Algeriasta raahaten mukanaan 90-luvun painavaa tekstinkäsittelylaitetta ja sadalle levykkeelle pakattua kirjastoa. Matka kulkee kohti Nigeriä. Pimeyden sydämeen Lindqvist sukeltaa kolonialismin historian kautta, halki siirtomaasotien väkivallan, imperialismin ja rasismin. Imperialismi oli muuten tavallinen sana vasemmistolaisessa liikkeessä 6-70-luvuilla, mutta nykyään lähes kadonnut yleisestä puheesta. Ehkäpä koska se nykyään linkittyy niin vahvasti äärivasemmistoon. Se on kuitenkin vanhempi ja hyvä sana kuvaamaan eurooppalaisten siirtomaavaltojen otteita alkaen 1400-luvusta, jolloin Kanariansaarten guanchit tuhottiin aina 1940-luvun Auschwitziin ja natsien tuhomissioon.
Eurooppa tulee seemiläisestä sanasta, joka merkitsee pimeyttä. Pimeyden sydän on se, minkä Lindqvist osoittaa löytyvän eurooppalaisen humanismin ytimestä. Monet historiateokset, kirjeenvaihdot ja poliittiset uutiset, eri aikoina käydyt debatit Lindqvist paljastaa pölystä ja unohduksesta, johon ne enimmäkseen on haluttu jättää. Monet kirjoista ovat peräisin Lindqvistin isovanhempien kirjastosta. Punaisena lankana matkalla kulkee elämyksellinen yhteys Joseph Conradiin, joka kirjoitti romaaninsa Pimeyden sydän vuonna 1902. Sen päähenkilön, murhanhimoisen rasistin, norsunluukauppias Kurzin suusta on lause Exterminate all the brutes eli suomennettuna tämän kirjan nimessä Tappakaa ne saatanat. Se kiteyttää eurooppalaisen sivilisaation tehtävän Afrikassa.
Lause 'tappakaa ne saatanat' ei ole sen etäämpänä humanismin ytimestä kuin Buchenwald on Weimarin Goethe-talosta. Käsitys tästä on torjuttu lähes täydelleen - niin ovat tehneet myös saksalaiset, jotka ovat yksin saaneet kantaa häpeän tuhoamisajatuksesta, vaikka se on tosiasiassa yhteistä eurooppalaista omaisuutta.
Algerian I-n-Salehista aavikkotie kulkee pitkin Saharan hiekka-aavikkoa. Yli 200-400 kilometrin pituisille taipaleille bussiin ahtautuu ihmisiä, mutta niin kauan kuin huuliaan pystyy nuolemaan ei ole liikaa. Lindqvist ihmettelee, miksi on lähtenyt koska pelkää matkustamista, mutta samalla lähtö ja Saharan muuttuvan dyynimaiseman värit, lumenvalkoisesta mustaan nostavat onnen tunteita. Siirtomaahistoria ruokkii verenkarvaisia painajaisia tyhjänpuoleisissa hotelleissa. Kirjan luvut ovat lyhyitä ja hyppivät assosioiden nykyhetkestä Leopold II:n ajan Kongon kumi- ja norsunluukauppaan. Kauppaa se ei ollut, sillä raaka-aineet ryöstettiin eikä kantaväestöllä ollut vaihtoehtoja. Pakkotyöstä kieltäytyminen rangaistiin kylien polttamisella, lasten murhilla, ruoskimisilla, ampumisilla. Irtileikattuja käsiä toimitettiin voiton merkkeinä kotiin. Eikö Belgiassa myydä edelleen käden muotoista suklaata?
Belgia ei näyttäydy tässä sen pahempana tai parempana kuin mikään muukaan siirtomaavalta. Anglosaksien ja espanjalaisten jälki Amerikoissa oli samanlaista. Tykkiveneet tulivat käyttöön ja 1800-luvun puolivälissä eurooppalaiset kuljettivat niitä jo syvälle Aasian ja Afrikan sisäosiin. Se antoi mahdollisuuden tuhota ja tappaa mukavasti ja turvallisesti, jumalallisen saavuttamattomista asemista. Paikalliset antautuivat usein ilman vastustusta, mikä aiheutti pettymyksen tunteita innokkaimmille sodankävijöille.
