Behrouz Boochani:No friend but the mountains. Writing from Manus prison.

Australian pakolaispolitiikkaa kiristävä laki oli astunut voimaan vain neljä vuorokautta aiemmin. Iranissa syntynyt kurdi, toimittaja ja runoilija Behrouz Boochani oli onnistunut pääsemään Australiaan. Paikka oli Joulusaari/Christmas Island, jossa etäisyys Indonesiasta Australiaan on lyhin. Indonesiasta Boochani ja pari kuorma-autollista muita pakolaisia eri maista nousi hiekkarannalla yön pimeydessä alukseen. Se oli hänelle jo toinen yritys, ensimmäinen vene oli haaksirikkoutunut. Läheltä piti sama kohtalo toisen kerran. Tämäkin vene/alus (jäi vähän epäselväksi minkä kokoinen) alkoi yskiä matkalla ja hajosi lopullisesti vähän ennen kuin australialainen sota-alus noukki venepakolaiset.

Perillä ei odottanutkaan vapaus, vaan metallihäkki. Saarelta pakolaiset kuljetettiin lentäen Manuksen pakolaisleirille. Toinen Australian tähän tarkoitukseen käyttämä saari on Nauru. Molemmat kuuluvat Papua Uudelle Guinealle, jonka kanssa Australia on tehnyt sopimuksen. Ennen lähtöä pakolaiset voivat vielä allekirjoittaa paperin, jonka perusteella heidät palautettaisiin lähtömaihinsa tai pakolaisanomuksen, jolloin he saisivat pakolaisstatuksen. Se status tarkoitti tässä tapauksessa, että he jäisivät Manuksen saarelle lopullisesti. Näin toimii Australian entisestään kiristetty pakolaispolitiikka. Käytännössä saaret ovat vankisaaria ja niihin rakennetut keskukset huonosti hoidettuja vankiloita, poissa silmistä ja valvonnan ulottumattomissa. Näin kohdellaan meritse saapuvia pakolaisia, joilla turvapaikka-anomus on tekemättä ennen saapumista. Kansainväliset ihmisoikeuslait, YK:n tai Amnestyn tuomitsevat lausunnot eivät ole asiaa muuttaneet.

Löysin kirjan pari viikkoa sitten lehtiuutisesta, jossa kerrottiin Behrouz Boochanin kuuden vuoden jälkeen päässeen Uuteen Seelantiin. Kirja on kirjoitettu whatsapp-viesteillä ja kertoo ensimmäisestä vankilavaiheesta. Se on kirjoitettu seuraavassa keskuksessa, kun ensimmäinen vankila suljettiin ja kiellettiin, ymmärtääkseni vankilakapinan seurauksena. Kirja on voittanut kaksi arvostettua australialaista kirjapalkintoa.

Se on paitsi muistelma karmeista kokemuksista myös kunnianhimoinen analyysi väkivaltaisesta alistamiskoneistosta ja sen psykologisista mekanismeista, ihmisistä sen kohteina ja tekijöinä. Teoreettisena mallina kirjoittaja viittaa kyriarkaaliseen järjestelmään, jonka tarkoitus on tuottaa kärsimystä ja alistaa. Termi on lainattu feministiseltä teologilta Elisabeth Schüssler Fiorenzalta. (En ole yllättynyt kurdikirjailijan feminismistä. Olen päätellyt, että heidän kulttuurilleen ja historialleen on ominaista naisen vahvempi rooli yhteiskunnassa kuin mikä on yleistä muissa nykykulttuureissa.)

Jo merimatka ja sen kuvaus kertoo tarkasta psykologisesta silmästä ja taidosta kuvata ihmisiä; rakastavaa pikkuperhettä Sri Lankasta, öykkärimäistä kurdimiestä ja hänen pahatapaista poikaansa, meritaudin heikentämiä nuorukaisia, myrskyn heitettyä uupuneet miehet, naiset ja lapset sekaisin täydessä, uppoavassa aluksessa. Kirjoittajan runokieliset ajatukset ja muistikuvat rytmittävät raporttia tästä tuskien taipaleesta kohti vielä suurempaa ahdinkoa.

All our dreams, all our fears, all our brave souls
All drowned
A massive disaster into a massive disaster
Sinking into mountains of waves
Drowning into the darkness
Sinking into the bitter ocean
Swallowed up by the ocean
Swallowed up without mercy

Ihmiset, jotka pakenevat vainoa omissa maissaan - kuten toimittaja Boochani Iranin valtiollista väkivaltaa - jotka etsivät paikkaa missä elää vapaina ja rauhassa, päätyvät sadistiseen vankilaan läpitunkemattoman viidakon keskelle, missä käärmeet, rupikonnat ja ravut ryömivät maassa, nälkiintyneet vangit taistelevat lintujen kanssa puusta putoavista mangoista, missä tropiikin kukat kukkivat uhkeina vankilan viemärilietteen uomissa ja moskiitot piinaavat kaikkia. Päivisin aurinko käristää vankilan armottoman kuumaksi, juomavesi pulloissa kiehuu, suihkuun jonotetaan. Fox Prison on paikan nimi ja se koostuu ränsistyneistä likaisista kopeista, neljäsata ihmistä jalkapallokenttää pienemmällä alueella. He odottavat viileää yötä ja painajaisiaan.