Ajatus rodullisesta ylemmyydestä paikalliseen väestöön nähden vallitsi kaikkialla Euroopassa ja Charles Darwinin evoluutio-oppi ja luonnonvalinta istui selityksiin kuin ruoska käteen. Lajien synty oli käyttökelpoinen rasistien tarpeisiin.Tänään oli lehdessä juttu Helsingin kaupunginmuseon uudesta 20-lukuaiheisesta näyttelystä. Siinä mainittiin ohimennen kauneuskilpailut, jossa suomalaiset halusivat osoittaa olevansa ei-mongolirotua. Oikea valkoinen rotu ja sen antama jumalallinen oikeutus muiden kansojen orjuuttamiseen oli hyväksytty näkemys. Sen saamat kammottavat muodot jäivät silti yksityiskohdissaan suurelta yleisöltä näkemättä: kaukana emämaasta huseerasi monia Kurzin tyyppisiä mielipuolia, joiden julmuudella ei enää ollut rajoja. Näistä ilmiöistä kirjoitti kaunokirjallisuuden puolella Conradin ohella H.G. Wells Näkymättömässä miehessä. Ranskassa päätettiin irtisanoa erään hirviön pesti, siitä sukeutui lähes sota ranskalaisten välillä aavikolla. Saksa oli aluksi kriittinen siirtomaasotia kohtaan, mutta oma retki Lounais-Afrikkaan, jossa hererot tuhottiin, lopetti sen. Paikallisten laidunmaat vallattiin, heitä estettiin palaamasta mailleen eikä edes tappamista tarvinnut laajassa mitassa harjoittaa, riitti että väestö karkoitettiin aavikolle.
Omituista lukea toisista äänistä, joita myös kuului jo 1800-luvulla. Sven Lindqvist lukee skottilaisesta aristokraatista ja sosialistista R.B. Cunninghame Graham, jota myöhempi Joseph Conrad tutkii ja toteaa hyväuskoiseksi. Tämä lausehan on kuin nykyajan kritiikki UFF:in toiminnasta:
Minun nähdäkseni eurooppalaiset ovat koko Idän (=koko Euroopan ulkopuolinen maailma) kirous. Mitä arvokasta he ovat yleensä tuoneet? Aseita, giniä, ruutia ja lumppuvaatteita, epärehellistä kaupankäyntiä liiankin usein, ja kehnoja kankaita, jotka syrjäyttävät naisten itse kutomat...
Belgia ei näyttäydy tässä sen pahempana tai parempana kuin mikään muukaan siirtomaavalta. Anglosaksien ja espanjalaisten jälki Amerikoissa oli samanlaista. Tykkiveneet tulivat käyttöön ja 1800-luvun puolivälissä eurooppalaiset kuljettivat niitä jo syvälle Aasian ja Afrikan sisäosiin. Se antoi mahdollisuuden tuhota ja tappaa mukavasti ja turvallisesti, jumalallisen saavuttamattomista asemista. Paikalliset antautuivat usein ilman vastustusta, mikä aiheutti pettymyksen tunteita innokkaimmille sodankävijöille.
Ajatus rodullisesta ylemmyydestä paikalliseen väestöön nähden vallitsi kaikkialla Euroopassa ja Charles Darwinin evoluutio-oppi ja luonnonvalinta istui selityksiin kuin ruoska käteen. Lajien synty oli käyttökelpoinen rasistien tarpeisiin.Tänään oli lehdessä juttu Helsingin kaupunginmuseon uudesta 20-lukuaiheisesta näyttelystä. Siinä mainittiin ohimennen kauneuskilpailut, jossa suomalaiset halusivat osoittaa olevansa ei-mongolirotua. Oikea valkoinen rotu ja sen antama jumalallinen oikeutus muiden kansojen orjuuttamiseen oli hyväksytty näkemys. Sen saamat kammottavat muodot jäivät silti yksityiskohdissaan suurelta yleisöltä näkemättä: kaukana emämaasta huseerasi monia Kurzin tyyppisiä mielipuolia, joiden julmuudella ei enää ollut rajoja. Näistä ilmiöistä kirjoitti kaunokirjallisuuden puolella Conradin ohella H.G. Wells Näkymättömässä miehessä. Ranskassa päätettiin irtisanoa erään hirviön pesti, siitä sukeutui lähes sota ranskalaisten välillä aavikolla. Saksa oli aluksi kriittinen siirtomaasotia kohtaan, mutta oma retki Lounais-Afrikkaan, jossa hererot tuhottiin, lopetti sen. Paikallisten laidunmaat vallattiin, heitä estettiin palaamasta mailleen eikä edes tappamista tarvinnut laajassa mitassa harjoittaa, riitti että väestö karkoitettiin aavikolle.