Järjestelmä on rakennettu syvälliselle nöyryyttämiselle, pakolaisilta riistetään ihmisarvo, heistä tehdään esimerkki: näin teillekin käy, jos yritätte tulla tänne. Omituista ajatella, että koko Australian valkoihoinen väestö on entisten rangaistusvankien ja heidän jälkeensä siirtolaisten jälkeläisiä. Nyt he pystyttävät maanpäällistä helvettiä niille, jotka yrittävät seurata heidän esimerkkiään.

Pakolaisilta viedään toivo, heitä kidutetaan epäsäännöllisesti toimivilla tuulettimilla, yllättäen runsaalla aamiaisella, jota seuraa kesken loppuva ruokatarjoilu, rikkoutuvilla viemäreillä, puolen kupin maitoannoksilla, jota ylittävät laitetaan sivuun virheellisinä. On sairaala joka vain näyttää siltä. Sairaalasta neuvotaan sydänvaivaista juomaan vettä, samoin vatsavaivaista. Mutta henkilökunnalla on valkoinen asu. Sieltä saavutaan paikkailemaan vartijoiden pahoinpitelemiä, mutta haavat jäävät hoitamatta. Ainoa lääke on särkylääke, siihen kehittyykin riippuvuus. Boochani päätyy hammasvaivassaan papualaiseen lääkintään, koska ei halua sisälle sairaalan tappavaan myllyyn. Sillä mielettömät säännöt ja epäjohdonmukaiset rutiinit ovat väkivaltaisen järjestelmän tapa murtaa vangit. Itsemurhia tehdään parranajoterillä.

The weak always consider themselves powerful when they see others suffering. Vankilan järjestelmä suosii vihoittelua ryhmien kesken, sille on alun perin hyvät lähtökohdat. Afgaaneilla ja iranilaisilla on siihen keskenään pitkät perinteet ja ylpeys. Vankilan julmuus ja yksinäisyys saa kuitenkin entiset asetelmat ja vanhat traumat haalistumaan, vankien kesken kehittyy ainoa mahdollinen vaihtoehto selviämiselle, veljeys, jopa hulluttelu hulluissa olosuhteissa. Se saa ilmeettömät vartijat hermostuneiksi. Myös paikalliset papualaiset ovat uhreja. Boochani kuvaa heidän luontaista ystävällisyyttään ja vapauttaan, jonka laista hän ei ole nähnyt missään. Heidät Australian kanssa tehty sopimus pakottaa osaksi väkivaltakoneistoa. He eivät toimi kovinkaan tehokkaasti; palkka on huono, joten siihen ei ole syytä.

Kirjailija ei kerro kohtalotovereistaan omilla nimillä, paitsi niitä kahta, jotka kuolivat leirillä. Muut ovat esimerkiksi  The Father of the months-old child, The Insomniac, The Toothless, The Rohingya Boy, Maysam the Whore, The Cunning Young Man, The Cow, The Smiling Youth.

Where have I come from? From the land of rivers, the land of waterfalls, the land of ancient chants, the land of mountains. - - - Do the Kurds have any friends other than the mountains?  Pimeyden turvin kirjailija kiipeää aidalla mangopuun alle ja viidakon pimeydessä meren rannalle asti. Täällä kipeät ja suloiset muistot nuoruudesta, perheestä, joka on aina joutunut pakenemaan, rakkauksista, vuorista ja joista sekoittuvat tropiikin meren pauhuun ja hienoihin kuviin luonnon antamasta hetkellisestä vapaudesta.

Kirja on väkevä puheenvuoro ja osoitus valtavasta sitkeydestä. Onneksi kirjoittaja on - ehkä - selviytynyt pahimmasta. Moni elää ja kuolee Manuksen ja Naurun saarten vankileireillä. Kuinka loputonta julmuutta ja niin turhaa ihmiselämän tuhlausta!

Kirjan on farsin kielestä englanniksi kääntänyt Omid Tofighian, kielenkääntäjä, yhteiskunnallinen luennoitsija ja tutkija, Leidenin ja Sydneyn yliopistoista valmistunut ja Kairon amerikkalaisen yliopiston filosofian professori. Kirja on omistettu Janet Galbraithille, who is a bird. Hän on runoilija ja kirjailija joka on perustanut Writing through fences -nimisen foorumin, joka työskentelee maahanmuuton yhteydessä säilöön otettujen kirjailijoiden ja taiteilijoiden kanssa.

On rainy days the island has a different colour and fragrance
When the rain pours down there is no sign of mosquitoes
When it rains, one doesn't feel the heat that drenches bodies in sweat
The Flowers Resembling Chamomile
Dancing incessantly
Breathing heavily
Gasping as though in love with the cool ocean breeze
I love those flowers
A zeal for resistance
A tremendous will for life bursting out from the coils and curves of 
the stems
Bodies stretching out to reveal themselves for all to witness.

Behrouz Boochani:No friend but the mountains. Writing from Manus prison.
Pan Macmillan Pty Ltd, 2018
Anansi International, 2019
398 s