Omituista lukea toisista äänistä, joita myös kuului jo 1800-luvulla. Sven Lindqvist lukee skottilaisesta aristokraatista ja sosialistista R.B. Cunninghame Graham, jota myöhempi Joseph Conrad tutkii ja toteaa hyväuskoiseksi. Tämä lausehan on kuin nykyajan kritiikki UFF:in toiminnasta:
Minun nähdäkseni eurooppalaiset ovat koko Idän (=koko Euroopan ulkopuolinen maailma) kirous. Mitä arvokasta he ovat yleensä tuoneet? Aseita, giniä, ruutia ja lumppuvaatteita, epärehellistä kaupankäyntiä liiankin usein, ja kehnoja kankaita, jotka syrjäyttävät naisten itse kutomat...
Sellainenkin komitea perustettin kuin The aborigines protection society vuonna 1838, kun brittiläinen parlamenttikomitea oli selvittänyt alkuperäiskansojen kovia kohtaloita. Sen mukaan syy kantaväestön kuolemaan oli heidän elintapansa edellytysten tuhoaminen ja 'mitä karkein julmuus ja vääryys'. Nämä kannat vähenivät rodullisen ylivoiman ajatuksen saadessa lisääntyvää kannatusta vuosisadan loppupuolella. Mutta kansanmurha ei ole luonnonlaki.
Koska Saksa oli jäänyt vaille suurinta siirtomaavalloitusta, siellä keksittiin vuosisadan vaihteessa että siirtomaa voi olla myös naapurissa ja Saksalle luonnollinen suunta oli itä, koska anglosaksit ovat jo tehneet valloituksensa lännessä ja etelässä. Hitler opiskeli alan auktoriteettia Friedrich Ratzelia Mein Kampfia kirjoittaessaan.
Kaikkialla maailmassa missä on syvälle torjuttua tietoa, joka tietoiseksi tehtynä särkisi maailmankuvan ja pakottaisi meidät kyseenalaistamaan itsemme - kaikkialla siellä Pimeyden sydämen tapahtumat ovat mahdollisia.
Kirjassa on Olli Löytyn kirjoittama esipuhe 'Vihapuheen esihistoriaa'. Löysin tässä samalla uuden blogin Savannilla, jossa hyvä arvio kirjasta ja kiitetään avartavaa lukukokemusta. Samaa mieltä.
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat
Utrota varenda jävel, 1992, Suomentanut Antero Tiusanen
Into, 2015, 250 s
Koska Saksa oli jäänyt vaille suurinta siirtomaavalloitusta, siellä keksittiin vuosisadan vaihteessa että siirtomaa voi olla myös naapurissa ja Saksalle luonnollinen suunta oli itä, koska anglosaksit ovat jo tehneet valloituksensa lännessä ja etelässä. Hitler opiskeli alan auktoriteettia Friedrich Ratzelia Mein Kampfia kirjoittaessaan.
Kaikkialla maailmassa missä on syvälle torjuttua tietoa, joka tietoiseksi tehtynä särkisi maailmankuvan ja pakottaisi meidät kyseenalaistamaan itsemme - kaikkialla siellä Pimeyden sydämen tapahtumat ovat mahdollisia.
Kirjassa on Olli Löytyn kirjoittama esipuhe 'Vihapuheen esihistoriaa'. Löysin tässä samalla uuden blogin Savannilla, jossa hyvä arvio kirjasta ja kiitetään avartavaa lukukokemusta. Samaa mieltä.
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat
Utrota varenda jävel, 1992, Suomentanut Antero Tiusanen
Into, 2015, 250 s
Hyvä löytö! Tämä näkemys pitäisi jokaisen eurooppalaisen sisäistää.
VastaaPoistaKyllä. Vähän turhan perusteellisesti kirjoitin, en vain osannut karsia tai tiivistää noita karmeuksia. Itketti lukea tästä historiasta, se on ollut niin järkyttävän julmaa. Paljon on pidetty pimennossa tai keksitty noita ns tieteellisiä selityksiä.
Poistakirja hyllyssäni, en vielä uskatanut lukea
VastaaPoistaRankka aihe, mutta toisaalta siitä lukeminen jotenkin vahvistaa enemmän kuin sen torjuminen. Eurooppalainen kaksinaamaisuus sekä kiukuttaa että itkettää. Sven Lindqvist kirjoittaa asiasta kiinnostavasti, omaa matkaansa ja lukemaansa sekoittaen.
Poista